"Nora ajatteli taloa, sitä miten oudosti se oli täyttynyt poissaolosta. Hän tajusi, että heidän elämässään tapahtuneet muutokset olivat alkaneet tuntua pojista normaaleilta. Pojat eivät hänen laillaan etsineet joka kohtauksesta, joka hetkestä merkkejä siitä, mikä puuttui tai miten olisi voinut olla toisin. Isän kuolema oli asettunut heidän sisimpäänsä, johonkin sellaiseen osaan heistä, josta he itse, sikäli kuin Nora osasi päätellä, eivät olleet edes tietoisia."
Tämä on kirja surusta. Neljän lapsen äiti Nora Webster jää nelikymppisenä leskeksi. Miehen sairauden aikana Nora on sulkenut ulkopuolelle koko maailman, lapsiaan myöten, mutta pian hautajaisten jälkeen on pakko alkaa tarttua arkeen. Miten perhe selviää isän menetyksestä, taloudellisesti ja henkisesti? Entä miten Noran selviää surustaan arjen pyörityksen keskellä?
Colm Tóibín kirjoittaa tapahtumattomuudesta tarinaa. Nora Websterin juoni on niin niukka, että oikeastaan voisi puhua epäjuonesta. Kirja on melkeinpä dokumenttimainen: se tallentaa Noran arkea ja mielenliikkeitä tarkasti ja kantaa ottamatta. Teksti lipuu eteenpäin tasaisesti, rytmi on rauhallinen mutta kuitenkin hiljaisen määrätietoisesti etenevä.
Tässä hiljaisuudessa pienetkin asiat tuntuvat voimakkaina iskuina, jotka rikkovat tyynen pinnan. Se, kuinka Nora työpaikallaan suuttuu, tarttuu saksiin ja marssii ulos sakset kädessään. Tai se että Nora ostaa stereolevysoittimen ja äänilevyjä. Pieniä tekoja ja ajatuksia kuvatessaan Tóibín piirtää mikroskooppimaisen tarkkaa kuvaa päähenkilöstään ja tämän mielenliikkeistä. Kaikkea ei silti selitetä auki, vaan Tóibín jättää lukijalle tilaa ajatella ja tulkita – muodostaa oma surun muotokuvansa.
Päähenkilönä Nora on mielenkiintoinen, muun muassa siksi että hän pitää niin paljon asioita sisällään. Nora ei niinkään tee surutyötä, vaan suru saa tehdä omaa työtään hänen sisällään. Monet asiat jäävät sanomatta, monet tunteet ilmaisematta. Ja kuitenkin kirja kertoo surusta selviämisestä: vaikka Noran voimat menevät suurimmaksi osaksi ihan vain arjesta selviämiseen, kulkee hän jatkuvasti myös hiukan loitommaksi suurimmasta surusta.
Nora ei ole ihmisenä yksioikoisen rakastettava. Hän on umpimielinen ja toisaalta välillä tarpeettoman suorasanainen. Hän ei aina tule ihmisten kanssa toimeen, ei halua nähdä sitä vaivaa että olisi pintapuolisen kohtelias ja miellyttävä. Hän sulkee usein läheisimmätkin ihmiset omien tunteittensa ulkopuolelle. Ja kuitenkin Nora on niin aito ja elämänmakuinen henkilöhahmo, että hänet kokee sivu sivulta läheisemmäksi: lukija hengittää ja elää Noran mukana. Lukiessani näin tapahtumat ja henkilöhahmot harvinaisen selvästi mielessäni. Kirjan maailmassa värit ovat aluksi surun haalistamia, kuin valkoisen sumun läpi nähtyjä. Pikku hiljaa saattaa kuitenkin tuntea, kuinka elämä ja myös suru saavat lisää sävyjä, terävämpiä kulmia.
Nora Webster on aivan huikean hieno kirja, enkä muista koska viimeksi olisin nauttinut kirjan lukemisesta yhtä kokonaisvaltaisesti. Hiljainen, mutta syvältä koskettava, muistoissa viipyvä lukukokemus.
Nora Websterin ovat lukeneet myös esimerkiksi tuijata, Mervi, bleue, Maria, Omppu, Sara ja Katja.
Colm Tóibín: Nora Webster (Nora Webster, 2014)
Suom. Kaijamari Sivill
Kansi: Markko Taina
Tammi, 2016
Liisa, täysin samaa mieltä: Huikean hieno kirja!
VastaaPoistaSattuneesta syystä nyt samaistuin isosti Noraan, vaikka surun aiheeni ei olekaan sama.
<3
Leena, Tóibín kuvaa surua niin taitavasti, että uskon monen voivan samaistua Noran tuntemuksiin. Yksi kirjallisuuden suurista voimista sekin. <3
PoistaOlen niin tunteellinen ihminen, että en pystynyt samaistumaan Noraan ja ihmettelin, että voiko puolison kuolemaa surra noin kylmän viileästi ilman yhtään kyyneltä.
VastaaPoistaMai, minä en kokenut Noran surua kylmäksi. Torjuttua ja pinnan alle työnnettyä surua kirjassa kyllä oli, mutta en ajatellut, ettei Nora olisi miestään itkenyt, vaikka kirjassa ei sitä kuvattukaan.
PoistaTämä on kyllä hieno kirja. Tykkäsin eleettömyydestä, vaikka esim. Brooklynin kohdalla sama tyyli ärsytti ja turhautti.
VastaaPoistaMaija, minä rakastin Brooklyniäkin, mutta Nora Webster on ehkä kirjana vielä hienompi. Ja eleetön tyyli sopi Noran tuntemusten kuvaamiseen aivan täydellisesti.
PoistaMInulla on tämä kirja vielä hieman kesken. Samoin kuin sinä, myös minä olen nauttinut kirjan lukemisesta ja se on edennytkin ripeästi. Eilen mietinkin sitä, miten kirja voikaan koukuttaa mukaansa, vaikka sen juonessa ei kovin kummoisia tapahdu, ihan arkisia asioita.
VastaaPoistaKaisa, Tóibín on kyllä melkoinen velho kirjailijaksi, kun osaa temmata niin täydellisesti mukaansa melkein juonettomalla kerronnalla. Minäkin luin kirjan varsin nopeasti, mutta vähän yritin myös säästellä sitä, koska en olisi halunnut kirjan loppuvan.
PoistaJuuri tuo näennäinen tapahtumattomuus on tämän voimakkuuksia minustakin. Minulle on vahvasti jäänyt mieleen juuri tuo äänilevyhomma + sitten kun Nora poikiensa katsoo elokuvia. "Hiljain, mutta syvältä koskettava" kuvaa tätä romaania erinomaisesti.
VastaaPoistaOmppu, elokuvakohtaukset olivat myös aivan upeita ja vangitsevia! Niissäkin oli vahvasti juuri tuo, että ulkoisesti ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta henkilöhahmojen sisällä tapahtuu vaikka mitä.
PoistaToibin kirjoittaa miltei täydellisiä kirjoja. Miten hän sanookin niin paljon, niin vähäeleisesti, pääsee henkilöidensä sisäiseen maailmaan? Hieno romaani. ♥
VastaaPoistaKatja, Tóibín on ihmiskuvaajana aivan ihmeellinen! Nora Webster on lukemistani Tóibínin hienoista kirjoista tähän mennessä ehkä se täydellisin. <3
PoistaAi että! Luin tämän jo puolisentoista vuotta sitten englanniksi ja nyt tekisi kyllä mieli lukea uudelleen. Kirjan tunnelma on mieletön, ja minullekin on jäänyt erityisen vahvasti mieleen se, miten Nora kuuntelee äänilevyjä yksin kotonaan. Upeaa!
VastaaPoistaMaisku, todella hieno kirja tosiaan, ja uskoisin että Nora Websteristä löytyisi uudeleen luettuna vielä lisää tasoja.
PoistaNora suree tavallaan, ei kovaa parkumalla. Kuten sanot, ei rakastettavin ihminen mutta todentuntuinen. Toibinin kirjat tosiaan kestäisivät varmasti uusintalukemiset hienosti.
VastaaPoistaArja, ei voi kuin ihailla Tóibínin taitoa kuvata ihmisen persoonallisuutta. Nora on hurjan mielenkiintoinen henkilöhahmo, esimerkiksi sen takia ettei hän aina toimi kaikkein ilmeisimmällä tai helpoimmin ymmärrettävällä tavalla.
Poista