Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Katariina on kuuden palan palapeli, jonka näennäisen irralliset osaset yhdessä muodostavat kuvan vanhemmista ja lapsista, ystävyydestä ja petoksista ja Katariinasta. Palaset ovat kirjan kuusi osaa, joita kaikkia yhdistää Katariina, joka on poissa tai läsnä, muiden muistoissa tai itse äänessä. Palaset kietotuvat yhteen myös muiden lankojen kautta, mutta kokonaiskuva hahmottuu vasta kun kaikki episodit on koottu yhteen.

"Hän tunnustelee sydänalaansa. Kuuntelee hengitystään. Kun samea kalvo peittää silmät ja käsi puristuu tahattomasti kurkulle, olo on silti melkein helpottunut. Tältä äidistä kuuluu tuntua.
Hän on äiti. Äidin ei kuulu unohtaa."

Katariina on kirja perheistä - vanhemmista, lapsista ja sisaruksista. Se on kirja poissaolosta - vanhemmista jotka ovat poissa henkisesti tai fyysisesti ja lapsista jotka lähtevät. Se on tarina niistä keinoista joihin turvaudutaan, kun ihmiset ympärillä hylkäävät, pettävät tai katoavat. Niistä paikoista ja asioista, joihin paetaan ahdistusta, surua ja pelkoa.

Minusta Katariina oli ehdottomasti hyvä kirja ja mielenkiintoinen lukukokemus. Kuitenkin kirja jätti minut hiukan kylmäksi: en lumoutunut, enkä oikeastaan edes tempautunut kirjaan täysillä mukaan. Luin Katariinaa lähinnä työmatkoilla, eikä kirja oikeastaan kertaakaan jäänyt vaivaamaan mieltä niin että olisin kaivanut kirjan esiin vielä kotonakin.

Luulen, että yksi ongelma oli kirjan arvoitusleikin luonne. Vaikka on tavallaan kiehtovaa seurata, kuinka arvoitukset pikku hiljaa ratkeavat ja asiat saavat merkityksiä, on tällaisissa kirjoissa usein vaarana se, että arvoitus nousee pääasiaksi. Katariinassa ei tosin käy niin, ettei kirjasta jää käteen muuta kuin nerokas mysteeri, sillä kirjassa on kyllä muutakin sisältöä kuin johtolankojen keräily. Kuitenkin minua jäi vaivaamaan se, että esimerkiksi tietyt juonenkäänteet ja henkilöhahmot tuntuivat palvelevan vain arvoitusta ja sitä, kuinka nokkelasti asiat saatiin liitettyä toisiinsa. En lukiessani hetkeksikään unohtanut lukevani kirjaa, en uppoutunut henkilöiden maailmaan, vaan tarkkailin sitä ulkopuolelta. Etäistä vaikutelmaa lisäsi ehkä Rasi-Koskisen kieli, joka on hyvin kaunista ja oivaltavaa, mutta ehkä liian tietoista itsestään.

Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän jos se olisi ollut vielä episodimaisempi ja arvoituksellisempi. Jos asioita ei olisi liitetty niin sujuvasti toisiinsa ja kirjan jaksot olisivat jääneet irrallisemmiksi. Jos Katariina olisikin ollut palapeli, josta pari palaa on kadoksissa. Mutta tällaisenakin Katariina oli lukemisen arvoinen kirja, joka herätti ajatuksia. Ei ihan minun kirjani, mutta moni muu on ottanut kirjan täysin omakseen.

Kirjan on ehtinyt lukea jo aika moni bloggari, mm. Kaisa joka lumoutui kirjasta, Morre jonka ajatukset kirjasta muuttuivat lukemisen edetessä, Susa joka olisi halunnut lukea kirjan heti uudelleen, Mari A.  joka ei täysin ihastunut ja Booksy joka löysi kirjasta sekä hehkutettavaa että kritisoitavaa.

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
Avain, 2011