sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta


"Mutta sallikaa minun palata tuohon suuresti kiinnostavaan kysymykseen, kysymykseen jota puimme mielellämme silloin kun iltojamme eivät pilanneet lörpöttelyllään henkilöt, joilta puuttui kaikkinainen syvällinen näkemys ammatistamme; toisin sanoen kysymykseen: millainen on suuri hovimestari?"

Kesällä 1956 Darlington Hallin hovimestari herra Stevens päättää pitää pienen loman. Stevens lainaa työnantajansa auton ja lähtee ajelemaan Devoniin ja Corwalliin, tutustumaan Englannin maaseudun nähtävyyksiin. Ennen kaikkea hän kuitenkin haluaa matkallaan tavata neiti Kentonin, joka palveli aikoinaan taloudenhoitajana  Darlington Hallissa. Matkansa aikana Stevens muistelee aikaa jolloin hän ja neiti Kenton työskentelivät yhdessä lordi Darlingtonin palveluksessa. Aikaa jolloin Stevens seurasi kulisseista, kuinka hänen isäntänsä suunnitteli yhdessä vieraidensa kanssa Euroopan tulevaisuutta. Ja aikaa jolloin hänellä oli tapana istua päivän päätteeksi iltakaakaolla neiti Kentonin huoneessa.

Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta on verkkainen ja melankolinen kuvaus miehestä, jonka elämä on omistettu täysin työlle. Stevens tavoittelee suuren hovimestarin arvoa ja on valmis uhraamaan henkilökohtaisen elämänsä ammattiylpeyden alttarille. Myös omat mielipiteet ja ajatukset ovat toissijaisia isäntää palveltaessa: Stevens haluaa uskoa, että antamalla itsensä ja lahjansa suuren miehen palvelukseen, hovimestari voi palvella koko ihmiskuntaa.

Ishiguro on onnistunut luomaan hovimestari Stevensissä traagisen mutta syvästi inhimillisen hahmon. Stevens on koko elämänsä  tavoitellut arvokkuutta – ominaisuutta jonka hän uskoo olevan paitsi suuren hovimestarin, myös suuren ihmisen tärkein ominaisuus. Suurena hovimestarina hän on myös halunnut palvella uskollisesti suurta isäntää, miestä jossa ruumiillistuvat jalot ja ihailtavat piirteet. Uskollisuus, arvokkuus, ammattiylpeys: nuo johtotähdet ovat viitoittaneet Stevensin tietä.

Mutta mitä Stevensin arvojen takaa paljastuu? Unohtaako Stevens suuruuteen pyrkiessään joitakin tärkeämpiä elämänarvoja? Arvokkuus, jota Stevens niin määrätietoisesti tavoittelee, voi ulkopuolisen tarkkailijan silmissä näyttää vain suojakuorelta tai pakopaikalta. Onko Stevensin arvokkuus lopulta vain keino välttää elämän kipupisteet, liittyivätpä ne sitten ihmissuhteisiin tai moraalisiin kysymyksiin? Entä voiko uskollisuutta vannova palvelija kieltää isäntänsä tai kyseenalaistaa tämän valinnat?

Turhautunut neiti Kenton kysyy kerran Stevensiltä: "Herra Stevens, miksi miksi miksi teidän täytyy aina teeskennellä?" Juuri tässä kenties onkin Stevensin tragedian ydin: hän ei uskalla ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan rehellisesti vaan teeskentelee, ennen kaikkea itselleen. Sisimmässään hän luultavasti tietää totuuden mutta peittää sen erilaisten selitysten ja kietoilmaisujen taakse. Mutta vaikka Stevensin elämä valintoineen saattaa näyttäytyä surullisena tai tragikoomisena, Stevens on henkilöhahmona myös samaistuttava.

Pitkän päivän ilta sopii erinomaisesti Lukulampun kesäkirjahaasteen kategoriaan "kirja joka tekee minulle hyvää". Se tekee hyvää tietysti sen takia, että Ishiguro kirjoittaa niin ihastuttavasti, kätkien yksinkertaisen tarinan ja hillityn pidättyväisen kerronnan alle suuria ajatuksia ja tunteita. Kirjan haikea tunnelma rauhoittaa mielen. Pitkän päivän ilta tekee hyvää myös esittämällä tärkeitä kysymyksiä moraalisista valinnoista ja ihmisen vastuusta. Ishiguron kirja oli lukukokemuksena minulle lähes täydellinen, se tarjosi ravintoa niin järjelle kuin tunteellekin.

Moni bloggaaja on lukenut Pitkän päivän illan, muiden muassa Amma, jaana, Katri, Kaisa Reettableue ja Katja.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (The Remains of the Day, 1989)
Suom. Helene Bützow
Kansi: René Magritten maalaus Opettaja
Tammi, 1990/1994

8 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä paljon ja ihana ajatus, että "kirja joka tekee minulle hyää". Tämä on kyllä yksi juuri niitä kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, Pitkän päivän ilta todellakin tekee hyvää, vaikka se ei olekaan mikään "hyvän mielen kirja". Mutta sitäkin kauniimpi, hienompi ja viisaampi.

      Poista
  2. Pitkän päivän illasta tulee edelleen surumielinen olo, vaikka luin sen jo vuosia sitten. Herra Stevensin elämäntarina on ehkä surullisimpia ikinä lukemiani ja kauneimmin kerrottuja tarinoita. Koko elämän uhraaminen jollekin, joka on täyttä valhetta, ja omien tunteiden ohittaminen arvokkuuden nimissä - mikä elämän tyhjyys ja hienous. Kauneudellaan tarina tekee tosiaan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Stevensin elämä on niin surullinen - ja kuitenkaan kirjasta ei jää masentunut olo. Haikea, mietteliäs, surullinenkin mieli kirjasta jää, mutta jossakin väreilee silti myös hymy. Ishiguro on mestari!

      Poista
  3. Olen lukenut vasta muutaman Ishiguron kirjan, mutta väitän jo, että mies on yksi lempikirjailijoitani. Niin upean vähäeleisesti hän kertoo viiltäviä tarinoita! Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, mutta näin sen elokuvana joskus 20 vuotta sitten. Elovakin oli vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, minä olen tainnut lukea Ishigurolta neljä kirjaa, ja kirja kirjalta olen ihastunut häneen yhä enemmän. Ja varsinkin Ole luonani aina oli niin upea lukukokemus, että melkeinpä vain sen perusteella minäkin voisin nimetä hänet suosikkikirjailijoideni joukkoon. :)

      Poista
  4. Tämä täytyy lukea! On ollut listallani tämä teos jo kovin pitkään. Kiitos muuten blogistasi, sitä on ilo lukea. Intohimoinen lukija kun olen minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milamilim, kiitos kommentista ja kiva kuulla että blogi tuo iloa. :) Pitkän päivän ilta oli minullakin lukulistalla aika pitkään, mutta odotus kannatti - ihana kirja!

      Poista