lauantai 9. maaliskuuta 2013

Anu Laitila ja Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni



Miten monilla tavoilla kirjat vaikuttavatkaan ihmisten elämään! WSOY ja Lukukeskus ovat koonneet tämän mainion kirjan, josta löytyy kuutisenkymmentä pientä tarinaa, siitä kuinka kirja on koskettanut, auttanut, ohjannut elämän suuntaa tai ollut alkusysäys elinikäiselle lukijuudelle. Kirjan idea on lähtöisin Scottish Book Trustin samanlaisesta hankkeesta, The Book That Changed My Life -teoksesta. Kokemuksiaan elämänsä kirjoista kertovat mm. Anna Kortelainen, Jari Sinkkonen, Minna Joenniemi ja Juha Itkonen, mutta myös aivan tavalliset lukijat.

"Kirjoista löytyvät kaikki tunteet. Joskus ne ovat siellä kirjailijan tahdosta, joskus lukija löytää ne omaehtoisesti. Kirjallisuus ei synny vain kirjoittajan mielessä, vaan myös jokaisen lukijan ajatuksissa, ja meillä kaikilla on oma taustamme ja luonteemme sitä maustamaan. Mikään kirja ei voi olla täysin samanlainen kaikille."

Näin kirjoittaa Eija Mellin, joka oivalsi tämän kirjallisuuden henkilökohtaisen vaikutusvoiman luettuaan lapsena puolisalaa tätinsä kirjahyllystä löytämänsä Hemingwayn Vanhus ja meri -kirjan. Salalukeminen tuli ilmi pienen lukijan purskahdettua kirjan lopussa isoon itkuun. Mellin ei ole uskaltanut koskaan myöhemmin palata kirjan pariin, koska ei usko enää saavansa siitä samaa tunne-elämystä, mutta se johdatti hänet kirjojen tielle.

Monelle elämän muuttanut kirja onkin sellainen, joka on luettu lapsena tai ainakin nuorena – iässä jossa oma persoonallisuus alkaa muodostua ja arvoja sekä elämänsuuntaa haetaan. Se voi olla tähdenlennoista kertova Tulipalloja taivaalta, joka johdattaa lukijansa tähtitieteen pariin, tai Anu Jaantilan Jenkkivuosi, joka synnyttää elinikäisen kiinnostuksen Yhdysvaltoja ja sen kulttuuria kohtaan. Mutta kirja voi myös tulla apuun vaikean kriisin, kuten puolison kuoleman, vakavan sairastumisen tai surun aikana. Usein elämän muuttanut kirja mielletään nimenomaan myönteisesti vaikuttaneeksi kirjaksi, mutta mukana on myös parikymppisen naisen kokemus siitä, kuinka hän koki Kira Poutasen Ihanan meren olleen yksi syy syömishäiriöön vajoamiselle.

Kirjoittajien kokemuksien kirjo on laaja: toiset kokevat kirjan tunneperäisemmin, toiset analyyttisemmin. Myös kirjat itsessään ovat keskenään hyvin erilaisia: on tietokirjoja, elämänhallintaoppaita, Raamattua, klassikoita, omakustanteita ja viihdekirjoja. Tämä kertoo hyvin lukemisen subjektiivisuudesta, ja siitä kuinka melkein mikä kirja tahansa voi olla jollekulle se Elämän Kirja. Minä löysin itseäni ehkä eniten niistä kokemuksista, joissa romaani on toiminut jonkinlaisena oppaana, oman elämän heijastuspintana. Kuten Juha Nikkilä kirjoittaa Michael Cunninghamin Kodista maailman laidalla:

"Kirja on kulkenut minun kanssani aikamoisen matkan. Silloin tällöin luen sitä. Kirjasta on tullut minulle navigaatioväline: vertaan ihmissuhteitani kirjan ihmissuhteisiin. Vertaan huonettani kirjan huoneisiin. Vertaan kirjan uneliaita päiviä omiini. Vertaan omaa levottomuuttani kirjan levottomiin hahmoihin."

Kirjan ovat lukeneet myös Maria ja Jenni.

Kiitos WSOY:lle kirjasta ja kutsusta julkkareihin.

Kirja joka muutti elämäni
Toim. Anu Laitila, Silja Koivisto
WSOY, Lukukeskus, 2013

2 kommenttia:

  1. Minä niin haluaisin tämän lukea! Pitää kyllä, koska aina kiinnostaa mitkä ovat muille tärkeitä kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minustakin on todella kiinnostavaa kuulla muiden tärkeistä kirjoista, silloinkin kun ne eivät itselle ole mitään suosikkeja tai edes tuttuja. Lue ihmeessä tämä! :)

      Poista