"Minä ainakin olen joskus uneksinut, että kun tuomiopäivä viimein koittaa ja suuret valloittajat, juristit ja valtiomiehet saapuvat penäämään palkintojaan – kruunujaan, laakereitaan, ikuiseen marmoriin lähtemättömästi kaiverrettuja nimiään – silloin Kaikkivaltias kääntyy Pietarin puoleen ja sanoo hiukan jopa kateellisena nähdessään meidät, jotka saavumme kirjat kainalossa: "Katso, he eivät tarvitse palkintoja. Meillä ei ole heille mitään. He ovat rakastaneet lukemista.""
Ylistystä kirjoille ja lukemiselle. Kunnianosoituksia ja kritiikkiä kirjailijoille. Analyysiä lukemisen luonteesta ja kirjallisuuden tyylisuunnista. Tätä kaikkea pitää sisällään Virginia Woolfin laaja esseekokoelma Kiitäjän kuolema ja muita esseitä.
Kiitäjän kuolemaan on koottu Woolfin tuotannosta 66 esseetä, joissa käsitellään muun muassa kirjallisuutta, lukemista, naisen asemaa, Lontoota, sotaa ja lemmikkieläimiä. Valtaosa esseistä keskittyy kirjallisuuteen – joko johonkin tiettyyn kirjailijaan tai yleisemmin kirjallisuuteen ja lukemiseen. Woolf nostaa esille erityisesti Brontën sisarukset, Jane Austenin, Marcel Proustin, Dickensin sekä Dostojevskin ja Tolstoin tuotannon, mutta myös lukuisat muut kirjalijat esiintyvät esseissä, joko mainintoina tai syvemmän analyysin kohteina.
Osa kirjallisuusesseistä jää väistämättä hiukan irrallisiksi, kun kirjalija jota essee käsittelee, on korkeintaan nimellisesti tuttu. Myös osa muista esseistä tuntuu olevan sen verran aikaansa sidottuja, ettei niiden merkitys täysin avautunut. Suurimmaksi osaksi esseet ovat kuitenkin helposti lähetyttäviä: ne ovat joko hämmästyttävän ajattomia tai tarjoavat kiinnostavan näkökulman omaan aikaansa.
Woolf kirjoittaa pohdiskelevaa, polveilevaa tekstiä ja käyttää usein ironiaa ja huumoria tehokeinoina. Hän johdattelee lukijaa johonkin suuntaan ja saattaa sitten kiepauttaa ajatusta toiseen kulmaan. Lukijalta vaaditaan siis Woolfin parissa valppautta ja omaa ajattelua: oivalluksia ei tarjota valmiiksi pureskeltuina eikä lukija voi aina tietää, minne Woolf aikoo häntä johdattaa.
Esseiden aiheet ja tyylilajit vaihtelevat kepeästä painavaan ja suuresta pienimuotoiseen. Tahdittomuuksia-esseessä Woolf käsittelee herkullisesti sitä, kuinka henkilökohtaiset tekijät kuten sukupuoli vaikuttavat lukemiseen. Kiitäjän kuolema on pieni ja pysäyttävä kuvaus kuolevaisuudesta. Naiset ja joutilaisuus vastaa terävästi Omaa huonetta koskevaan kritiikkiin. Katujen kiertelyä ja Oxford Streetin virta ylistävät Lontoota ja kaupunkielämää. Haworth, marraskuussa 1904 on kaunis pyhiinvaellusmatka Charlotte Brontën kotimaisemiin. Kirjoittamista ja sanojen käyttöä käsitellään useammassakin esseessä, tarkkanäköisesti ja oivaltavasti, äänellä joka tietää, mistä kirjoittaa.
Luin parikymppisenä paljon Woolfia., lähes kaiken silloin suommennetun tuotannon. Myöhemmin olen lukenut suosikkejani (Orlando! Oma huone! Elettyjä hetkiä!) uudelleen, mutta en ollut ennen näitä esseitä lukenut moneen vuoteen Woolfilta mitään ennen lukematonta. Kiitäjän kuoleman lukeminen lämmitti mieltä kuin kotiinpaluu: tuntui hyvältä ja innostavalta lukea Woolfin tekstiä ja uppoutua hänen ajatuksiinsa.
Kiitäjän kuolemasta ovat kirjottaneet myös Sara, Lukijatar, Ulla ja Anneli.
Osallistun kirjalla Joka päivä on naisten päivä -klassikkohaasteeseen.
Virginia Woolf: Kiitäjän kuolema ja muita esseitä
Alkuperäistekstit julkaistu eri kokoelmissa
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kansi: Camilla Pentti
Teos, 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti