Ja sitten kuvioissa ovat mukana vielä Poukaman tyttäret, joista tietysti avioliiton myötä tulisi Tuiskujen sisarpuolia. Ulla ja Anna, jotka ovat niin laimeita, että "voisivat yhtä hyvin kävellä valmiiksi hautausmaalle". Tuiskun lapset aikovat tehdä kaikkensa estääkseen avioliiton ja epätoivottavan sisarussuhteen.
Poukaman tytöt ovat omalla tahollaan yhtä kauhuissaan mahdollisesta avioliitosta, eivätkä he ole yhtään sen ihastuneempia meluaviin Tuiskun sisaruksiin kuin nämä heihin. Ja kun Tuiskun ja Poukaman sisarukset eräänä iltana kohtaavat, he päättävät yhdistää voimansa ja perustaa Tuisku-Poukama-liiton vastustamisyhdistyksen. Yhdistyksen toiminta johtaa väistämättä parempaan tutustumiseen, mutta lämpiävätkö lapset silti ajatukselle perheiden yhdistymisestä?
Tuletko sisarekseni kuuluu niihin Virtasen kirjoihin, joita en ole lukenut lapsuuden jälkeen. Kesällä lukemani Ruusunen oli niin positiivinen jälleennäkeminen, että halusin lukea uudelleen myös muita Virtasia.
Tämä kirja rinnastuu mielessäni erityisesti kahteen ensimmäiseen Selja-kirjaan: tässä on samanlaista viehättävää ajankuvaa ja nostalgiaa höystettynä perhe- ja ystävyyssuhteiden kuvauksella. Myös tietty herttaisuus ja optimismi yhdistää kirjoja. Kirjassa ei ole sellaisia tummempia sävyjä, joita alkoi näkyä jo aikaisemmin ilmestyneen Virva Seljan yksityisasian alkoholismi- ja avioerokuvauksissa. Myöskään yhteiskunnalliset ja poliittiset teemat eivät varsinaisesti ole esillä tässä kirjassa, mutta uusperheaihe kyllä tuo tähänkin kirjaan Virtaselle ominaista syvyyttä ja vakavuutta. Ennakkoluulottomuus ja raikkaus jolla Virtanen käsittelee vaikeita aiheita jaksaa ihastuttaa. Tässäkin kirjassa esimerkiksi Ullan ja Annan näyttelijän työn valinnut äiti tuo tarinaan oman mielenkiintoisen lisänsä - samoin se kuinka uusperheliitto ei ole vain kahden rakastuneen ihmisen asia, kun koko suku haluaa puuttua liittoon.
Henkilöhahmoissa kirja häviää mielestäni monelle muulle Virtasen kirjalle. Siinä missä vaikkapa Seljan sisaruksista jokaisesta rakentuu ehjä ja moniulotteinen kuva, jäävät tässä kirjassa nuoremmat sisarukset hiukan statisteiksi Ullan ja Marin rinnalla. Herkkä ja epävarma Ulla ja voimakastahtoinen mutta itsepäinen Mari ovat kyllä molemmat hyviä hahmoja, ja näiden kahden hiljalleen kehittyvä ystävyys on kiehtovasti kuvattu. Kirjan aikuisista löytyy myös hyviä hahmoja, erityisesti Poukaman tyttöjen äiti ja isoäiti olivat mielenkiintoisia.
Kirjan alku oli minusta parempi kuin juonivetoinen loppupuoli, mutta kaiken kaikkiaan Tuletko sisarekseni oli hauska ja mielenkiintoinen lukukokemus. Aikuislukijalle tämä ei minusta tarjoa niin paljon kuin jotkut muut Virtasen kirjat, mutta lasten- ja nuortenkirjana luulisin tämän toimivan tämänpäivän nuorillekin. Ainakin itse muistan lapsena viehättyneeni Virtasen tavasta maalata ajankuvaa ja kuvata ympäristöä esimerkiksi vaatteilla, asunnoilla ja luontokuvauksilla. Virtasen maailmat ovat aina värikkäitä ja eläviä ja täynnä yksityiskohtia, ja kun kaikki kuorrutetaan huumorilla ja herkullisella kielellä, syntyy ajattomia tyttökirjaklassikoita.
Kirjan ovat lukeneet myös Katja ja Salla.
Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni, 1966
WSOY, 1973
Tätä en ole lapsena/nuorena lukenut mutta ajattelin lukea lähiaikoina, kunhan saan kirjan tilattua kirjaston varastosta/verkkoantikvariaatista.
VastaaPoistaMonesti kirjoissa, joissa on isompi sisarusparvi, osa hahmoista jää vähän statisteiksi. Neljä tuntuu olevan sellainen raja, että kaikki voidaan vielä kuvata omina persooninaan (Pikku naisia, Seljan tytöt), mutta jos sisaruksia on enemmän (kuten Tuletko sisarekseni -kirjan uusperheessä yhteensä), osa on väistämättä tyyppejä, kuten "se aina järkevä", "se ujo", "se rämäpää".
Maria: noinhan nuo sisaruskuvaukset usein menevät, ja varsinkin nuorimmat lapset ovat usein mukana tuomassa lähinnä herttaisuutta ja huumoria. Selja-kirjat ovatkin minusta harvinaisen onnistuneita siinä, että niissä on monia kiinnostavia tyyppejä paitsi Seljan perheessä, myös heidän ystäväpiirissään.
VastaaPoistaMielenkiintoista kuulla, miten sinä tulet tämän kokemaan. :)
Tuletko sisarekseni on minulle liian nostalginen, jotta voisin analysoida sitä kunnolla, mutta kesäinen uudelleenluentani osoitti, että sain tästä kirjasta edelleen paljon irti. Osin kirjan henkilöt ovat tosiaan liiankin karikatyyrisiä, mutta silti rakastettavia. Juoni on hivenen turhan reipas, mutta silti ehdottoman rakastettava.
VastaaPoistaSeljan tytöissä ihmiskuvaus on moniulotteisempaa varmasti osin siksikin, että se on Virtasen ainoa kirjasarja - näin jokainen tyttö sekä lukuisat sivuhenkilöt saavat mahdollisuuden kasvaa sarjan myötä ja jokainen tyttö saa oman kirjansa; Esimerkiksi Tapaamme Seljalla on Krisin kirja, Tuntematon Selja Dodon. No, kunhan höpisen. ;) Selja-sarjan neljä ensimmäistä kirjaa ovat minulle rakkaimmat Virtasen kirjat, vaikka taidan kyllä rakastaa kaikkia muita hänen kirjojaan paitsi Kiurut palaavat-teosta.
Hei Liisa minulla on tämän kirjan lukeminen vielä kesken. Olen vasta aikuislukijana tutustunut Virtasen tuotantoon, mutta olen ollut erittäin vaikuttunut hänen kirjoistaan. Selja-sarjassa on kyllä niin monenlaisia ulottuvuuksia, joita on kiinnostava tarkastella. Katjan näkökulma on hyvä, jokaisesta Seljan tytöstä on oma kirjansa!
VastaaPoistaOlen itsekin ajatellut tuota ajattomuutta, missä Virtanen niin hyvin onnistuu ja kirjat ovat siirtyneet sukupolvesta toiseen ja nousseet klassikoiksi. Selja-sarjaa saa nykyään edelleen hyvin kirjastosta, mutta näitä muita onkin sitten jo paljon hankalampi saada. Uutta painosta voisi kyllä ottaa tästä kirjasta, Ruususesta ja muista, jotta jatkuvuus säilyisi!
Katja: tuo on kyllä ihan totta, että osittain henkilöhahmojen syvyys Seljoissa johtuu siitä, että hahmoilla on aikaa kasvaa sarjan myötä. Lisäksi ehkä vaikuttaa se, että verrattuna esimerkiksi hyviä henkilöhahmoja myös sisältäviin Ruususeen ja Joulukuusivarkaisiin, Tuletko sisarekseni on selkeämmin lasten- kuin nuortenkirja.
VastaaPoistaMinulle tämä kirja ei lapsenakaan ollut ihan rakkaimpia Virtasia. Saa nähdä, jos jossain vaiheessa kirjoitan Seljoista tai Linnusta pulpetissa, kykenenkö muuhun kuin kritiikittömään hehkutukseen :)
Sara: uskon kyllä että Virtasen kirjoista saa paljon irti ilman nostagia-aspektiakin. Olin itekin yllättynyt, kun aikuisena ensimmäisen kerran palasin esimerkiksi Seljojen pariin, kuinka paljon uutta löysin niistä - sellaista mikä lapsena oli mennyt ohi. Oikeastaan pidän monesta Virtasen kirjasta nyt jopa enemmän kuin lapsena.
Ja ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että muutkin kuin Selja-kirjat ansaitsisivat uusintapainoksia. Tämä Tuletko sisareksenikin on minusta täysin kestänyt aikaa, ja varmasti vetoaisi vieläkin nuoriin lukijoihin.