Luin pari vuotta sitten Sadie Jonesin hittikirjan Ehkä rakkaus oli totta, kuten varmaan joka toinen muukin kirjoja kuluttava ihminen. Kirja kuului niihin tapauksiin, joista lukiessa pitää kohtalaisen paljon, mutta joissa on myös jotakin ärsyttävää – ja joiden ärsyttävät puolet alkavat lukemisen jälkeen kasvaa mielessä positiivisia puolia suuremmiksi. Jonkin aikaa lukemisen jälkeen aloinkin olla sitä mieltä, etten oikeastaan pitänyt kirjasta niin paljon kuin aluksi ajattelin.
En siis ollut kauhean kiinnostunut lukemaan Jonesin esikoisromaania Kotiinpaluu, kun se uutuuden menestyksen siivittämänä ilmestyi suomeksi viime vuonna. Mutta kun Kotiinpaluu sitten voitti kirjabloggaajien äänestyksessä vuoden parhaan käännöskirjan tittelin, päätin kuitenkin mahdollisesti lukea kirjan jossain vaiheessa – olenhan lukenut kaikki muutkin Blogistanian Globalian voittajakirjat, ja totta kai minua kiinnosti tietää millainen viime vuoden voittaja olisi.
Kotiinpaluun syvästi ahdistunut päähenkilö, 19-vuotias Lewis lukee jossain vaiheessa Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Ja rikoksesta ja rangaistuksesta tässä kirjassa on monella tapaa kyse. Päällisin puolin on kyse Lewisin tekemästä rikoksesta, jonka vuoksi hän on joutunut vankilaan. Kirjan alussa Lewis palaa kotiin kahden vuoden tuomion kärsittyään, ja lukijalle selviää pikku hiljaa, mikä Lewisin rikos on ollut, ja miten hän on tekoonsa päätynyt. Mutta lisäksi kirja käsittelee isoja ja vähän pienempiä rikoksia, joita ihmiset lain sallimissa puitteissa toisilleen tekevät. Kuinka vanhemmat kohtelevat lapsiaan, kuinka yhteisö rankaisee erilaisuudesta, kuinka helppo heikompia on käyttää hyväksi.
Kotiinpaluussa oli asioita, joista pidin. Ensinnäkin Jones kirjoittaa hyvin, hänen tekstinsä virtaa miellyttävästi ja mukaansatempaavasti. Toiseksi Lewisin masennus ja rikkinäisyys oli kuvattu uskottavasti: mustanpuhuva ahdistus tuntuu raskaalta ja tukahduttavalta. Kokonaisuudessaan en kuitenkaan juurikaan pitänyt kirjasta, ja kahden lukemani kirjan perusteella tuntuu, ettei Jones ehkä ole kirjailija minulle. Hänen kirjoissan on minun makuuni aivan liikaa melodraamaa.
Erityisesti tässä esikoisteoksessa Jones kuvaa rankkoja asioita, mutta aika ennalta-arvattavasti ja helpoin keinoin. On helppo kauhistella ymmärtämättömän yhteisön suhtautumista Lewis-parkaa kohtaan, mutta Jones ei oikeastaan saa lukijaa kyseenalaistamaan omaa asemaansa – kysymään, olisinko itse toiminut toisin. Lewisia ja ehkä äitipuoli-Alicea lukuunottamatta henkilöhahmot ovat myös melko yksiylotteisia, mikä vähentää samaistumisen ja ymmärtämisen mahdollisuutta. En myöskään pitänyt kirjan lopetuksesta – myös Ehkä rakkaus oli totta -kirjan lopetus oli aikoinaan minusta heppoinen. Ja kirjojen loput – ne ovat tärkeitä.
Ehkä jätän jatkossa Jonesin kirjat muille lukijoille, niille jotka löytävät niistä jotain mikä minulta jää tavoittamatta.
Kotiinpaluusta ovat kirjoittaneet myös Mai Laakso, Nanna, Opus eka, bleue, Kirsi ja tuijata.
Sadie Jones: Kotiinpaluu (The Outcast, 2008)
Suom. Marianna Kurtto
Otava, 2016
Tuo melodramaattisuus on hyvä huomio! Minä olen viihtynyt hyvin Jonesin kirjojen parissa, mutta olen aina kaivannut jotain, jota en ole osannut nimetä. Ehkä juuri tuo melodraamapainotus on vaivannut. Jonesin romaanit ovat kuin tv-sarjojen käsikirjoituksia. Luulen, että tulen silti lukemaan seuraavatkin Jones-suomennokset.
VastaaPoistaKatja, Jonesin kirjoissa on tosiaan jotakin tv-sarjamaista. Ja tv-sarjassa luultavasti hyväsyisinkin paremmin tällaisen dramaattisuuden - kirjoilta kaipaan yleensä jotakin muuta.
PoistaMinulta on kaikki Sadie Jonesit lukematta, mutta tämä Kotiinpaluu on kyllä (mentaalisella) lukulistalla, tosin ei-kiireellisten osastolla. Mielenkiintoista lukea vähemmän kehuva kirjoitus tästä. Tässä vaikuttaa olevan useita teemoja, jotka minua kiinnostavat, joten onhan se kokeiltava (sitten joskus).
VastaaPoistaElegia, Kotiinpaluusta on blogeissa tykätty melkein yksimielisesti, tai siltä ainakin tuntui kun lueskelin blogijuttuja. :) Mutta tässä on tosiaan sellaisia teemoja, jotka sinua kiinnostavat, joten varmasti kannattaa lukea jossain vaiheessa.
PoistaEn ole tullut ajatelleeksi tuota melodramaattisuutta, joten se on tosi kiinnostava huomio. Itse olen lukenut Jonesin kirjat siinä järjestyksessä kuin ne on kirjoitettu. Olen pitänyt kaikista ja ehkä eniten juuri tästä esikoisesta.
VastaaPoistaOmppu, melodraama on ehkä minulle sellainen juttu, että olen kirjoissa vähän yliherkkä sen suhteen. Ehkä tämä ei muiden silmissä ole ollenkaan niin melodramaattinen kuin tällaisen allergikon. :)
PoistaKiitos linkityksestä <3
VastaaPoistaKotiinpaluu oli aivan uskomattoman järkyttävän upea kirja ja melkein jätin sen lukematta, kunnes luin Leena Lumin bloggauksen kirjasta. Jotenkin liitin kotiinpaluun ja kirjan kansikuvan erilaiseen kirjaan kuin tämä raadollinen psykologinen perhedraama oli.
Luin vasta tämän jälkeen Ehkä rakkaus oli totta kirjan, ja se ei vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti.
Mai, kansikuva sopii minusta tavallaan ihan hyvin kirjaan, mutta yhdessä suomenkielisen nimen kanssa, syntyy kieltämättä vähän väärä vaikutelma. Hassua, kuinka suuri vaikutus kansikuvalla ja nimellä voi olla lukupäätökseen - mutta onneksi löysit blogien ansioista kuitenkin tämän kirjan.
PoistaMinuun kirja ja siitä tehty mini-tv-sarja tekivät melkoisen vaikutuksen!
VastaaPoistaKirsi, Jonesin tarinassa on vaikuttavia elementtejä, vaikka kirja ei minuun nyt iskenytkään samalla voimalla kuin moneen muuhun.
Poista