"Anna tunnustelee kostean viileää maata ja löytää etsimänsä. Hän nostaa muhkuraista kiveä ja ottaa sen alta avaimen, laittaa kiven paikoilleen ja nousee takaisin ylös. Tom katsoo Annaa hieman hämillään, minä en tiennyt että on toinenkin avain. Anna hymyilee. Nyt tiedät."
Helmi Kekkosen teksti on kaunista ja rauhallista kuin sumuinen aamu. Kotiin-kokoelman novelleissa tunnelma on viipyilevän surumielinen ja haikea, mutta Kekkosen melankoliassa on myös valoa ja toivoa. Vaikka kirjassa käsitellään paljon menetyksiä, surua ja kaipuuta, se jättää jälkeensä hyvän olon – kuin olisi hengittänyt syvään raikkaassa ilmassa.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että kokoelman novellit kietoutuvat toisiinsa. Näin onkin, mutta tässä tapauksessa olisin ehkä toivonut, ettei tätä asiaa olisi takansitekstissä paljastettu. Yhteenliittymät ovat hienovaraisia, välillä melkeinpä vain aavistuksia, mutta kun liitoksista oli etukäteen tietoinen, ne alkoivat hallita lukukokemusta liikaakin. Olisi ollut antoisampaa vasta lukiessa huomata, että tarinat ja henkilöhahmot leikkaavat välillä toisiaan: oivaltamisen ilo olisi ollut suurempi.
Yhdeksän novellin joukkoon mahtui pari hieman väritöntäkin tarinaa, mutta kokonaisuudessaan Kotiin teki minuun suuren vaikutuksen. Pidin verkkaisuudesta ja vähäeleisyydestä, siitä kuinka pienillä keinoilla Kekkonen loi voimakkaita tunnelatauksia. Kerronta jätti sopivasti tilaa lukijan omille ajatuksille ja tulkinnoille. Ja Kekkosen kieli on yksinkertaisesti kaunista.
Yksittäisistä novelleista haluan nostaa esiin erityisesti Aatoksen, joka kertoo vanhasta miehestä. Aatos elää yksin, seuranaan vain Saramago-kissa. Yksinäisyydessään Aatos ei aina tiedä mitä ajattelee ja ketä kaipaa. Samanlaisina kulkeviin päiviin alkaa kuitenkin tuoda iloa toinen vanha mies, jonka Aatos tapaa aamuisilla kävelyretkillään.
Aatos-novellissa tuntuivat yhdistyvän kaikki kokoelman olennaiset ja ihastuttavat piirteet. Surumielisuus ja kaipuu jonnekin (kotiin, nuoruuteen, jonkun luo). Unenomaisuutta hipova tunnelma. Rauhallisuus, jossa väreilee kuitenkin jotakin levotonta. Lisäksi Aatos jäi kutkuttamaan mieltä tavalla, johon novellit parhaimmillaan kykenevät. Erilaisia tulkintoja ja mahdollisuuksia jää pyörittelemään ajatuksissaan vielä pitkään kirjan sivujen sulkeuduttua. Mitä Aatokselle oikeastaan tapahtui...
Kekkosen novelleja ovat lukeneet muiden muassa Katja, Erja, Suketus ja Maria.
Helmi Kekkonen: Kotiin
Kansi: Satu Ketola
Avain, 2009
Tämä kuulostaa viehättävältä - pitää ottaa luettavaksi, jos joskus sopivasti eteen sattuu.
VastaaPoistaLiian avuliaat takakansitekstit ovat harmittavia. :(
Jonna, viehättävä on juuri oikea sana. :) Suosittelen tutustumaan.
PoistaTakakansitekstien kirjoittaminen ei varmasti ole helppoa, kun pitäisi kertoa kirjasta juuri sopivasti eikä mitään liikaa.
Kyllä, "kaunista ja rauhallista kuin sumuinen aamu"! Tämä on minulla vielä lukematta - oikeastaan hyvä niin, annos Kekkosen kaunista kieltä odottaa vielä :)
VastaaPoistaKatja, minullakin on vielä Kekkos-annoksia nauttimatta, sillä tämä oli ensikosketukseni kirjailijaan. Ehdottomasti täytyy nauttia lisää!
PoistaKirjan novellit ovat jo pääosin unohtuneet, tunnelma ei. Tiivistät sen loistavasti. Hienoja novelleja, nämä.
VastaaPoistaLinnea, näinhän sitä usein käy, varsinkin novellien kanssa. Mutta tunnelman muistaminen onkin oikeastaan parasta.
PoistaMinäkin pidin, kovasti.
Kivasti kuvattu, minulta on tämä lukematta, vaikka Kekkosen romaaneista pidän paljon. Kaunista kieltä, kuten sanot, herkkää muttei lällyä.
VastaaPoistaArja, minun taas täytyy nyt tutustua myös Kekkosen romaaneihin. Ainakin novellit tekivät vaikutuksen, joten odotan nyt muita teoksia innolla.
PoistaMiten sinä aina löydätkin niin oikeat sanat ja oikeanlaisen tunnelman blogijutuissasi? <3
VastaaPoistaMinäkin nautin näistä novelleista, mutta Valinta-romaani on suosikkini Kekkosen tuotannosta.
Voi kiitos Katja, kauniista sanoista. Ilahduin. <3
PoistaAion ehdottomasti lukea Kekkosen romaanitkin, ja erityisesti Valinta kiinnostaa. Voi olla, että luen kuitenkin uutuuden ensin.