Doris Lessing: Viides lapsi

"Onnea. Onnellinen perhe. Lovattit olivat onnellinen perhe. Sen he olivat valinneet ja sen he ansaitsivat."

Harriet ja David tapaavat 1960-luvun lopulla ja löytävät toisissaan heti sukulaissielut. He ovat vakavia ihmisiä, enemmän tarkkailijoita kuin toimijoita, eikä kumpikaan tunne oloaan luontevaksi aikana, joka korostaa vapaata rakkautta vanhojen perhearvojen sijaan. Harriet ja David haluavat nimenomaan kodin ja perheen. Suurperheen, kahdeksan tai jopa kymmenen lasta.

Harriet tuleekin pian raskaaksi, itse asiassa suunniteltua aikaisemmin, eikä pari ole vielä ehtinyt taloudellisesti valmistautua perheen perustamiseen. Onneksi Davidin isä on varakas. Ja onneksi Harrietin äiti tulee auttamaan Harrietia lapsen ja kodin hoitamisessa. Apu on edelleen tarpeen, kun nopealla tahdilla syntyy toinen lapsi, ja sitten kolmas ja neljäs. Neljännen lapsen jälkeen jo hiukan uupuneet vanhemmat päättävät pitää taukoa ennen seuraavan lapsen hankkimista.

Harriet tulee kuitenkin taas raskaaksi. Ja tällä kertaa raskaus tuntuu erilaiselta, vieraalta. Ja kun lapsi, Ben, sitten syntyy, sekin on vieras. Menninkäinen, peikko, neandertalin lapsi. Ben on vaivaannuttavan erilainen, pelottavakin, ja vähitellen hänen läsnäolonsa repii Harrietin ja Davidin perheonnen hajalle. 

Doris Lessingin Viides lapsi on intensiivinen pienoisromaani erilaisuudesta, vanhemmuudesta, valinnoista ja moraalista. Kirjassa on vain 160 sivua, mutta jokainen sivu on täynnä latausta, eikä lukijaa päästetä helpolla. Kirja on pintatasolla helppolukuinen, jopa koukuttava, mutta pinnan alle kätkeytyy hämmentäviä ajatuksia ja ristiriitoja, joihin ei tarjota helppoja vastauksia.

Lessingin kerronta on neutraalia ja hiukan etäistä, mikä osaltaan lisää erilaisten tulkintojen mahdollisuutta. Tarina on periaatteessa realistinen, mutta Benin hahmo pakenee realistisia ja tieteellisiä selityksiä. Onko Ben tosiaan jonkinlainen luonnonoikku vai näkeekö ympäristö hänet sellaisena? Onko Benin hahmo vain symboli erilaisuudelle tai uhkaavalle ulkomaailmalle ? Miksi erilaisuutta on niin vaikea hyväksyä, varsinkin jos erilaisuudelle ei ole selitystä? Kirjassa Harriet yrittää epätoivoisesti saada jonkinlaisen diagnoosin siitä, mikä Ben oikeastaan on, mutta viralliset tahot määrittelevät Benin jatkuvasti normaaliksi. Onko helpompaa sanoa lapsen olevan normaali kuin hyväksyä selittämätön ja pelottava erilaisuus – vai onko Ben erilainen vain Harrietin silmissä?

Rakentamalla Benistä määritelmiä ja tulkintoja uhmaavan hahmon Lessing onnistuu käsittelemään erilaisuutta aidosti pelottavana ja häiritsevänä ilmiönä. Hän kysyy myös millaiset keinot ovat sallittuja silloin, kun tunnemme erilaisuuden uhkaavan omaa onneamme? Ja luonnollisesti Viides lapsi saa pohtimaan vanhemmuutta ja äitiyttä erilaisista kulmista. Onko vanhempien rakastettava kaikkia lapsiaan tasapuolisesti? Entä millainen rooli syyllisyydellä tai velvollisuudentunnolla on rakkaudessa? Nämä ovat vain muutamia niistä ajatuksista, joita Viides lapsi herättää.

Viides lapsi on loistava kirja. Se on haastava, hämmentävä, ahdistavakin, mutta juuri siksi niin vaikuttava. Lessingin esittämiä kysymyksiä ei voi unohtaa kirjan kansien sulkeuduttua.

Moni bloggaaja on kirjoittanut Viidennestä lapsesta, esimerkiksi Booksy, Mai Laakso, Hanna ja Suketus. Jenni on lukenut sekä Viidennen lapsen että sen jatko-osan, Ben, in the World.

Doris Lessing: Viides lapsi (The Fifth Child, 1988)
Suom. Heidi Järvenpää
Kannen kuva: Jaakko Ollikainen
Otava, 1989