Ihminen on taitava olento. Taitava luomaan ja taitava tuhoamaan. Välillä ihminen tuhoaa tarkoituksella, välillä välinpitämättömästi, välillä vahingossa. Ihminen sopeutuu varsin ketterästi erilaisiin olosuhteisiin ja raivaa samalla tieltään muita lajeja. Ilmastonmuutos, merien happamoituminen ja vieraslajien leviäminen: kaikkiin näihin löytyy selitys ihmisen toiminnasta.
Elizabeth Kolbert kuvaa Kuudennessa sukupuutossa käynnissä olevia muutoksia ympäristössä ja eliölajeissa. Muutoksia, joiden taustalla on tavalla tai toisella ihmisen toiminta. Ihmisen aiheuttamat muutokset ovat niin nopeasti eteneviä, ettei luonto ehdi sopeutua niihin. Ehtiikö ihminenkään sopeutumaan – entä haluaako ihminen reagoida aiheuttamiinsa muutoksiin?
Olin vähän vältellyt Kuudennen sukupuuton lukemista, koska pelkäsin sen olevan hirvittävän ahdistava, ja jossain vaiheessa omat voimavarani eivät riittäneet kovin masentavien kirjojen lukemiseen. Kolbert kirjoittaa kuitenkin aika kepeästi, mikä oli minulle pieni pettymys nyt, kun kirjaan vihdoin tartuin. Olisin halunnut ahdistua enemmän, vaikka ahdistusta pelkäsinkin! Mutta ehkä on hyvä, ettei Kuuden sukupuutto ole kovin hyytävä ja synkkä, koska tällaisena se kenties tavoittaa enemmän lukijoita.
Kolbert on kirjoittanut itsensä kirjaan mukaan melko näkyvästi. Hän kulkee tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden mukana tutustumassa näiden työhön. Hän matkustaa eri puolille maailmaa nähdäkseen koralliriuttoja, lepakoita, sammakoita ja muita uhanalaisia lajeja. Mieleeni tuli useamman kerran, että dokumenttielokuvassa nämä kohdat olisivat varmasti olleet vaikuttavia, mutta kirjassa ne olivat minusta välillä hiukan pitkästyttäviä.
Pysäyttäviäkin hetkiä kuitenkin on, kuten kuvaus luolista, joissa maa on kuolleiden lepakoiden peitossa. Luolat ovat lepakoiden talvehtimispaikkoja, mutta kylmässä viihtyvä sieni on tappanut miljoonia lepakoita Yhdysvalloissa, jonne sieni on kulkeutunut Euroopasta. Eurooppalaiset lepakot ovat kehittyneet samaan aikaan sienen kanssa, eikä se vaivaa niitä, mutta yhdysvaltalaisille lepakoille sieni on tappava. Yhdysvaltoihin sieni on olettavasti kulkeutunut ihmisten mukana.
Tieteenhistoriallinen osuus oli yksi kirjan mielenkiintoisimmista. Sukupuutto on käsitteenä suhteellisen tuore. Suurin osa tietää, kuinka paljon vastustusta ja naureskelua evoluutioteoria aikoinaan herätti, mutta ihan samalla tavalla kiisteltiin sukupuuttoteoriasta – jota kritisoi esimerkikisi muuan Charles Darwin.
Kuudes sukupuutto on tyyliltään hyvin perinteinen tietokirja, eikä Kolbertin kirjoitustyylissä ole mitään erityisen persoonallista. Kirjan ansiot eivät olekaan tyylissä tai rakenteessa vaan yksinkertaisesti aiheessa. Aiheessa, jota kohti ei ehkä haluaisi katsoa, mutta jota pitäisi tarkastelle pitkään ja perusteellisesti.
Kuudes sukupuutto oli yksi viime vuoden hyllynlämmittäjistäni. Sain kirjan Arjalta (kiitos!), ja seansaitsee lähteä eteenpäin luettavaksi, eli tämä hyllynlämittäjä lähtee hyllystäni kiertoon.
Kirjan ovat lukeneet myös Suketus, Laura ja Henna.
Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia (The Sixth Extinction. An Unnatural history, 2014)
Suom. Pirkko Vesterinen
Kansi: Timo Mänttäri
Atena, 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti