tiistai 19. helmikuuta 2013

Anu Silfverberg: Äitikortti


Anu Silfverberg kirjoittaa Äitikortin esipuheessa halunneensa kirjoittaa vanhemmuudesta kirjan, jota voisivat lukea muutkin kuin vanhemmat. Ja kirjan, jossa äitiys  ja vanhemmuus yksityisinä kokemuksina yhdistyisivät kultuurisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Niinpä Silfverberg kirjoittaa Äitikortissa paitsi omasta raskaudestaan, synnytyksestään ja siitä alati laajenevasta tähtisumusta, joka on rakkaus, myös sukupuolirooleista, äitiyteen liittyvistä odotuksista ja uskomuksista, lapsettomuudesta, kiintymysvanhemmuudesta ja isän roolista lapsiperheessä. Eikä Silfverberg olisi Silfverberg, jos hän ei kirjoittaisi lisääntymisestä myös eläinten oikeuksien kannalta.

Äitiys ja vanhemmuus ovat aiheita, joista kirjoittaessa ja luettaessa henkilökohtainen kulkee epäilemättä aina mukana - niin voimakkaasti ne on ladattu arvoilla ja tunteilla. Minäkin luin Äitikorttia omasta henkilökohtaisesta näkökulmastani, eli (vapaaehtoisesti) lapsettoman naisen näkökulmasta. Lapsettomana luin tiettyjä kohtia ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta: liikutuin lukiessani lapsen syntymästä ja ylitsepursuavasta rakkaudesta lasta kohtaan, mutta en tietenkään pysty samaistumaan niihin. Sen sijaan samaistun voimakkaasti, kun Silfverberg kirjoittaa lapsettomien kohtaamista tunkeilevista kommenteista ja kysymyksistä tai naiseuteen liittyvistä odotuksista. Ja välillä luen uteliaana (siveä synnytysvalmennus), huvittuneena (kantoliinasodat) tai lievästi järkyttyneenä (kiintymysvanhemmat).

Henkilökohtainen on kiinnostavaa ja koskettavaa, mutta erityisen paljon pidän siitä, ettei Silfverberg vain kuvaile äitiyttä vaan pyrkii analysoimaan sitä. Hän kirjoittaa siitä, kuinka naiset opetetaan nuorista tytöistä lähtien suhtautumaan kehoonsa kuin johonkin vieraaseen, jota jatkuvasti uhkaa vaara tulla vahingossa raskaaksi. Hän kirjoittaa lapsen sukupuolisuudesta - siitä kuinka voimakkaasti lapsi halutaan jo kohdussa koodata tytöksi tai pojaksi; millaisia odotuksia vanhemmat liittävät lapseensa sukupuolen perusteella; ja kuinka mahdotonta olisi yrittää kasvattaa lapsi sukupuolineutraalisti yhteiskunnassa, jossa sukupuolisuus on kaikkialla.

"Mitä täällä oikein tapahtuu - vuonna 2012? Ja miksi tämä äärimmäinen sukupuolittuminen tapahtuu nyt, kun samalla odotukset miesten hoivatyöstä ovat korkeammalla kuin koskaan? Ehkä juuri siksi. Onko tämä nyt sitä, mitä kutsuttiin naistutkimuksen oppikirjoissa nimellä backlash? Tällaistako se onkin: hempeitä äitiysblogeja, vauvanruokakirjoja, maitoviiksiä, harsoliinoja, petaamattomia vuoteita, tummia silmänaluksia, aina uusia Kelan hakemuksia? Naisia jotka eivät poistu kotoaan, paitsi ehkä jos tarvitsee lähteä imetys-flashmobiin rautatieasemalle?"

Silfverberg ei unohda Äitikortissaan äitien kumppaneita. Kiintymysvanhemmuutta hän kritisoi mm. siitä, ettei se oikeastaan ole kiintymysvanhemmuutta vaan kiintymysäitiyttä. Kiintymysäidit itsekin julistavat nettisivuillaan, ettei isän ja lapsen suhde ole verrattavissa voimakkuudeltaan äidin ja lapsen suhteeseen, ja isän rooli näyttäytyy heille lähinnä äidin assistenttina. Silfverberg patistaakin isiä ottamaan määrätietoisesti aktiivisen vanhemman roolin. Naiset kun saattavat varsinkin vauvaiässä omia vanhemman ja ruokkijan roolit kokonaan itselleen: ei sen takia että se olisi luonnollista, vaan sen takia että vanhemman ja lapsen suhde on niin nautinnollinen. Eikä vanhempien rooleissa ja esimerkiksi huoltajuuskiistoissa tapahdu muutoksia, elleivät myös miehet aktiivisesti pyri muuttamaan rooleja.

Niin, ainakin minun näkökulmastani Silfverberg on tosiaan onnistunut kirjoittamaan kirjan, jota lapsetonkin mieluusti lukee. (Toisaalta - kun äitiyteen ja lapsettomuuteen liittyvistä odotuksista puhutaan - en ymmärrä, miksi lapseton nainen ei olisi kiinnostunut lukemaan äitiydestä tai lapsista. Äitiys kuitenkin väistämättä määrittää kaikkia naisia, jos ei muuten niin negaation kautta.) Silfverberg tarkastelee äitiyttä ilahduttavan monesta eri näkökulmasta, hän on hauska, terävä ja kirpeä. Taittelin sivuja koirankorville, nauroin ja liikutuin. Epäilemättä joitakin lukijoita tämä kirja myös ärsyttää tai suututtaa, sillä Silfverberg ei suinkaan sovittele tai siloittele, vaan sanoo analyyttisetkin sanansa varsin suorasukaisesti. Silti, tai juuri sen vuoksi, suosittelen kirjaa kaikenlaisille vanhemmille ja lapsettomille.

Anu Silfverberg: Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä
Kansi: Satu Kontinen
Teos, 2013

20 kommenttia:

  1. voihan. nyt on melko lailla odotuksia, sillä tämä odottaa hyllyssä sopivaa hetkeä. ihanaa oli lukea tämä sinun juttusi. kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, odotan innolla, mitä tykkäät tästä! Fanikerhomme voisi sitten ehkä ruotia tätä ihan kasvotustenkin. :)

      Poista
  2. Kiitos Liisa tästä! Minä en ole vieläkään lukenut mitään Silfverbergiltä mutta tämä vaikuttaa todella kiinnostavalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, suosittelen lämpimästi, sekä tätä, että Silfverbergiä muutenkin. :)

      Poista
  3. Mietin tilatako tämän kirjan vaiko en, jo Teoksen katalogia selaillessa. Kolmen lapsosen äidille tämä voisi olla kyllä aika must-read varsinkin kun pidän suorasukaisesta tekstistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, odotan mielenkiinnolla äitien mietteitä Äitikortista, koska te saatte varmasti kirjasta irti erilaisia asioita kuin minä. :)

      Poista
  4. Kiitos mukavan monimuotoisesta, samaan aikaan analyyttisesta ja omakohtaisesta kirjoituksesta (taas!).

    Opin uutta: että tämä kirja ei kerro vain siitä, millaista on olla äiti, ja että sinulla ei lapsia. Tämä ei ole ollenkaan analyyttinen eikä kirjallisuustieteellinen kommentti, mutta kerronpa kuitenkin, että olen jostain syystä luullut että sinulla on kaksi pientä lasta! Koska olen itsekin lapseton, oli mielenkiintoista lukea lapsettoman kirjoitus äitiyskirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) Silfverberg kirjoittaa toki äitinä olemisesta, mutta tosiaan myös paljosta muusta. Ja hauska epäanalyyttinen kommentti. :)

      Poista
  5. Tämä kyllä hyppäsi suoraan lukulistalle. Voisi olla mielenkiintoista luettavaa äitinäkökulmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, kivaa että kirja pääsi lukulistalle. Uskoisin että kirja on vähintäänkin kiinnostava, vaikka ei olisikaan asioista samaa mieltä Silfverbergin kanssa.

      Poista
  6. Tämä on pakko lukea! Kuulostaa tosi kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, kiinnostava tämä tosiaan oli!

      Poista
  7. Kiitos tästä. Olen samaa mieltä, että äitiyden kautta määritellään sellaisiakin naisia, joilla ei ole lapsia. Silfverbergin kolumneista olen tykännyt, joten tähänkin voisi tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, onhan äitiys niin iso asia, että varmasti jokaisella naisella on jonkinlainen suhde siihen - olisi outoa jos asiaan ei olisi minkäänlaista kantaa. Tietenkin myös ulkopuolelta tulevilla määrityksillä ja omalla äitiys-suhteella voi olla iso ero, kaikkine arvolatauksineen.

      Poista
  8. Tämä oli hieno kirjoitus Liisa ja herätti monia ajatuksia! Täytyypä laittaa Äitikortti hankittavien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi kirjasta. :)

      Poista
  9. Kiitos tästä postauksesta :) Eksyin blogiisi tuon kirjan (tai aamutv:n lähetyksen) aiheuttaman "kohun" kautta.

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen vapaaehtoisesti lapseton ja nyt kun on alkanut paljon putkahdella julkisuuteen tämä teos (lehdet, seuraamani blogit) niin täytyy harkita lisäisikö TBR-listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nafisan, minusta tässä on tosiaan paljon mielenkiintoista asiaa myös lapsettomalle. Suosittelen!

      Poista