"Voi, kun minusta kasvaisi viisas nainen, jolle ei jokainen miehen käppyrä voisi sanoa: "Millainen porsas olet! Niin naisten tapaista!"
Olen jo pitkään halunnut tutustua Hilja Valtosen kirjoihin. Kesällä antikvariaatin alennusmyynnissä vastaan tuli tämä aivan mainiolla kannella varustettu Hätävara, jonka epäröimättä nappasin mukaani.
Tarinaltaan Hätävara on varsin simppeliä viihdettä. Kertojaminä on ärhäkkä punapää, papintytär Vappu Kankare. Jo kouluaikana Vapun tielle osuu ylimielinen Jali Kinnunen, "roisto, nousukas, moukka, ylpeä kukko, typerä narri ja haiseva tatti". Vappu ja Jali käyvät jatkuvaa sanasotaa, mutta onnistuvat siinä sivussa kehittämään jonkinlaisen toverillisen suhteen, joka syvenee vuosien kuluessa.
Jalin perhetausta on vaatimaton, ja hän onkin päättänyt nousta määrätietoisesti yhteiskunnan portaita. Rikkaan naisen naiminen on yksi askel Jalin suunnittelemalla tiellä kohti parempaa asemaa. Vappukin lupautuu auttamaan Jalia ja esittelee tälle kaupungin äveriäimpien perheiden tyttäriä. Kun Jali sitten kosiikin Vappua, ei ole ihme että Vappu uskoo olevansa Jalille vain hätävara.
Vaikka kirjan tarina on perinteinen, Valtosen kerronta on aivan omanlaistaan. Sanat ja puheenparret sinkoilevat vauhdikkaasti, ja dialogi on iskevää. Kirja on myös hykerryttävän hauska, ja huumori piilee suurimmaksi osaksi nimenomaan Valtosen taidokkaassa kielenkäytössä.
Hätävara on päällisin puolin romanttista viihdettä, mutta pinnan alta löytyy paljon muuta kuin romantiikkaa. Kirjan jännite kyllä perustuu siihen, koska pääpari ymmärtää rakastavansa toisiaan, mutta kyse ei ehkä ole niinkään romanttisesta rakkaudesta kuin keskinäisestä kunnioituksesta ja rehellisyydestä. (Lisäksi Jali on suoraan sanottuna aika öykkärimäinen mies, jossa ei oikein ole romanttisen sankarin hehkua.) Myös vapaus ja riippumattomuus ovat tärkeitä teemoja. Taloudellinen riippumattomuus, yhteiskunnallisen aseman tuoma vapaus ja henkilökohtainen vapaus vaikkapa avioliitossa määrittävät tarinaa paljon enemmän kuin romanssi.
Kerta kaikkiaan mainio tuttavuus tämä Hätävara. Valtosta tulee varmasti luettua lisää.
Muissa blogeissa: Booksy pitää Valtosen kirjoja epäromanttisina rakkausromaaneina; Annami piti nokkeluudesta ja terävistä huomiosta.
Hilja Valtonen: Hätävara
Otava: 1938/1958
Sinun täytyy olla nuori, jos et ole lukenut muita Valtosia!
VastaaPoistaMinun tätini vihki minut Valtosten maailmaan ja luin niitä hänen kesämökillään, kesäöiden hämärässä. Tätini piti päähenkilöistä, jotka olivat pystypäisiä ja rohkeita ja virkanaisia.
Täti oli syntynyt 1930-luvulla.
Katveita, hih, en minä nyt niin kauhean nuori ole. :) Ehkä Valtosen löytämisessä on kestänyt näin pitkään sen takia, ettei kukaan lähipiirissä ole tainnut häntä juuri lukea. Vasta kirjablogit ovat oikeastaan herättäneet halun lukea Valtosta.
PoistaKesämökit, kesäyöt ja Valtonen kuulostavat aika ihanalta yhdistelmältä.
Valtonen kyllä kiinnostaa kovasti, tuntuu että hänen kirjoistaan kuulee vain hyvää. Kansi on tosiaan mainio ja kirja kuulostaa oikein leppoisalta luettavalta. Josko seuraavalla kirjastoreissulla jo..
VastaaPoistaLinnea, Valtosesta ei tosiaan juuri poikkipuolista sanaa lausuta. Ei ainakaan kirjabloggaajien parissa. Minäkin tykästyin sen verran, että tekisi mieli lukea pian lisää Valtosta. :)
Poista