tiistai 27. syyskuuta 2016

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma


"No niin. Yritän aloittaa kertomisen. Ehkä aloitan jostain toisesta yksityiskohdasta kuin punainen kangaskenkä. Mistä minä aloitan? Kohti kääntymisestä? Olen aina nimennyt kohti kääntymisen suurimmaksi rakkaudenosoitukseksi johon ihminen kykenee. Ehkä siksi että se on niin vähäeleistä, tai ei oikeastaan edes ele; mitään elettä ei ole jos elää kaiken aikaa kääntymättä pois."

Aurelia on nuori näyttelijä, sukupolvensa lahjakkain, sanovat kriitikot. Nyt hän on saanut roolin näytelmässä, joka tuntuu olevan kuin häntä varten luotu. Euroopan vapautumisen vuonna syntynyt Aurelia nimittäin näyttelee pääosaa Berliinin muurin murtumisesta kertovassa teoksessa. Käsikirjoitusta näytelmällä ei ole, mutta on kohuttu (ja komea!) saksalaissyntyinen ohjaaja Joachim, jolla on visio. Visio näytelmästä ja Aurelian merkityksestä näytelmälle.

Näyttelijänä Aurelia on tottunut kantamaan erilaisia rooleja, mutta siihen hän ei ole tottunut että roolit alkavat elää täysin omaa elämäänsä hänen päässään. Vai onko kyse roolista, kun Aurelian mielessä alkaa kuulua outoja repliikkejä, tai kun hän tuntee vierellään jonkun läsnäolon? Aurelian vanhemmat sen sijaan ovat Aurelian elämässä läsnä hiljaisuutena: äidille Aurelia ei halua puhua, isä makaa sairaalassa infarktin mykistämänä. Mutta vaikka Aurelia ei halua puhua äidilleen, tämä alkaa kertoa tyttärelleen – ja lukijalle – omaa tarinaansa. Tarinaa siitä, mitä tapahtui Berliinissä kaksi vuosikymmentä aikaisemmin.

Riikka Pulkkinen kirjoittaa Parhaassa mahdollisessa maailmassa muistoista, identiteetistä, vapaudesta, kuolemasta ja rajoista. Teemat ovat Pulkkiselle tyypillisesti suuria ja vakavia, mutta niiden höysteeksi kirjassa on sekä kepeää tunnelmointia että arvoitusjuonen koukuttavuutta. Erityisesti kirjan alkupuolella ote on kevyt, Pulkkisen kuvatessa vuoroin Aurelian ja tämän äidin nuoren naisen elämää – huolettoman tyylikästä kuin lifestyle-blogien kuvastoissa. Loppupuolella taas tarinallisuus ja moninaisten juonilankojen keriminen vievät yhä enemmän tilaa. Suuret teemat uhkaavat välillä hukkua tämän kaiken alle. Kokonaisuutena kirjasta jäikin hiukan hajanainen vaikutelma, eivätkä kaikki eri osaset aivan luontevasti sopineet yhteen.

Pulkkinen on mielenkiintoinen kirjailija, koska hänen kirjansa ovat selkeistä samankaltaisuuksistaan huolimatta olleet minulle lukukokemuksina aika erilaisia. Esimerkiksi Totta oli etäinen ja kaikessa tyylikkyydessään hiukan ärsyttäväkin, kun taas Vieras ihastutti ja tuli henkilökohtaisesti hyvin lähelle. Tämä uutuusromaani sen sijaan oli kovin ristiriitainen kokemus, enkä voi sanoa täysin ihastuneeni siihen. Kirjassa oli liikaa sellaista, joka vierannutti minua: paikoittain kirjaa vaivannut viihteellinen pintapuolisuus, Aurelian yliluonnollisuuden rajalla käyvät kokemukset, joidenkin henkilöhahmojen yksiulotteisuus.

Ja kuitenkin, jotakin kiehtovaa tässä kaikessa oli. Kirja ei ole täydellinen, se on liian täyteen ahdettu ja tavoittelee ehkä hiukan liian korkealle, mutta kenties juuri siitä syntyi se rosoisuus, joka vangitsi mielenkiintoni. Hiotumpana ja pelkistetympänä kirja olisi saattanut olla liian kaunis ja liiaksi sääntöjen mukainen. Loppujen lopuksi tällainen ristiriitaisia ajatuksia herättävä lukukokemus voi olla arvokkaampi ja säilyä mielessä pidempään kuin miellyttävä kirja vailla yhtään säröä.

Pulkkisen uutuuden ovat lukeneet myös Krista ja Katja.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Kansi: Anna Lehtonen
Otava, 2016

8 kommenttia:

  1. Pulkkisen uutuus kiinnostaa kovin, sillä Vieras teki minuunkin suurimman vaikutuksen hänen teoksistaan ja toivoisin, että jotain siitä olisi jäänyt hänen tuotantoonsa. Olen kyllä lukenut kaikki hänen kirjansa, mutta ne ovat jääneet etäisiksi, kuten sinäkin sanot, vaikka ovat olleet niin hyviä, että olen niitä halunnut lukea. Tämän uutuuden henkilöasetelmat kuulostavat ikävä kyllä melko teennäisiltä ja tuo täyteen ahtamisen meininki ei houkuta yhtään. Todenäköisesti kuitenkin luen tämän jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kyllä tässä uutuudessa on minusta samaa kuin Vieraassa, varsinkin kielen tasolla. Asetelmat ovat kieltämättä vähän keinotekoisia, mutta niihinkin sopeutuu kirjan edetessä. Ja vaikka en ihastunut kirjaan, se oli minusta hyvin mielenkiintoinen. Eli suosittelen kyllä lukemaan!

      Poista
  2. Voi että Liisa, kirjoitat aina niin hyvin ja pohdiskelevasti, että löydän lukemastani kirjasta uusia ja uusia tasoja aina sinun tekstiäsi luettuani. ♥

    Minuun Totta vaikutti Pulkkisen teoksista syvimmin. Tämä uusi asettuu omassa mielessäni jonnekin samaan Vieraan kanssa. Pidin paljon, nautin lukemastani, kirjan rakennekin ihastutti, samoin arvoituksellisuus. Kuitenkin nyt on niin huikea kotimainen kirjavuosi, että aivan täysin en hurmaantunut. Pitäminen ja siten vaikuttuminen riittää onneksi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja, niin mieltä lämmittävästi sanottu! <3

      Minäkin nautin tämän kirjan lukemisesta paljon, mutta samalla huomasin todella usein, että jotkut asiat vieraannuttivat minua kirjasta. Kritisoin ja kyseenalaistin lukiessani, vaikka samalla saatoin nauttia Pulkkisen kielestä ja huomioista. Hirveän ristiriitainen kokemus siis.

      Poista
  3. Minulle taas Pulkkisen teoksista on suurimman vaikutuksen tehnyt Raja, jota tämäkään ei ylittänyt vaikka kirjasta pidin. Kuten Katja edellä sanoi, nyt on tarjolla niin olen lukenut tänä syksynä niin hienoja kotimaisia että raja on jotenkin korkealla. Hienoa luettavaa tämä kuitenkin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, minäkin pidin aikoinaan Rajasta paljon, vaikka siinä omat nuoren esikoiskirjailijan kömpelyytensä olikin. Mutta todella taitavasti Pulkkinen käsitteli naispäähenkilöidensä tuntemuksia ja myös hyväksikäyttöä.

      Poista
  4. Kirja on kuin elämä; selittävät ovet avautuvat - mutta uudet ylitettävät muurit nousevat. Yhden Lukukerran perusteella halusin poimia jouko oivaltavia sitaatteja. Ehkä toisen, kolmannen tutustumisen jälkeen tiedän, miksi kirja on HYVÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saija, ovia ja muureja, hienosti sanottu. Parasta on, kun kirjasta tulee tunne että sen oivaltamiseen tarvitaan useampi lukukerta.

      Poista