keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Viikko Nero Wolfen seurassa

Hyönteisdokumentin hdcanis kirjoitti vähän aikaa sitten Rex Stoutista. Tuli välittömästi tarve lukea joku Nero Wolfe -dekkari.


No, Stoutin kanssa käy helposti niin että yhden kirjan jälkeen haluaa lukea toisen ja kolmannen...ja niin edelleen. Päädyin tälläkin kertaa ahmaisemaan nopeaan tahtiin neljä Wolfe-tarinaa. Stoutin kerronta on sekä nautinnollista että koukuttavaa, vaikka juonet ovat välillä aika simppeleitä ja vaikka tietyt kaavamaisuudet toistuvat kirjasta toiseen.

Kirjojen viehätys piilee suurimmaksi osaksi Stoutin pääparissa. Yksityisetsivä Nero Wolfea ei aja rikosten ratkaisun pariin uteliaisuus tai oikeudentunto (vaikka hänellä oikeudentuntoakin on) eikä myöskään se että rikokset vain auttamatta osuisivat hänen tielleen. Yksityietsivän työ on Wolfelle ennen kaikkea keino rahoittaa elämäntapa, joka rakentuu ensiluokkaisen ruuan, orkideojen kasvattamisen ja kirjojen lukemisen pyhän kolminaisuuden ympärille. Wolfe ottaa harvoin vastaan toimeksiantoja, jos taloudellinen tilanne ei pakota laiskaa neroa työhön.

Wolfen apulainen Archie Goodwin sen sijaan on toiminnan mies, ja yksi hänen tehtävistään onkin ärsyttää ja manipuloida myös Wolfe tarttumaan työhön. Archie ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen Hastings tai Watson vaan nokkela ja sanavalmis mies. Archie toimii tarinoissa kertojana, ja hänen sanansäilänsä viuhuukin terävästi. Archien vastuulla on myös valtaosa tutkimusten ja kuulustelujen suorittamisesta, koska Wolfe poistuu kotoaan vain äärimmäisen pakon edessä. Archien ja Neron välinen nokittelu, sanailu, älyllinen kamppailu ja ärtymyksen viittaan usein naamioituva kiintymys jaksavat viihdyttää kirjasta toiseen.


Koska Wolfe perii asiakkailtaan hurjia palkkioita, hänen asiakkaansakin ovat luonnollisesti usein maan mahtavia. Yritysjohtajia – tai kokonaisia yrityksiä. Lakimiehiä, liikemiehiä ja rahamiehiä. Maineen tai taloudellisen aseman suojeleminen onkin Wolfen asikkaille usein tärkeämpää kuin murhaajan pyyydystäminen. Tästä seuraa luonnollisesti varsin meheviä tilanteita, ja ihmisten tekopyhyys, ahneus ja vallanhimo saavat kirjoissa usein Stoutilta pieniä näpäytyksiä.

Tällä Stout-kierroksella luin kirjat Samppanjaa yhdelle, Ennen keskiyötä, Kadonnut ääni ja Liian monta kuolemaa. Kaikki kuuluvat Stout-suosikkieni joukkoon ja voin lämpimästi suositella niistä kaikkia. Juoneltaan esimerkiksi Liian monta kuolemaa on Stoutia parhaimmillaan. Kesken suositun radio-ohjelman eräs ohjelman vieraista kuolee syanidimyrkytykseen. Ohjelman kaavaan kuuluu, että toimittajat ja vieraat nauttivat lasilliset Strarliten virvoitusjuomaa – Strarlite on luonnollisesti ohjelman suurin sponsori. Murhaa selvitellessään Nero ja Archie joutuvat tekemisiin tähtitoimittajien, fanityttöjen, PR-miesten ja mainosmiesten kanssa. Vaikka Stout ei mitään syvällisiä henkilökuvia rakenna, hän onnistuu usein luonnostelemaan vallan mainioita tyyppejä kirjojensa sivuhenkilöiksi, ja Liian monta kuolemaa on tästä hyvä esimerkki. Esimerkiksi teinityttö Nancylee Shepherd on ehdottomasti yliveto.

Muissa blogeissa: Booksy kertoo, miksi Stoutia kannattaa lukea.

Rex Stout: Kadonnut ääni (The Silent Speaker, 1946)
Suom. Eero Ahmavaara
Wsoy, 1954

Liian monta kuolemaa (More Deaths than One/And Be a Villain, 1948)
Suom. Eero Ahmavaara
Wsoy, 1983

Ennen keskiyötä (Before Midnight, 1955)
Suom. Seppo Virtanen
Wsoy, 1959

Samppanjaa yhdelle (Champagne for One, 1958)
Suom. Eero Ahmavaara ja Martti Montonen
Wsoy, 1991 

6 kommenttia:

  1. Nuo Sapo-kannet ovat kyllä mahdottoman hienoja, erityisesti vanhat mutta myös uudet.

    Rahasta oli puhetta tuon lukemani Golden Spidersin alussa, Wolfe teroittaa siinäkin että lähtökohtaisesti jos ei ole rikasta asiakasta ei ole juttua :) Mutta ensiarvoisen tärkeää on myös tuntea ansainneensa se palkkio, dekkari joka ei näin tee rappeutuu sisältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, vanhat Sapo-kannet ovat parhaimmillaan aivan loistavia. Yritän vähän keräilläkin Christien ja Stotutin dekkareita noilla vanhoilla kansilla.

      Raha ja moraali ovat Stoutilla toistuvia teemoja. Vaikka niihin ei sen syvällisemmin uppouduta, ne tuovat ihan mukavan oman mausteensa kirjoihin.

      Poista
  2. Minulle kävi kanssa muuta vuosi sitten Stautin kanssa niin, että kun aloitin yhdellä oli pakko hahmia heti monta lisää. Jotain koukutavaa näissä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilda, Stout osaa tosiaankin koukuttaa - ja vieläpä kerta toisensa jälkeen. Neron ja Archien seura on vain niin mukavaa.:)

      Poista
  3. Selvästi lukemisen arvoista dekkaria olisi siis tarjolla. Pitänee tuossa jossain välissä mennä koluamaan kirjaston dekkarihyllyä ja ottaa vaikkapa joku näistä luettavaksi. Kronologialla ei taida olla niin väliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, suosittelen ehdottomasti Stoutia, varsinkin jos tykkäät vähän vanhemmasta dekkariperinteestä. Kronologialla ei ole suurta merkitystä näissä, vaikka välillä saatetaan viitata aikaisempien kirjojen tapahtumiin ja jotkut sivuhenkilöt eivät ole alusta asti mukana.

      Poista