Yösoittoja on viehättävä viiden novellin kokoelma, jonka teemoina ovat musiikki, unelmien ja illuusioiden särkyminen, pettymykset sekä kohtaamiset ja erot. Kuulostaa kovin melankoliselta, mutta Yösoittoja ei ollut pelkkää alakuloa, sillä pinnan alla kupli myös nauru, joka muutamassa novellissa purskahti pintaan vallattomasti kikattaen.
Kokoelman ensimmäinen ja viimeinen novelli ovat hyvin pienimuotoisia, kuin sävellyksen alku- ja loppusoitto. Ne jäivät minulle hiukan etäisiksi, mutta kolme muuta kertomusta imaisivat täysin mukaansa. Pidän Ishiguron yksinkertaisen kauniista kielestä ja henkilöhahmoista, jotka ovat kaukana täydellisistä ihmisistä. Yösoittojen jokaisella hahmolla oli vikansa, erheensä ja heikkoutensa, mutta heidän kohtaloistaan kiinnostui ja usein heitä kohtaan tunsi myös lämpöä.
Eniten pidin niistä kahdesta tarinasta, joissa melankolia yhdistyi jopa absurdeja piirteitä saavaan komiikkaan. Come Rain or Come Shine kertoo elämässään ajelehtivasta Raystä, joka saapuu vierailulle vanhojen ystäviensä Charlien ja Emilyn luokse. Heti alkuun käy selväksi, että Charlien ja Emilyn suhde on jonkinlaisessa kriisissä, eikä vierailu suju lainkaan niin kuin Ray oli etukäteen kaavaillut. Tässä kertomuksessa kiehtovinta oli kaikki se, mitä jätettiin kertomatta. Mitä henkilöille oli tapahtunut ennen kohtaamista? Mitä he todella ajattelivat toisistaan? Ishiguro paljastaa hyvin vähän, mutta antaa sen verran vinkkejä, että lukija voi mielessään jatkaa Rayn tarinaa.
Niminovellin päähenkilö on Rayn tapaan hiukan rassukkamainen mies, lahjakas muusikko Steve, jota menestys karttaa. Toipuessaan hotellissa isosta leikkauksesta Steve tutustuu Lindyyn, joka on eräänlainen korkeamman luokan bändäri - nainen joka keräilee lahjakkaita aviomiehiä. Näiden kahden yöllisistä kohtaamisista kehittyy kummallinen pieni tarina, jossa päähenkilöiden toiveet ja pettymykset paljastuvat pikku hiljaa. Tässä novellissa oli viiltävyyden lisäksi lempeyttä ja tiettyä toiveikkuutta. Elämä saattaa olla täynnä pettymyksiä, mutta se on myös täynnä haaveita ja aina silloin tällöin tapahtuu aito kohtaaminen toisen ihmisen kanssa.
Yösoitoista ovat lukeneet myös Maria, jaana, Anna Elina, Hanna ja Minna vanhan bloginsa puolella.
Osallistun Yösoitoilla myös Totally British -haasteeseen ja sijoitan sen Modern Men Writers -kategoriaan.
Kazuo Ishiguro: Yösoittoja (Nocturnes, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi, 2011
Hieno arvio - tunnistan tuon kaiken kaihon ja melankolian rinnalla kulkevan huumorin myös omasta Yösoittoja-lukukokemuksestani :).
VastaaPoistaMaria: innostuin lukemaan Yösoitot pitkälti juuri sinun arviosi takia, eli kiitos vain sinulle :) Pidin tästä paljon - novelleja juuri minun makuuni.
VastaaPoistaHih, luin tästä ensimmäisen novellin ihan alkuvuodesta ja pidin siitä tosi paljon - silti en ole vieläkään päässyt kirjassa pidemmälle. On liikaa hyvää luettavaa koko ajan, toisin sanoen. On kuitenkin ihana tietää, että lisää laatua odottaa näiden kansien välissä. :)
VastaaPoistaKaroliina: jos pidit ensimmäisestä novellista, pidät varmasti lopuistakin. Uskaltaisin jopa luvata, että enemmän kuin ensimmäisestä :)
VastaaPoistaHienosti sanottu tuo alku- ja loppusoitto. Todellakin, kehämäinen ABBA-rakenneko tässä nyt sitten onkin musiikillisesti? Kunpa olisin enemmän sisällä musiikissa, mietin kirjaa lukiessani. Mutta ei se haitannut kuitenkaan, sillä Ishiguron kieli on musiikkia jo itsessään. Ihana kirjailija, jonka kirjat ovat olleet kokemuksia. Oma suosikkini on Me orvot.
VastaaPoistaIshiguro on tosiaan hieno kirjailija, ja ilokseni minulla on häneltä vielä monta kirjaa lukematta, eli nautiskeltavaa riittää.
Poista