Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa

Barbara Demick on yhdysvaltalainen toimittaja, joka Etelä-Koreassa työskennellessään haastatteli seitsemän vuoden ajan pohjoiskorealaisia loikkareita. Nämä haastattelut lähtökohtanaan hän on kirjoittanut mukaansatempaavan, lähes romaanimaisen tietokirjan elämästä Pohjois-Koreassa. Vaikka kirja keskittyy nimenomaan tavallisten ihmisten arkeen, se on myös hyvä paketti perustietoa Pohjois-Koreasta, ainakin tällaiselle lukijalle jonka tiedot maasta ovat hyvin vajavaiset. Oma mielikuvani Pohjois-Koreasta on syntynyt lähinnä satunnaisista uutisvälähdyksistä, joiden aiheena ovat yleensä sotilaalliset konfliktit ja uhkailut Koreoiden välillä. Televisiokuvat ilmeettömistä ja konemaisesti taputtavista korealaisjoukoista ovat herättäneet kysymyksiä siitä, mitä sulkeutuneiden kasvojen takana tapahtuu: uskovatko pohjoiskorealaiset valtionsa propagandaan, vai kyteekö naamioiden alla kapinamieli?

Suljettu maa onnistuu antamaan kasvot ja persoonallisuuden ilmeettömille massoille. Ja käy ilmi, että konemainen massa koostuu hyvin monenlaisista yksilöistä: on romanttisia haaveilijoita, on vihaisia kapinallisia ja puolueelle uskollisia idealisteja.Vaikka pohjoiskorealaisten on julkisesti käyttäydyttävä niin tiukkojen kaavojen mukaan, että heidän tunteensakin näyttävät usein noudattavan puolueen virallista linjaa, ei valtio kuitenkaan ole saavuttanut täysin "paremman ihmisen" ihannettaan, jossa yksilö alistaa oman tahtonsa täysin yhteisölle.

Kirjassa seurataan pääasiassa kuuden ihmisen elämää. Heistä kiinnostavimmaksi minulle nousi ehkä "tosiuskovainen" rouva Song, puolueelle täydellisen uskollinen keski-ikäinen perheenäiti. Rouva Song oli pohjoiskorealaiseksi suhteellisen hyväosainen: hänen miehensä oli puolueen jäsen ja työskenteli toimittajana, ja perhe sai nauttia monista eduista, kuten televisiosta - joka toki oli viritetty näyttämään vain Pohjois-Korean kanavia. Rouva Songin uskoa puolueeseen ja Kim Il-sungiin eivät horjuttaneet mitkään rajoitukset tai puutteet, ei edes 1990-luvun talouden romahtaminen ja sitä seurannut ruokapula tai aviomiehen joutuminen kuulusteluihin yhden varomattoman kommentin vuoksi. Kim Il-sungin kuolema sen sijaan oli rouva Songille pohjaton järkytys:

"Rouva Song alkoi kirkua:
"Miten me pärjäämme? Mitä oikein teemme ilman marsalkkaamme?" Sanat pulppusivat hänen suustaan.
Chang-bo oli tyrmistynyt. Hän ei vastannut. Hän istui kalpeana ja eleettömänä, tyhjyyteen tuijottaen. Rouva Song ei osaannut pysytellä aloillaan. Hän oli yhtäkkiä täynnä virtaa. Hän ryntäsi alas portaita ja ulos rakennuksen pihamaalle. Monet naapureista olivat tehneet samoin. He olivat langenneet polvilleen ja takoivat päätään kivetykseen. Heidän valitushuutonsa kaikuivat ilmassa kuin hälytyssireenien äänet."

Kim Il-sungin kuolemaa käsittelevät luvut olivat kirjan mielenkiintoisimpia, koska niissä kuvattiin paljon ihmisten tunteita ja ajatuksia, sekä ristiriitaa julkisten ja yksityisten tuntemusten välillä. Suuri osa kirjasta keskittyy ihmisten arkisiin toimiin ja tekoihin, kuten ruuan hankkimiseen ja loikkausten yksityiskohtiin. Nekin ovat kiinnostavaa luettavaa, mutta olisin ehkä kaivannut suhteessa hieman enemmän juuri ihmisten ajatuksia ja sisäisen elämän kuvausta. Samoin olisin mielelläni lukenut hiukan enemmän loikkareiden sopeutumisesta uuteen elämään Etelä-Koreassa. Vaikka tämän kirjan tarkoitus tietenkin on kuvata nimenomaan elämää Pohjois-Koreassa, olisivat sopeutumisongelmat voineet valaista myös esimerkiksi pohjoiskorealaista elämää propagandoineen ja aivopesuineen. Nämä ovat kuitenkin pieniä puutteita yleisesti ottaen hyvin mielenkiintoisessa kirjassa. Voin suositella kirjaa erityisesti kaikille niille, jotka minun laillani tuntevat Pohjois-Korean vain hyvin pinnallisesti ja haluavat antaa suljetun maan asukkaille kasvot.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Norkku, Jori, Amma ja Katja.

Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa (Nothing to envy - ordinary lives in North Korea, 2009)
Suom. Antti Immonen
Atena, 2011