sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kjell Westö: Kangastus 38


Olen iloinen, sillä Kjell Westö on uudistunut. Olin melkoisen pettynyt Westön edelliseen romaaniin Älä käy yöhön yksin, joka tuntui minusta laiskalta uusintaversiolta ihanasta Leijat Helsingin yllä -esikoisesta. Sen sijaan Kangastus 38 on virkistävällä tavalla erilainen kuin miehen aikaisemmat romaanit, vaikka kirjassa toki on mukana paljon tuttuja elementtejä. On 1900-luvun historiaa: nyt liikutaan Suomen sisällissodan muistoissa sekä toisen maailmansodan kynnyksellä – vuodessa 1938 siis. On musiikkia ja urheilua ja runsaasti viittauksia kulttuurihistoriaan. On tiettyjä Westölle tyypillisiä henkilöhahmoja: lempeitä humanisteja, herkkiä sieluja jotka sortuvat liian kovaan todellisuuteen törmätessään ja kovia arvoja edustavia, kylmiä miehiä. On ystäviä, jotka vanhetessaan ajatutuvat toisistaan yhä kauemmas. Tuttujen teemojen sekaan on kuitenkin lisätty paljon ennen näkemätöntä, ja koko kirja tuntuu sekä rakenteeltaan että hengeltään uudelta.

Nuoruus ja aikuistuminen ovat usein olleet Westön kirjoissa kantavia voimia. Kangastus sen sijaan on selkeästi keski-ikäinen kirja. Vaikka päähenkilöt muistoissaan palaavat nuoruuteensa, painopiste on nelikymppisten maailmassa.  Asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristinsa Matilda Wiik kantavat kumpikin mukanaan elämän tuomia pettymyksiä ja historian painoa. Erilaisista elämänpiireistä tulevat Thune ja Wiik löytävät toisistaan jonkinlaiset sielunsisarukset: he aistivat toistensa yksinäisyyden ja surun. He haparoivat kohti yhteyttä, vaikka kumpikaan ei omista syistään halua paljastaa liikaa sisimmästään. Melankolia ja jonkinlainen väsymys leimaavat niin henkilöhahmoja kuin koko kirjaakin: se on tunnelmaltaan utuinen, verkkainen ja haikea.

Kangastus on muihin Westön kirjoihin verrattuna tiivis paketti – sivujakin on vain kolmisen sataa. Kaleidoskooppimaisen rakenteen ja rönsyilevien sukupolvitarinoiden sijaan Westö kohdistaa nyt katseensa muutamaan henkilöhahmoon ja lyhyeen ajanjaksoon. Verkkainen tahti ja kauniisti virtaavat lauseet tuovat kuitenkin kerrontaan ilmavuutta. Teksti hengittää luontevasti ja vapautuneesti. Kirja on monella tapaa Westön kaunein teos, vaikka sen kauneus onkin kovin surumielistä.

"Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus". Näin Matilda Wiik sanoo Thunelle, ja oikeudenmukaisuus onkin yksi kirjan keskeisistä teemoista. Keitä kohtelemme oikeudenmukaisesti ja mistä syistä? Millaiset teot rikkovat oikeudenmukaisuuden vaatimusta – yksilöiden välisissä suhteissa tai laajemmassa mittakaavassa? Millaisilla syillä epäoikeudenmukaiset teot oikeutetaan? Ja miten tulisi toimia epäoikeudenmukaisuutta todistaessaan? Voiko vääryyttä vastaan taistella vain voimakeinoin – riittääkö lempeä humanismi? Westö tarkastelee näitä kysymyksiä historian kautta, mutta ne ovat ajattomia; tärkeitä kysyä tänäkin päivänä.

Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Sara, Minna, Joana, Suketus sekä jaana.

Kjell Westö: Kangastus 38 (Hägring 38).
Suom. Liisa Ryömä
Otava, 2013 

16 kommenttia:

  1. Hienosti olet kiteyttänyt kirjan joka oli minullekin mieleinen lukuelämys. Välillä toivoin jo malttamattomana ettei Westö rönsyilisi sinne tänne vaan kertoisi jo miten Matildan tarina etenee, mutta nautin kyllä joka hetkestä. Jotain hyvin lumoavaa tässä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, ajattelin että kirja pitää lukea jossain vaiheessa uudestaan että voi oikein nauttia tunnelmasta, koska nyt huomio keskittyi varsinkin loppua kohti kovasti tarinaan.

      Hieno kirja.

      Poista
  2. Kirjoitan juuri bloggausta Kangastuksesta, mutta se ei ehdi nyt Blogistanian-äänestykseen. Ei se kyllä kauas kärjestä jää. Westön uudistuminen sopi minulle oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, vanhassakaan Westössä ei ole mitään vikaa, mutta on aina parempi uudistua kuin jäädä toistamaan vanhaa kaavaa. Pidin uudistuneesta Westöstä paljon.

      Poista
  3. Leijat Helsingin yllä oli ihana kirja kun taas Missä kuljimme kerran oli liian pitkäveteinen makuuni. Mitään muuta Westöltä en olekaan lukenut, mutta Kangastus jäi nyt mietityttämään. Ehkä sille pitäisi antaa mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, anna ihmeessä Kangastukselle mahdollisuus. Se on toisaalta hiukan verkkainen tunnelmakirja, toisaalta koukuttava jännäri. Mielenkiintoinen yhdistelmä!

      Poista
  4. Tämä on hieno kirja. Minäkin pidin uudistuneesta Westöstä, vaikkei vanhassakaan mitään vikaa ole. Hienoa, että suosikki pystyy yllättämään ja tarjoamaan jotain uutta, erilaista, toisenlaista. Matilda Wiik jää pitkäksi aikaa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, nimenomaan! Ihanaa, että Westö tarjoilee sekä uutta että vanhaa hyvää samassa paketissa. Matilda Wiik oli hieno henkilöhahmo - ja hänkin jotain uutta Westön tuotannossa.

      Poista
  5. Tämä oli kyllä loistava kirja. Westöltä olen aiemmin lukenut vain Langin, joka ei ihan vakuuttanut, mutta tämä kyllä. Seuraavaksi sitten Leijat Helsingin yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, Leijat on ihana kirja! Minulle se rakkain Westö ja monta kertaa luettu. Toivottavasti pidät.

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta aivan mielettömän paljon! Odotin kirjalta paljon ja Westö kyllä lunasti odotukset, jopa ylitti ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minunkin odotukseni olivat korkealla, enkä joutunut pettymään. Westö on kyllä hieno kirjailija!

      Poista
  7. Pidin Kangastuksesta aivan valtavasti! Pieni knoppikysymys... Huomasitteko, mikä / kuka oli se tuttu suomalaishahmo, joka vilahti tekstissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko soutuveneellä ilmestynyttä taiteilijatarta? Tunnistin kyllä. :)

      Poista
    2. Eräs tänä vuonna ajankohtainen taiteilija kuulemma, mutta mistä hänet piti tunnistaa?

      Poista
    3. Vihjeinä oli ainakin Söderskärin majakkaa, Pellinkiä, monumentaalimaalauksia...Ja faunimainen ulkomuotokin. :)

      Poista