Johanna Sinisalo: Auringon ydin

"Joskus tarvitaan vain riittävän äänekäs ja vaikutusvaltainen ryhmä muuttamaan maailma sellaiseksi kuin sen jäsenet haluavat. Ryhmän ei välttämättä tarvitse olla edes kovin suuri. Riittää kun jotkut perustelevat omat henkilökohtaiset mieltymyksensä ainoaksi oikeaksi totuudeksi, ja äänekkyydellään saavat aikaan vaikutelman, että heidän takanaan on unohdettuja ja laiminlyötyjä massoja."

Johanna Sinisalo on ehdottomasti yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista kirjailijoista. Ennen päivänlaskua ei voi teki omalaatuisuudellaan minuun suuren vaikutuksen, ja ahdistavan intensiivinen Linnunaivot puolestaan on henkilökohtainen suosikkini Sinisalon tuotannosta.

Suhteeni Sinisaloon on kuitenkin ristiriitainen. Linnunaivot on oikeastaan ainoa Sinisalon kirja, josta olen varauksetta pitänyt. Kaikissa muissa kirjoissa on ollut jotakin, mikä on hiertänyt vähän vastakarvaan. Jotakin ärsyttävää. Joskus se on Sinisalon tapa kirjoittaa dialogia. Joskus se, että Sinisalo tuntuu asettuvan henkilöhahmojensa yläpuolelle: hän ikään kuin osoittelee lukijalle hahmojensa heikkouksia ja virheitä. Silti Sinisalo on niin kiinnostava ja hyvä, että annan ärsyttävyydet suurimmaksi osaksi anteeksi.

Auringon ytimeltä odotin paljon. Sukupuolierot ja sukupuolten välinen tasa-arvo kuulostivat sellaisilta aiheilta, joista Sinisalo saisi varmasti paljon irti. Ja varsin paljon hän irti saakin. Auringon ydin on vaihtoehtohistoria, jossa sukupuolten enemmistö on onnistuttu jalostamaan masko-miehiksi ja feminaisiksi. Maskoilla on valta – feminaiset eli eloiset ovat tyhjäpäisiä ja avuttomia naisia, joiden elämän päämääriä ovat rakkaus, avioliitto ja lapset. Epäkelvot yksilöt pyritään tunnistamaan jo varhaislapsuudessa: miinusmiehet ja morlokki-naiset kasvatetaan muista erillään ja steriloidaan. Huono aines kelpaa vain työväeksi, lisääntymään heitä ei päästetä. Kirjan päähenkilö Vanna on kuitenkin onnistunut huijaamaan järjestelmää: hän on morlokki, joka esittää onnistuneesti feminaista.

Asetelma on siis lupaavan herkullinen. Jotenkin en vain pystynyt tempautumaan mukaan Sinisalon luomaan maailmaan. Se tuntui minusta enemmän nokkelalta kuin todelliselta. Ehkä ongelma oli se, että Auringon ydin viittaa niin paljon meidän todelliseen maailmaamme. Sinisalo ripottelee tarinaansa viittauksia milloin miesasiamiesten älynväläyksiin, milloin maahanmuuttokriitikoihin, milloin 50-luvun kotirouvaihanteeseen. Näiden rinnastusten tunnistaminen on toki hauskaa, mutta en voi olla ajattelematta, että vähemmilläkin viittauksilla olisi pärjätty, jos kirjan oma maailma olisi ollut eheämpi ja vahvempi. En aivan pystynyt uskomaan tähän vaihtoehtoyhteiskuntaan, jossa pikkulapsetkin huijaavat viranomaisia. Totalitaariseksi harvainvallaksi kirjan maailmassa oli kovin vähän pelkoa ja vainoharhaisuutta.

Sekä sukupuolen että totalitarismin suhteen täytyy sanoa, että totuus on Sinisalon tarua ihmeelisempää. Ja pelottavampaa.

Auringon ytimen suurin ongelma minulle oli kuitenkin se, että sukupuoliteeman rinnalla suurta osaa näyttelee chili, joka kirjan maailmassa on kielletty ja huumaava nautintoaine. Laiton chili-kauppa, chili-riippuvuus ja chilin moniulotteiset vaikutukset ovat tässä vaihtoehtohistoriassa yhtä tärkeässä roolissa kuin sukupuoli, enkä rehellisesti sanottuna ymmärtänyt minkä takia. Tarinaan ja juoneen chili kyllä kietoutuu, mutta teemana se oli minusta epäkiinnostava. Jos voi puhua sukupuolesta, miksi puhua chilistä?

Muita kirjan lukeneita: Booksy, Salla, Aamuvirkku yksisarvinen, Linnea, Morre ja Arja.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Kansi: Miika Immonen
Teos, 2013