tiistai 12. maaliskuuta 2013

Eeva Tikka: Mykkä lintu


"On minussa vielä paljon elävää. Olen tuottavakin vaikkei hän sitä tiedä, tuotan ajatuksia, sanoja, puhetta; tuotan levottomuutta itselleni vaikka etsin rauhaa. Tuotan vihaa, jota en ole uskaltanut tunnustaa, se pyyhkii Ilarin puhelinnumeron muistin näytöltä pois. Tuotan surua, se pulppuaa minusta tummana ja parantaa kuoliot jota ovat kuin sokeutuneita silmiä, ne avautuvat eläviksi, melkein mustiksi niin kuin Aatoksen silmät."

Keski-ikäinen nainen on vetäytynyt hiljaisuuden retriittiin toipumaan avioerosta. Nainen on rauhan paikassa mutta ei tunne rauhaa: mielessä kaikuvat huudot, riidat, vähättelevät sanat. Naisen miehellä, Ilarilla oli sana hallussaan, ja sanoillaan hän on kuitannut koko suhteen: alusta alkaen erehdystä. Retriitissä nainen käy läpi eroa ja väittelee mielessään Ilarin kanssa – sanoo ne sanat, jotka oikeasti ovat jääneet sanomatta. Samalla nainen palaa muistoissaan lapsuuteen. Kotiin, josta äiti teki usein vihan retriitin huudollaan ja vaikenemisellaan, sekä naapurin mykkään poikaan Aatokseen ja sanattomaan ystävyyteen tämän kanssa.

Sanat, joilla voi satuttaa; paljastavat sanat; loukkaavat sanat, jotka muuttavat kauniin rumaksi. Sanat, joiden kautta löytyy yhteys toiseen ihmiseen; lohdulliset sanat. Torjuvat vaikenemiset ja sanaton yhteisymmärrys. Hiljaisuus voi olla rauhoittavaa tai ahdistavaa; puheella voidaan ilmaista tai peittää ajatuksia; ihmiset voivat puhua vuosien ajan toistensa ohi. Eeva Tikka käsittelee Mykässä linnussa sanojen ja sanattomuuden kirjoa kauniisti ja koskettavasti.

Mykkä lintu on kirja surusta ja siitä toipumisesta. Menetyksien ja alistamisen lannistama päähenkilö käy läpi katkeruuden, vihan ja pettymyksen tunteita, mutta oppii myös uudella tavalla kuuntelemaan – muita ja omaa ääntään. Kirja on kaunis ja rauhoittava, vaikka siinä käsitellään kipeitä ja vaikeita asioita. Ihmisen myllertävän mielen vastapainona on luonto: metsäpolut, joiden seuraaminen on turvallista, aamun purppuraisena hohtava sumu, lintujen laulu. Tikka kirjoittaa vähäeleisen kauniisti, unohtamatta elämän rumia ja arkipäiväisiä puolia. Ja sanoissa kuuluu hiljainen viisaus, joka jättää lukijan mielen levolliseksi.

Mykän linnun ovat lukeneet myös Minna, joka toteaa kirjan jättävän jälkeensä valon, toivon ja ilon, sekä Elma Ilona, jonka mielestä kirja on lähellä napakymppiä.

Eeva Tikka: Mykkä lintu
Kannen kuva: Saara Tikka
Gummerus, 2004 

16 kommenttia:

  1. Minuun Tikka teki vaikutuksen kirjallaan Kipeä kesä ja sen jälkeen olen bongaillut hänen kirjojaan kirpparilta, mutta toistaiseksi ei ole tullut mitään vastaan.

    Kirjoitat tästä niin kauniisti, että ainakin tämän halauaisin ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kun osut seuraavan kerran Helsinkiin, kannattaa käydä Senaatintorin Antikvariaatissa (Sofiankatu 8). Sieltä ostin viime vuonna vinon pinon Tikan kirjoja eurolla kappale, ja pari viikkoa sitten löytyi juuri tämä Mykkä lintu 20 sentillä (taisi tulla tehtyä aika hyvä ostos)!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, pitää käydä kurkistamassa.

      20 senttiä, ei todellakaan paha.

      Poista
    3. Kiitos jaana, minäkin haluan lukea vielä paljon lisää Tikkaa. Vasta kaksi kirjaa olen lukenut, eli tutustuttavaa riittää.

      Pekka, minäkin pitelin juuri eilen Pasilan kirjavarastossa yhtä Tikan poistokirjaa kädessäni, mutta se ei sitten kuitenkaan lähtenyt mukaan.

      Poista
  2. Hienoa kun pidit tästä. Minun tekee mieleni lukea lisää Tikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, lisäsin juuri tämän kirjan ehdottomasti-luettavien-Tikkojen listalle sinun blogijuttusi ansiosta, eli kiitos sinulle. :)

      Poista
  3. Luin aiemmin aika paljonkin Tikkaa, mutta viime vuosina olen hänet valitettavasti unohtanut. Pitäisikin ryhtyä lukemaan uudelleen hänen tuotantoaan. Etenkin naisen tunteiden ja lapsuuden kuvaajana Tikka on omaa luokkaansa. Osuvasti toteat hänen kirjoittavan vähäeleisen kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, minä luin ensimmäisen Tikkani vasta viime vuonna, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :) Tässä kirjassa pidinkin erityisesti päähenkilön lapsuuden kuvauksesta.

      Poista
  4. Ihana, viisas Tikka! <3 Ja ihanasti kirjoitat tästä kirjasta! Olen lukenut Tikalta vasta kaksi kirjaa (Hiljaisen kesän ja juuri nyt viikonloppuna novellikokoelman Alumiinikihlat), mutta haluaisin vähitellen lukea naisen koko tuotannon. Seuraavaksi aion lukea hiljattain ystävältä lahjaksi saamani Punaisen härän, mutta tämä Mykkä lintukin kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. :) Minäkin olen lukenut vasta kaksi kirjaa, ja seuraavaksi haluaisin lukea jotakin varhaisempaa Tikalta, koska molemmat lukemani ovat olleet varsin tuoreita tuotoksia. Esimerkiksi tuo Alumiinikihlat houkuttelee kovasti.

      Poista
  5. Miekin haluaisin lukea lisää Tikkaa. Olen lukenut vasta yhden teoksen, novellikokoelman Alumiinikihlat, alkuvuodesta. Vähäeleisen kauniita olivat nekin tarinat, ja luin niitä hitaasti. Haluaisin kuitenkin lukea seuraavaksi romaanin häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, Tikan kirjoitustyylissä on kyllä jotakin sellaista, joka kutsuu rauhoittumaan ja pysähtymään kirjan ääreen. Ihanaa.

      Poista
  6. En ole lukenut Tikkaa. Pitäisi, siltä kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, suosittelen lämpimästi. :)

      Poista
  7. Liisa, olen jostain joskus löytänyt muutamia Eeva Tikan runoja ja olen ihan myyty. Kävin kirjastossa, runohyllystä ei löytynyt yhtäkään ja meillä on täällä aika maineikas kirjasto...Oli kiire, enkä ehtinyt kysyä. Niitä nyt kaipaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en ole vielä lukenut Tikan runoja, mutta täytyy jossain vaiheessa etsiä niitäkin käsiin.

      Poista