Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina

"Jouluna vein isälle radion ja käänsin kanavan valmiiksi Jouluradion taajuudelle. Isä katsoi vieressä. Kun radiosta alkoi kuulua Sylvian joululaulu, hän kävi istumaan, hymyili olkapäät rentoina ja alkoi laulaa kuoropojan korkealla äänellä, sanat tarkasti muistaen. Hetken ajan hän näytti kahdeksanvuotiaalta."

Hanna Jensenin 940 päivää isäni muistina kertoo niistä kahdesta ja puolesta vuodesta, jotka Jensen eli  muistisairaan isänsä omaishoitajana. Isän sairaus oli mahdollisesti alkanut jo paljon aikaisemmin, mutta vasta Alzheimer-diagnoosista alkoi isän elämä muistisairaana. Myös Hanna Jensenin elämä muuttui, kun isälle täytyi järjestää hoitopaikka, huolehtia arjen sujumisesta ja oppia ymmärtämään, mistä muistisairauksissa on kyse. 

Jensenin kirja kiinnostaa varmasti kaikkia muistisairaiden omaisia tai hoitoalalla työskenteleviä, mutta uskaltaisin suositella sitä oikeastaan lähes kaikille. 940 päivää isäni muistina ei nimittäin ole vain kirja muistisairaudesta vaan myös hieno kuvaus vanhuudesta sekä lasten ja vanhempien välisistä suhteista. Ja nämä teemathan koskettavat meistä lähes jokaista – niitäkin joiden lähipiirissä ei ole muistisairauksia esiintynyt.

Jensen kertoo suhteestaan isäänsä ja tämän vanhenemiseen kauniisti ja rehellisesti. Tunnetasolla liikutaan surusta lämpöön ja häpeästä rakkauteen. Kerronta on arkista ja vähäeleistä, mutta ehkä juuri siksi niin koskettavaa. Tässä on kyseessä aivan tavallinen elämä, jossa on käytävä sairaan isän kanssa kaupassa, seurattava taudin etenemistä ja huolehdittava asioista samalla kun eletään lapsiperheen arkea, vaihdetaan työpaikkaa ja lomaillaan kesämökillä. Suru ja väsymys pysyttelevät suurimmaksi osaksi taka-alalla, koska arjen on jatkuttava isän sairastumisesta huolimatta.

Jensen osaa kirjoittaa tunteista tavalla, johon on helppo samaistua. Kukapa meistä ei olisi joskus hävennyt vanhempiaan? Tai hävennyt omia ajatuksiaan ärtyessään vahusten oudoista tavoista tai vaivalloisuudesta. Ja sitten toisaalta myös: yhteinen elämä ja muistot, uusi läheisyys jonka hoivasuhde tuo mukanaan, rakkaus ja lämpö. Jensen kertoo isäsuhteestaan niin hyvät, pahat kuin rumatkin asiat, ja kaikessa näkyy elämänpituinen kiintymys.

"Tunsin itseni jopa onnekkaaksi. Olin saanut nähdä, mitä ihmisestä jäi jäljelle, kun hänestä oli kuorittu kaikki turha pois. Olin tutustunut isään, jollaista en ollut koskaan ennen tuntenut. Sellainen onni oli minua kohdannut! Olin myös onnekas, koska olimme puhuneet yhdessä kuolemasta, eikä meidän kummankaan tarvinnut pelätä sitä nyt."

940 päivää on ennen kaikkea kirja siitä, millaista on elää muistisairaan omaisena, mutta Jensen on koonnut kirjaan myös pieniä tietopaketteja muistisairauksista ja niiden hoidosta. Lisäksi kirja on tietysti myös kuvaus siitä, kuinka muistisairaita vanhuksia Suomessa hoidetaan. Hoidossa on ongelmia, ja Jensen tuo erityisesti esille hoitopaikkojen ja hoitohenkilökunnan liian vähäisen määrän suhteessa hoidon tarpeeseen – ongelma joka väestön vanhentuessa tulee vain pahenemaan. Hoitohenkilökuntaa Jensen enimmäkseen ymmärtää ja keskittyy huonojen kokemusten sijaan tuomaan esille niitä hetkiä, jolloin on isänsä kanssa saanut hyvää, ymmärtäväistä ja tukevaa palvelua.

Jensenin kirjan ote on kaiken kaikkiaan lämmin ja positiivinen, vaikka kirjassa kipua ja tuskaa onkin. Kirjan lukeminen olikin jotenkin hyvin lohdullista. Se muistutti, että muistisairaudenkin kanssa voi elää hyvää elämää, niin sairastunut kuin läheisetkin.

Kirjan ovat lukeneet myös Jonna, Lukuneuvoja, Sari, Anneli, Mai ja Arja.

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina
Teos, 2013