Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

"Mutta sinun ja minun aikanamme, Sei, käsin kopioivien kirjureiden ja sähköisten, helposti muunneltavien tekstien aikakaudella, lopullisen, täydellisen teoksen olemus ja merkitys on haipuvaa kuin usva. Sinä ja minä tiedämme, ettei ole vain yhtä tapaa kertoa tarinaa. Ei ole yhtä totuutta, on vain loputtomia valintoja, vaihtoehtoisia reittejä, ihmisennäköisiä virheitä ja tulkintoja."

Kun Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin osui ensimmäisiä kertoja silmiini, ajattelin että kyseessä on viehättävällä nimellä varustettu self help -kirja. En ajatellut, että kirjalla olisi mitään tarjottavaa minulle. Sitten luin joitakin blogijuttuja kirjasta, ja se alkoi varovaisesti kiinnostaa. Pakollisten luettavien listalle kirja lennähti rakettimaisella vauhdilla, kun luin Arjan kirjoituksen: ajattelin että kirjan täytyy osua täydellisesti minun makuuni, ja jos niin ei kävisikään, olisin pettymyksestä apea.

En onnistunut löytämään kirjaa kaupoista (kenties se oli myyty loppuun), mutta vähän myöhemmin huomasin, että kirja oli saatavana Miki-formaatissa. Kaksinkertainen syy ostaa kirja! Mikit ovat ihastuttavia.

(Ihania asioita Miki-kirjoissa:

- söpöys

- keveys

- erityisesti tämä kirja on Miki-formaatissa kuin koru tai leivos: vastustamattoman herkullinen ja kaunis

ikäviä asioita Miki-kirjoissa:

- ohuita sivuja ei millään raaski taittaa koirankorville – ja tässä kirjassa olisi totisesti riittänyt taittamisen arvoisia sivuja)

Ja voi kuinka ihastuinkaan tähän kirjaan! Se toi mieleeni Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä -kirjan, vaikka Kankimäki ei lähdekään etsimään Jumalaa vaan Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shōnagonia. Ihastuin aikoinaan Gilbertin kirjaan, mutta Kankimäen kirjaan ihastuin vielä enemmän: Kankimäki on vakavampi ja runollisempi, vaikka hänenkin tyylissään on Gilbertin tapaan mukana aimo annos itseironista huumoria. Toinen viehättävä kirja, joka nousi mieleeni oli Anna Kortelaisen Virginie!, jossa oli samanlaista matkakertomuksen, tukimuksen, oman elämän ja spekulatiivisen historian sekoitusta kuin Kankimäen kirjassa.

Jos otettaisiin Kortelaisen kirjasta tunnelma ja henkilökohtainen tutkimusote ja jätettäisiin pois ajoittainen kuivakka pikkutarkkuus, ja yhdistettäisiin tähän Gilbertin huumori ja heittäytyminen, voisi tulos olla jotakin Kankimäen kirjan kaltaista.

(Asioita, joihin erityisesti ihastuin:

- Kankimäen kyky löytää yhtymäkohtia 900-luvun Japanin ja 2000-luvun maailman välillä. Kuinka elävältä hän saa historian tuntumaan!

- puolivakavissaan kirjoitetetut tanka-runot

- luonnon ja säätilojen kuvaukset: kuuma, kylmä, sade, vuoret, kukat

- listat. Mian listat ja Sein listat.

- loma-arjen kuvaus. Temppelit, teehuoneet ja ravintolat, joissa Kankimäki käy. Satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Japanilainen tunnelma. Ei ihme, että Mondo valitsi tämän vuoden matkakirjaksi.

- pakahduttavan kauneuden ja sen katoavaisuuden tavoittaminen.)

Kankimäki alkoi vaihtaa ajatuksia Sei Shōnagonin kanssa jo parikymppisenä luettuaan Tyynynaluskirjan yliopiston japanilaisen kirjallisuuden kurssilla. Kankimäen suhde Seihin ja Tyynynaluskirjaan onkin nimenomaan henkilökohtainen suhde – fanisuhde. Vaikka Kankimäki on vuosikausia ihaillut kirjaa ja inspiroitunut siitä, monet kirjaan ja Sei Shōnagoniin liittyvät faktat tulevat hänellekin yllätyksinä Japanin päivien aikana. Mutta juuri tämä asetelma tekee Kankimäen kirjasta niin viehättävän ja samaistuttavan: Kankimäki on kuin kuka tahansa lukija, joka on hullaantunut kirjaan, ja käy kyllä katsomassa kirjaan perustuvan elokuvan, mutta ei lue kirjasta kirjoitettuja yliopistotason tutkimuksia.

Jotkut lukijat ovat kritisoineet kirjaa siitä, että tutkimuksena se on varsin heppoinen. Mutta Kankimäki ei missään vaiheessa väitäkään olevansa tutkija, eikä hän suinkaan peittele harrastelija-asemaansa. Minua itseäni epäakateeminen ote ei lainkaan haitannut, enkä oikein usko että olisin tullut lukeneeksikaan tieteellistä tutkimusta Tyynynaluskirjasta, vaikka se olisi ollut kuinka ansiokas tahansa. Sen sijaan Kankimäen kirja herätti suuren halun lukea itse Tyynynaluskirja. (Kankimäki mainitsee kirjassan, että suomenkielinen käännös olisi tekeillä – toivottavasti näin tosiaan on!)

Toiset ovat moittineet kirjaa myös liiasta rönsyilystä ja pituudesta. Minä olin kirjaan niin ihastunut, etten poistaisi siitä mitään. En hupsutteluja, joissa Mia laittaa kuvitteellisen Sein kirjoittamaan ystäväkirjaansa; en muisteloita vanhoista poikaystävistä; en kuvauksia uneliaista sadepäivistä, joiden aikana kirjoitellaan ja otetaan torkut.

Kirjan luettuani haluaisin luonnollisesti matkustaa Japaniin, mutta tavallinen arki Suomessakin tuntuu kirjan jälkimainingeissa näyttäytyvän voimakkaampana, rikkaampana ja kauniimpana. Ehkä kirjassa siis oli kuin olikin annos elämänhallintaopasta, sinne kirsikankukkien sekaan piilotettuna.

Muita kirjan lukeneita:  Kirsiä kiehtoi erityisesti täydellisen heittäytymisen kuvaus; Sallaa alkoi kiinnostaa Tyynynalauskirjaan tutustuminen; Norkku tykkäsi kirjasta kuin Sei Shōnagon kauniista paperista; Joana löysi sielunsiskon; Hanna listasi kirjan uuvuttavat ja kiinnostavat piirteet; irisihmemaassa hurmaantui kirjaan jo etukäteen; Anneli näkee kirjassa kansainvälisen menestyksen mahdollisuudet; Lillille kirjan lukeminen oli tervanjuontia; Lukuneuvojan mielestä kirja sopii monenlaisille lukijoille; kirja lisäsi onnellisuuden määrää Sonjan elämässä; Maukan fiilikset jäivät kaksijakoisiksi; HeidiBeelle kirjan suurin anti oli Japanin matka -kuumeen syntyminen.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Kansi: Piia Aho
Otava: 2013/2014