tiistai 29. marraskuuta 2011

Satuhaaste: Vihreä tukka

"Taivas oli kuin helmiäistä, täynnä nopeita hiljaisia värejä. Muita ei ollut. Muuta ei ollut, ei kysymyksiäkään. Yö oli annettu heille kahdelle."


Aila Meriluodon fantasiasatu Vihreä tukka oli lapsena yksi jännittävimmistä lukemistani kirjoista. Kun kirja osui silmääni kirjastossa kierrellessäni, tiesin heti että tämän kirjan haluan lukea Katjan satuhaasteeseen. En muistanut kirjasta juuri muuta kuin sen jännittävän tunnelman ja päähenkilön vihreän tukan. Tartuin kirjaan uteliaana: mitä tämä lapsuuden vaikuttava lukukokemus mahtoikaan pitää sisällään?

Eintel on vihreätukkainen tyttö Harmaan Puun kylästä. Kylää pitävät vallassaan hopeiset miehet, jotka tekevät puolimaahisista orjia, ja Eintelinkin on värjättävä vihreä tukkansa, ettei se paljastaisi hänen olevan puoliksi keijujen sukua. Eintel alkaa kuitenkin nähdä kiellettyjä asioita: sinisiä perhosia ja vihreätukkaisen pojan, keijukaisen, Aind-toon. Aind-too opettaa Eintelin kulkemaan keijukaisveräjästä ja etsimään sisältään porttia. Aind-too ja muut keijut haluaisivat Eintelin jättävän ihmisten maailman, lähtevän portista lopullisesti. Mutta Eintel haluaa kertoa ihmisille keijuista ja maahisista - siitä että ihminen tarvitsee niitä ollakseen kokonainen. Ja Eintel haluaa kohdata Koonan, joka on tappanut hänen isänsä...

" - Niin kun ihmiset sanoutuvat irti siitä ilosta. Ja siitä että osaa kuvitella asioita. Ja voimasta joka tulee syvältä.
- Mitä se puhuu? Onko se jokin uskonto?
- Kaikki heikkenee ja likaantuu. Ja juuttuu raiteisiin - 
- Taitaa olla niitä luonnonsuojelijoita.
- Vapaus, Eintel sanoi avuttomasti.
- Politiikkaa, politiikkaa se puhuu. Ei saa puhua politiikkaa junassa.
- Kun ne päästävät keijut menemään. Ja maahiset, Eintel sanoi epätoivoisesti ja sulki suunsa."


Vihreä tukka ei ole lastenkirjoista helpoimmasta päästä tarinaltaan, sanomaltaan tai kerronnaltaan. Välillä lukiessani ihmettelin, miten olen tietyt kohdat lapsena ymmärtänyt, koska ne tuntuivat aikuisen silmin melko vaikealta lapsen käsittää. Myöskään Meiluodon kieli ole aina ihan yksinkertaista, vaan se saa toisinaan hyvin lyyrisiä sävyjä. Mutta nämä ovat vain aikuisen pohdintoja, sillä lapsi kokee ja tulkitsee asiat kuitenkin omalla tavallaan. Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä että kirja olisi lapsena ollut minusta vaikeaselkoinen - muistan sen vain hurjan jännittävänä. Aikuisena taas en kokenut jännitystä, sillä tarina oli aikuisen näkökulmasta varsin ennalta-arvattava. Nyt huomioni kiinnittyi enemmänkin kirjan teemoihin ja kielenkäyttöön.

Monitasoinen ja kiehtova kirja. Suosittelen lapsille ja myös aikuisille, jotka ovat säilyttäneet uskonsa keijuihin.


Kirjan on lukenut myös marjis.

Aila Meriluoto: Vihreä tukka
Wsoy, 1982

3 kommenttia:

  1. Kiitos, että osallistuit satuhaasteeseen. Tiedätkö, minulla on tästä kirjasta hämärä mielikuva. Ehkä lainasin tämän kirjastosta ja luin tai sitten aloittelin. Olen ihan varma, että olen ainakin osin tätä lukenut. Kirjan ilmestymisvuosi, 1982, ainakin täsmäisi omien lapsuusvuosieni kanssa. Olisin hyvinkin saattanut lukea tämän joskus 84-86. :)

    VastaaPoista
  2. En ollut kuullutkaan tästä kirjasta, mutta kuulostaa kiehtovalta - kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  3. Katja: kiitos hienosta haasteesta :) Minun muistikuvani tästä kirjasta eivät olleet kauhean selkeät. Jännittävän tunnelman lisäksi muistin ihan vain pari yksityiskohtaa, mutta lukiessa muutamasta kohdasta tuli voimakkaita mielikuvia ja muistumia lapsuudesta.

    Maria: minulle suurin yllätys taisi olla se, että tämä on Aila Meriluodon kirjoittama! En olisi yhtään osannut veikata kirjailijaa, jos joku olisi sitä tullut kysymään ennen uudelleenlukemista :)

    VastaaPoista