Jonathan Franzen: Vapaus

"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä koko päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämäkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."

Vapaus on ensimmäinen Jonathan Franzenilta lukemani kirja, mutta jo ennen Vapautta Franzen on tuntunut tietyllä tapaa tutulta kirjailijalta – ikään kuin olisin jo lukenut häntä. Osaltaan tämä varmaan johtuu siitä, että Franzen (ja erityisesti tämä Vapaus) on ollut varsin paljon esillä kirjablogeissa. Toinen Franzenia tutuksi tehnyt taho on Tommi Melender. Luin viime kesänä Melenderin esseekokoelman Yhden hengen orgiat, jossa Franzenia käsiteltiin laajasti. Melenderillä tuntuu olevan Franzeniin varsin ristiriitainen suhde – ei ehä ihan viha-rakkaus-suhde, mutta ehkä jonkilainen ärsytys-viehätys-suhde kuitenkin. Blogissaankin Melender viittaa Franzeniin varsin usein, välillä positiivisemmassa, välillä negatiivisemmassa valossa.

En siis lähtenyt lukemaan Vapautta täysin puhtaalta pöydältä, vaan minulle oli syntynyt tietty ennakkokuva siitä, minkä tyyppisestä kirjasta voisi olla kyse. Mielikuviin vaikuttivat paljon esimerkiksi Kirjavan kammarin ja Lumiomenan ihastuneet arviot: niiden perusteella aavistelin kirjan osuvan varsin hyvin myös omaan kirjamakuuni.

Ja pidin kyllä Vapaudesta paljon. Rönsyilevän laaja perhetarina, rikkinäiset henkilöhahmot ja osuva ajankuvaus ovat kaikki sellaisia ominaisuuksia, jotka viehättävät minua. Aivan erityisesti pidin Franzenin henkilöhahmoista, jotka olivat minun makuuni juuri sopivasti nyrjähtäneitä: onnettomia, epämiellyttäviä mutta eivät yliampuvalla tavalla, ja loppujen lopuksi puolelleen voittavia. Franzenin henkilöiden ongelmat ovat toki hyvin selkeästi ylemmän keskiluokan ongelmia, ja jos ei kerta kaikkiaan jaksa lukea hyvinvoivien länsimaalaisten masennuksesta, ei varmasti jaksa Vapauttakaan, sillä sitä etuoikeutettujen masennusta kirjassa tosiaan riittää. Minua tuo aihepiiri ei ärsytä vaan enemmänkin kiinnostaa, ja sukelsin varsin syvälle erityisesti kirjan naispäähenkilön Pattyn nahkoihin.

Nautinkin ehdottomasti eniten kirjan ensimmäisestä parista sadasta sivusta, joissa seurataan Pattyn kolmannessa persoonassa kirjoittamaa "omaelämäkertaa". Franzenin Pattylle luoma itseironinen ja itsesäälivä kertojaääni oli minusta aivan valloittava, ja tuon kirjan ensimmäisen kolmanneksen ajan olinkin varauksettoman ihastunut Vapauteen. Näkökulman vaihtuessa muihin henkilöhahmoihin – Pattyn tukahdetun vihaiseen mieheen Walteriin, pariskunnan poikaan Joeyeen ja Walterin parhaaseen ystävään ja kilpakumppaniin Richardiin – ihastukseni hiukan himmeni. Kirjan jännite ei aivan jaksanut kantaa Franzenin kuljettaessa tarinaa läpi Joeyn yliopistoelämän, Walterin perhehistorian, liikakansoituksen  ja latvuskerttulin suojeluohjelman.

Vapauden vahvuus oli minulle henkilö- ja ihmissuhdekuvauksessa. Vapaus pyrkii kuitenkin selvästi olemaan myös yhteiskunnallinen romaani ja ottamaan kantaa ehkä turhankin moneen aiheeseen kuluttamisesta luonnonsuojeluun ja feminismistä Irakin sotaan – vain muutamia aiheita mainitakseni. Franzen tavoittaa hyvin monia ajallemme tyypillisiä ajatuksia ja puheenaiheita, mutta en voi olla ajattelematta, että aiheiden runsautta olisi voinut jonkin verran karsia. Ajankuvauksessaan Franzen on pureva ja nokkela mutta ei välttämättä tarjoa mitään kovin uutta. Siksikin ylettömän tarkka kuvailu alkoi välillä tuntua hiukan puuduttavalta.

Joka tapauksessa viihdyin Vapauden seurassa erittäin hyvin. Oli ihanaa uppoutua kunnon lukuromaaniin ja hivuttautua osaksi henkilöhahmojen elämää. Pidin myös siitä, kuinka monipuolisesti Franzen käsitteli vapauden teemaa. Kirjan loppu on käsittääkseni jakanut jonkun verran mielipiteitä. Minulle se oli vähän sillä rajoilla, pidinkö vai enkö, mutta ehkä kallistun kuitenkin enemmän sinne pitämisen puolelle.

Vapauteen ovat ihastunee ainakin Ilselän Minna ja Minna J.. Sen sijaa Tessa ja Helmi K. eivät syttyneet kirjalle.

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom, 2010)
Suom. Raimo Salminen
Kansi: Harvey Macaulay
Siltala, 2011