tiistai 22. marraskuuta 2016

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku


Nuori vihainen mies. Nuori kapinallinen. Rebel Without a Cause. Maailmantuska. Itsekeskeisyys. Napanöyhtä. Autofiktio. Knausgård.

Siinä joitakin ajatuspolkuja Johannes Ekhomin kirjaan Rakkaus niinku. Monia muitakin polkuja voisi rakentaa, sillä tässä kirjassa ajatukset toden totta risteilevät. Mutta nuoren miehen Weltschmerz on yksi mahdollinen polku.

Kolmekymppinen Joona on nauhoittanut ja julkaissut työnantajiensa rasistisen keskustelun. Tempaus on tuonut hänelle julkisuutta mutta myös potkut, joten rahapulassa Joona joutuu muuttamaan isänsä luo. Isä on hiljattain julkaissut autofiktiivisen kirjan, jonka ansioista häntä on tituleerattu Suomen Knausgårdiksi. Ja sattumoisin myös Joonalle on tarjottu kustannussopimusta. Käsikirjoitusta ei toki ole, eikä oikein ideaakaan, joten Joona alkaa tallentaa kaikki käymänsä keskustelut: näistä tallenteista syntyisi se "sukupolven ääni", jota kustantamo on toivonut.

Joona käy keskusteluja isänsä, entisen tyttöystävänsä ja enemmän tai vähemmän humalassa olevien kavereidensa kanssa. Lisäksi hän viestittelee Google Hangoutsissa SAD91RL-nimimerkin taakse kätkeytyvän henkilön kanssa. Isän ja Sad Girlin kanssa käydyt keskustelut ovat keskeisiä: niissä Joona paljastaa – tarkoituksella ja tahattomasti – itsestään paljon.

"SAD91RL
[...]ja jos mä oon masentunut koska eurooppa2016
tarkottaa luokkasotaa ja rasismia ja eurooppa on taloudellisesti
ja kulttuurisesti ajanu karille ja ilmastonmuutos ja epärehellinen
massamedia ja raiskauskulttuuri ja oon asunnoton koska
en oo tarpeeks hyvä tyyppi ja veloissa koska halusin
opiskella klassisia kieliä kymmenen vuotta sitten,
nii se että sä et voi sietää että mun "rivien välistä" näkyy etten
oo tyytyväinen on must vaan ihan vitun väkivaltaista ja väärin

JOONA
mul on sellanen tunne että sä
tahallas ymmärrät mut väärin

SAD91RL
mitä mun olis pitäny ymmärtää?" 

Joona ja isä ovat kuin toistensa peilikuvia. Kumpikin on oman aikansa tuote (jos isällä oli aikoinaan taistolaisuus, Joonalla on prekariaatti), mutta kumpikin painii samojen ongelmien kanssa. Masentaa, elämä tuntuu merkityksettömältä, mutta konkreettisia syitä näihin tunteisiin on vaikea löytää. Siispä molemmat harrastavat jatkuvaa itsetutkiskelua, jota he myös käyttävät kirjojensa materiaalina. Omalle dokumettiromaaniprojektilleen Joona yrittää löytää erilaisia älyllistettyjä perusteluja; isän autofiktio herättää hänessä yhä suurempaa raivoa.

Taiteilijat ovat kautta aikojen käyttäneet materiaalina itseään ja ympäristöään – myös läheisiä ihmisiään. Ja kautta aikojen on myös keskusteltu taiteilijan etiikasta: onko moraalisesti oikein käyttää toista ihmistä ja tämän kokemuksia tällä tavalla hyväksi, vaikka tuloksena olisikin suurta taidetta? Pitääkö taiteilijan pyytää kohteeltaan lupa? Pitääkö lupa pyytää vain läheisimmiltä ihmisiltä, kuten lapsilta tai puolisolta? Kuinka suuresti Joonan projekti loppujen lopuksi eroaa muusta taiteesta – onko ero tallenteiden käyttämisessä vai jossakin syvemmällä?

Rakkaus niinku ei ole vain kirja kirjallisuudesta, vaikka aiheessa riittäisikin pureskeltavaa. Se käsittelee myös kommunikaatiota – tai kyvyttömyyttä kommunikoida. Kirjan henkilöt puhuvat ja kirjoittavat paljon, mutta suurimmaksi osaksi toistensa ohi. Onko puheen tarkoitus välittää ja ottaa vastaan ajatuksia vai esitellä omia ajatuksia? Rakkaus niinkun maailmassa puhe ja teksti kikkailee, ironisoi ja siteeraa, analysoi loputtomasti mutta todellista kohtaamista ei tunnu syntyvän. Maailma ja sen ongelmat ahdistavat, mutta voiko niiden hyväksi tehdä muuta kuin postata Twitteriin?

Ekholmin kirja voisi sortua olemaan vain pikkunokkela muotokuva omasta ajastamme, mutta pinnallisen kuorensa alla kirja menee syvemmälle: yksinäisyyteen, tyhjyyden tunteeseen, ahdistukseen. Valkoisen heteromiehen tuska esitetään kirjassa kaikessa itseensä käpertyneessä naurettavuudessaan, mutta toisaalta tuota tuskaa katsotaan niin läheltä, että siihen on melkein pakko samaistua. Jos Rakkaus niinku ei olisi niin hauska ja kekseliäisyydessään hengästyttävän innostava, se olisi suunnattoman surullinen kirja. 

Rakkaus niinkun ovat lukeneet myös esimerkiksi Arja, Opus eka, Tuomas, Omppu, Krista ja Siina.

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Graafinen suunnittelu: GRMMXI
Otava, 2016 

6 kommenttia:

  1. Rakkaus niinku oli mielenkiintoinen lukukokemus. Välillä tuskastuttava, joskin syynä taisi osittain olla oma lukutahti - tahkosin kirjaa liian nopealla vauhdilla, vaikka olisi pitänyt antaa vähän aikaa. Välillä niin osuva, välillä hauska, välillä analysoinillaan liian väsyttävä, mutta kaikenkaikkiaan hyvä ja tärkeä lukukokemus. Tosi hyvän jutun olet kirjoittanut!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Minäkin luin kirjan nopeasti, yhdessä päivässä. Jotain siinä vauhdissa meni varmasti ohi, mutta olin kirjasta niin inoissani, etten pystynyt hidastamaan. :) Oli tämä vähän uuvuttavakin, mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin tosi paljon.

      Poista
  2. Hienosti kuvattu. Erityisesti tuo sun viimeinen kappale. Tyhjyys ja merkityksettömyyden tunteet on minustakin tässä olennaisia, eikä niiden soisi lukiessa jäävän muodon alle.
    Myös isä-poika -juttu, kuten tuot esiin, oli Rakkaus niinkussa hienosti toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu! Muotohan on tässä hyvin hallitseva, ja kiinnostava, mutta siihen on varmasti helppo juttuakin. Mutta tasojahan kirjasta löytyy. Tykkään tällaisista runsaudensarvikirjoista, jotka ovat vähän suuruudenhulluja.

      Poista
  3. Mulla on tämä varauksessa, mutta vähän nuivasti olen odotellut. Nyt odotan vähemmän nuivasti, en tiedä mitä tässä kirjassa ajattelin olevan mutta näemmä siinä on enemmän kuin mitä odotin. Onnistuit herättämään (varovaisen) kiinnostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jos nuivuus vähän vähäntyi, Linnea! Tässä kirjassa on kyllä paljon kaikkea, mikä ei tietysti tarkoita että siinä olisi jotakin kaikille. Mielenkiintoista kuulla sitten, mitä pidit.

      Poista