Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

"Rönnellin antikvariaatissa hän näki kirjan jonka halusi antaa Hugolle, mutta hän päätti lykätä sellaiset ostokset seuraavaan viikkoon. Hän ei tiennyt, halusiko Hugo häneltä enempää kirjoja tai tapaisivatko he edes enää. Hän ei ymmärtänyt. Pahintä oli se ettei hän ymmärtänyt, mitä hänelle parhaillaan tapahtui, mitä häneltä vaadittiin. Mikään ei satu niin paljon kuin se ettei ymmärrä."

Ester Nilsson rakastuu Hugo Raskiin. Ester on hyvin älyllinen ihminen, ja ensin hän hurmaantuukin Hugoon älyllisellä tasolla, miehen taiteen kautta. Sitten hän tapaa Hugon itsensä, ja intohimosta tulee kaiken nielevä pakkomielle. Hugo suo Esterille huomiota – ensin älyllistä, sitten fyysistä. Ja kuitenkaan suhde ei saavuta täyttymystään, eikä Ester tunne saavansa Hugolta sitä huomiota jonka kokee ansaitsevansa. Seuraa vuoden verran epätoivoa, onnen hetkiä ja itsetutkiskelua.

Omavaltaista menettelyä on hyvin pelkistetty kirja. Siinä ei juonen tasolla tapahdu juuri enempää kuin edellä kerroin. Henkilöhahmoja on oikeastaan vain kaksi, vaikka Esterin taustalla häälyvätkin entinen miesystävä ja ystäväkuoro ja Hugoa seurailee mielistelevä tukijoiden joukko. Teksti on tasaista ja kirkasta, melkein viileää. Mutta kirja on myös tiivis paketti täynnä asiaa: pieni mutta vaikuttava teos.

Anderssonin kirka oli minusta kerta kaikkisen hieno, hiljaisella tavalla vaikuttava teos. Esterin ja Hugon tarina ei sinänsä ole merkityksellinen: se on pikemminkin kiusallinen, surullinen, banaali ja suttuinen. Mutta kuvatessaan pikkutarkasti rakastuneen ja pakkomielteisen Esterin mielenliikkeitä ja arkisia toimia Andersson onnistuu kertomaan paljon isommista asioista. Omavaltaista menettelyä ei ole niinkään rakkausromaani kuin romaani ihmisten välisistä suhteista. Se kertoo vallasta ja pakkomielteistä ja siitä kuinka helposti me petämme toisiamme – ja ennen kaikkea itseämme.

Omavaltaista menettelyä asettaa eteemme kysymyksen siitä, mikä on sallittua ihmisten välisissä suhteissa. Onko kaikki tosiaan sallittua sodassa ja rakkaudessa? Onko meillä moraalinen velvollisuus olla rehellisiä tunteissamme? Onko huomiosta nauttiminen tuomittavaa? Jokainen meistä on varmasti jossakin ihmissuhteessa tehnyt tai sanonut asioita, jotka eivät täysin kestä moraalista päivänvaloa, ja Andersson pakottaa meidät tarkastelemaan myös omaa käyttäytymistämme.

Moni on sanonut kirjan olevan nopealukuinen, mutta minä luin kirjan suhteellisen hitaasti ottaen huomioon, että se on vain reilun kahden sadan sivun mittainen ja rakentuu lyhyistä luvuista. Vaikka kirjan teksti on helppolukuista ja ilmavaa, se tuntui olevan myös hyvin latautunutta, ja pinnan alla tuntui olevan paljon kätkettyjä merkityksiä. Siksi kirja houkutteli viipyilemään, lukemaan hienoja kohtia uudelleen ja nautiskelemaan. Pidin tavattomasti myös Anderssonin huumorista, joka tuntui hymyilevän lempeästi ihmisille ja heidän intohimoilleen – väheksymättä tai pilkkaamatta.

Kirjan ovat lukeneet myös Katja, Suketus, Kirsi, Helmi K, ja Marissa.

Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta. (Egenmäktigt förfarande - en roman av kärlek.)
Suom: Sanna Manninen
Kansi: Elina Warsta
Siltala, 2014