Satu Taskinen: Lapset

"On toisaalta vaikea sanoa, onko tämä ennakointia, koska se perustuu muistoihin, kokemukseeen. Joten ehkä kyse onkin muistamisesta. Muisto ja oletetut tulevat tapahtumat olisivat silloin sama asia. Uskoo katsovansa tulevaisuuteen kun katsookin tosiasiassa menneisyyteen. Sillä lauseella olisi selitettävissä selvännäkijöiden ammattikuva, ja luultavasti se onkin selitetty. Sillä ja joillakin lisälauseilla."

Mies on menossa tyttärensä luo, lapsenlapsia juhlistamaan. Kuulostaa yksinkertaiselta: ei tarvitse kuin lähteä töistä vähän aikaisemmin, hakea lahjat lapsille ja ajaa juhliin. Mutta matka ei suju suunnitelmien mukaan – se tuntuu tyssäävän heti työpaikan parkkipaikalle, jossa mies, Navid, vain istuu autossaan. Hikoiluttaa, huimaa, ajatukset harhailevat. Vihdoin mies pääsee liikkeelle, mutta matka sujuu takkuisesti, kaikenlaista mutkaa ilmestyy jarruttamaan etenemistä. Navid kulkee Wienin katuja kuin Leopold Bloom pitkin Dublinia ja antaa ajatustensa ajelehtia.

Tajunnanvirran myötä lukijalle paljastuu pikku hiljaa kaikenlaista Navidista ja tämän elämästä. Käy selväksi, ettei Navidilla ole kaikki ihan kunnossa. Terveys reistailee, vaimolle on tapahtunut jotakin, suhteet tyttäriin ovat etäisemmät kuin Navid toivoisi. Mies murehtii elämäänsä, valintojaan, läheistensä huolia ja maailman tilaa. Toisaalta hän iloitsee satunnaisista kohtaamisista, ystävällisyyden osoituksista ja lapsista – ennen kaikkea lapsista. Omista lapsistaan, lapsista joita hän opettaa työkseen, tuntemattomista lapsista, jotka nauravat hänelle ravintolassa.

Satunnaisista huomiosta, muistoista ja pohdinnoista muodostuu vähitellen kokonaisen elämän kuva. Navid on selvästi mies, joka pyrkii kohti hyvää mutta tekee virheitä kuten jokainen meistä. Joskus voi olla helpompaa olla hyvä ajatuksissa kuin teoissa. Joskus on helpompi tehdä hyvää vieraille ihmisille kuin läheisille. Periaatteessa hyvyys on yksinkertaista, käytännössä maailma, elämä ja ihmiset voivat tehdä siitä monimutkaista.

Lapset ei ole mitenkään eityisen vaikea kirja, mutta keskittymistä sen lukeminen vaatii. Kun luin kirjaa hiljaisuudessa omassa rauhassani, teksti soljui eteenpäin vaivattomasti, ja uppouduin kirjan maailmaan. Kaikenlainen taustahäly ja keskeytykset sen sijaan häiritsivät lukemista, ja ajatukset lähtivät heti harhailemaan. Lapset ei ole niitä kirjoja, joita voi vaivatta lukea, kun samassa huoneessa katsotaan televisiota – ei ollut ainakaan minulle! Sen sijaan se on erinomaista lukemista pitkiin rauhallisiin hetkiin, kun voi omistautua vain tekstille ja ajatuksille: silloin Lapsista tulee lähes meditatiivinen lukukokemus.

Kirjan ovat lukeneet myös Maisku, bleue, Arja, Omppu, Linnea, tuijata ja Jokke.

Satu Taskinen: Lapset
Kansi: Jenni Saari
Teos, 2017