Kersti Bergroth: Maailman Rooma

"Sarja sydämenjysähdyksiä, nautinnollista pelästymistä ­ – sitä on historian tutkiminen. Ei ole normaali se ihminen, joka voi kulkea Statford-on-Avonissa vapisematta kuin rakastettua ihmistä odotellessa. Tai joka voi seisoa Pantheonissa Rafaelin sarkofagin ääressä tuntematta rintansa paisuvan mystillisestä ylpeydestä, kuin olisi itse luonut hänen taideteoksensa."

Kersti Bergroth oli tuottelias kirjailija, joka on kuitenkin minulle tuttu vain mainioista nuorisoromaaneistaan. Salanimellä Mary Marck kirjoitetut kirjat, kuten Eevan luokka, Vähän enemmän Eevasta ja Luokan merkkihenkilöitä ovat hauskoja, herttaisen viattomia ja viehättävän vanhahtavia. Olen lukenut Bergrothin nuortenkirjoja sekä lapsena että aikuisena ja nauttinut niistä, mutta aikaisemmin mieleeni ei ollut tullut tutustua hänen muuhun tuotantoonsa. Tutustuttavaa kuitenkin riittäisi, sillä Bergroth kirjoitti paitsi romaaneja, myös näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia, aforismeja, pakinoita ja esseitä.

Maailman Rooma on esseekokoelma, jonka aiheet sivuavat muinaista ja nykyistä Roomaa. Bergroth kirjoittaa roomalaisesta luonteenlaadusta ja italialaisesta luonnosta, Julius Caesarista ja Brutuksesta, Dantesta ja Nerosta. Hän pohdiskelee, miltä Rooma näyttää matkustajan silmin, ja mikä on roomalaisten oma suhde kaupunkiinsa. Ja punaisena lankana kaiken ympärillä kulkee Rooman historia, Rooma ikuisena kaupunkina, Rooman ainutlaatuinen karisma.

"Jokainen köyhä pieni turisti, joka kulkee Via Sacralla, ajaa kaikessa hiljaisuudessa triumfivaunussa ja tuntee hartioillaan purppuran."

Kenties viehättävintä kirjassa on se, kuinka rakastavasti Bergroth suhtautuu historiaan ja menneeseen aikaan. Kirja on rakkaudentunnustus Roomalle mutta yhtä lailla historialle, kulttuurille ja sivistykselle. "Historia on nautintoaine", Bergroth kirjoittaa, ja sitä historia hänelle tosiaan on. Rooman keisarit, runoilijat ja taiteilijat eivät ole hänelle vain nimiä, vaan yhtä läheisiä kuin ystävät ja sukulaiset: Bergrothin lämmin ja läheinen suhde Danteen ja Goetheen lämmittää mieltä.

Sillä mistä syystä turisti etsii sormellaan hartaasti Julius Casearin temppelin tai vestaalien talon? Siitä syystä, että hän vielä uskoo että kulttuurin tunteminen ja tutkiminen lisää hänen arvoaan.
Sehän on hämmästyttävä ja kunnioitettava ilmiö. Tämä rahantunteva, smartti ihmiskunta on viehättävän nöyrä Forum Romanumilla. Emmekö siis olekaan niin barbaarisia kuin olemme luulleet?"

Bergroth kirjoittaa maalailevasti ja välillä maailmaa syleillen, mutta mukana on myös kepeyttä ja nokkeluutta, mikä ei toki Mary Marckin kirjoja lukeneena tule yllätyksenä. Ilman näitä huumorin kosketuksia kirja olisikin ehkä jopa liian ylevä, liian pateettinen. Myös Bergrothin harrastamat yleistykset ja luonnehdinnat esimerkiksi eri kansallisuuksista tuntuvat huvittavilta tai pahimmillaan hiukan tökeröiltä. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin tavattoman viehättävä. Se heijastelee paitsi muinaisen Rooman historiaa, myös kirjoitusaikaansa, joka on myös nykylukijalle muuttumassa historiaksi.

Ja kuinka voisi olla rakastamatta kirjaa, joka itsessään rakastaa näin suuresti: Roomaa, taidetta, elämää.

"Rooman palatsit ja sillat lepäävät tänä kesäpäivänä auringonpaisteessa kuin pilvessä, Tiber haihtuu kauniiksi usvaksi, Rooma näyttäytyy sinä mikä se on: juhlana."

Kersti Bergroth: Maailman Rooma
Otava, 1957