Petri Tammisen Muistelmat on kokoelma lyhyitä kappaleita, muistikuvia lapsuudesta aikuisuuteen. 37-vuotiaan miehen elämään mahtuvat ihastumiset, rakastumiset ja lasten syntymät. Siihen mahtuu myös paljon näennäisen merkityksettömiä asioita tai hetkiä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet osaksi muistettua elämää. Kuinka lapsena on ajanut pyörällä alas katua. Työkaluvajan tuoksu. Vanhat puhelinnumerot. Parhaimmillaan Tammisen pienissä tuokiokuvissa on sellaista oivaltavuutta, joka tuntuu tavoittavan jotakin yhteistä ja jaettavaa elämästä ja muistamisesta.
"Minulla oli ikävä, mutta en tiennyt mitä. Tulevaa kesää? Vai kaikkia niitä menneitä keväitä, kun oli ollut tällainen samanlainen ikävä."
Luin Muistelmat osana lukumaratonia. En tiedä, miten kirja olisi toiminut, jos olisin lukenut sen jossain muussa tilanteessa, mutta maratonille se ainakin sopi varsin hyvin. Tammisen kirja on periaatteessa helppolukuinen: tekstiä on vähän, yksittäiset muistelot ovat korkeintaan kahden sivun pituisia eikä kirja kokonaisuudessaankaan ole kuin 78 sivua pitkä. Kuitenkin lukija voi myös hämmentyä kirjan edessä. Kuinka tällaista teosta kuuluisi lukea? Yhteen putkeen nopeasti hotkaisten vai hitaasti nautiskellen? Pitäisikö yksittäisten lukujen välissä pitää tuumintataukoja vai lukea kirjaa kuin yhtä yhtenäistä tarinaa?
Lukumaratonilla kirjaan pariin ei voinut jäädä ihmettelemään, ja luinkin kirjan hyvin nopeasti kannesta kanteen. Erityisen oivaltavien tai koskettavien kappaleiden kohdalla saatoin pysähtyä ja lukea ne uudelleen, mutta silti kirjan lukemiseen kului reilusti alle tunti. Syntyi mielikuva muistikuvien välähdyksistä, ei niinkään tarinasta. Kirja saikin pohtimaan nimenomaan elämäntarinan merkitystä. Vaikka jokaisen ihmisen elämä tavallaan onkin katkeamaton tarina, omissa muistoissamme elämä on pikemminkin tapahtumien mosaiikki, jossa on aina mukana myös tyhjiä kohtia ilman muistoja. Romaaneissa, elämänkerroissa tai elokuvissa elämäntarinat ovat useimmiten paljon suoraviivaisempia ja kokonaisempia kuin eletty elämä. Siinä mielessä Tammisen Muistelmat ehkä tavoittaa jotakin hyvin olennaista elämän luonteesta.
Myös Tintti ja Luru ovat lukeneet Tammisen Muistelmat.
Petri Tamminen: Muistelmat
Otava, 2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti