In transit on liikettä, lähtemistä, kaipuuta toiseen paikkaan tai aikaan. Se on etsimistä, halua kokea jotakin, mikä saa tuntemaan että on elossa. Se on elämää, jatkuvaa muutosta, jatkuvaa uudistumista, jossa mikään ei ole pysyvää.
Hannele Mikaela Taivassalon romaanissa ihmiset lähtevät, palaavat, pakenevat ja jäävät. Galadriel on nuori nainen, joka ei osaa juurtua minnekäään, mutta joka tekee väliaikaisen kodin niin Lontooseen, Bombayhin kuin Los Angelesiinkin. Juuri nyt Galadriel on kuitenkin palannut lapsuuden maisemiinsa, keltaiseen taloon, josta hän on aina halunnut pois.
Keltaisessa talossa asuu myös isotäti Vera, joka on aikanaan myös lähtenyt. Tosin vain Helsinkiin, mutta maailma oli ennen pienempi ja Helsinki melkein yhtä kaukana kuin Lontoo nyt. Isoisä Sem puolestaan lähti Tukholmaan asti ja palaa muistoissaan noihin aikoihin maatessaan nyt vanhana ja hauraana rakentamansa talon yläkerrassa. Jossain kaukana, menneisyydessä tai kuvitelmissa matkustaa myös Fridtjof Nansen jäänsinisine silmineen.
"Otan mitä on tullakseen. Tämä on suurenmoista, säkenöivää; täällä maa pyörii akselinsa ympäri ja minä otan riskit. Joten tulkoot. Minä olen täällä."
Ihminen voi olla liikkeessä niin ruumiissaan kuin mielessään. Joskus mielen liikkeeseen tarvitaan myös fyysistä liikettä, paikan ja olosuhteiden muutosta. Toisaalta mieli voi kulkea kauas, menneisyyteen tai kuvitelmiin silloinkin, kun ihminen istuu keltaisen talon pihalla puutarhakeinussa. Muistot ja haaveet kuljettavat kirjan henkilöhahmoja siinä missä lentokoneet ja laivatkin. Muutosta ja liikettä heijastavat kirjassa myös rakkaus ja seksi, kohtaamiset ihmisten välillä, toisiinsa sulautuvat kehot.
Taivassalon teksti virtaa ilmavasti ja vaivattomasti, ja lukija keinuu sen tahdissa kuin laineilla. Teksti on toisteista ja kehämäistä mutta samalla avaraa ja yllättävää. Kieli kulkee henkilöhahmojen ajatusten ja muistojen tahdissa, se palaa aina uudelleen tiettyihin iskulauseisiin ja tähtihetkiin, kalvamaan jääneisiin asioihin tai haaveisiin.
In transit oli minulle ihastuttava lukuelämys, jonka ei olisi suonut loppuvan ollenkaan. Kirjassa on pituutta reilusti yli 400 sivua, eikä siinä varsinaisesti tapahdu mitään, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä intensiivisemmin uppouduin sen maailmaan, ja tuntui että aloin hengittää kirjan tahdissa. Ihan pienen moitteen esittäisin siitä, että kirjan loppu tuntui hiukan töksähtävältä, ja siltä että siinä haluttiin vähän liikaa saattaa asioita sopivaan päätökseen. Minusta vielä avoimempi lopetus olisi sopinut kirjan luonteeseen paremmin. Tämä oli kuitenkin hyvin pieni kauneusvirhe muuten aivan täydellisessä kirjassa.
In transitista ovat kirjoittaneet myös Tuomas, Maisku, Kaisa Reetta, riitta k, Ulla ja Omppu.
Hannela Mikaela Taivassalo: In transit (In transit)
Suom. Raija Rintamäki
Kansi: Sanna Mander
Teos & Förlaget, 2016
"eikä siinä varsinaisesti tapahdu mitään" - näin on ja hyvä että näin on. Minäkin pidin tästä kirjasta kovasti, mutta tiedän myös, että tämän lukeminen osui huonoon aikaa, joten joskus, kun tähdet ovat oikeassa asennossa :D, luen vielä uudestaan ja tiedän, että silloin tulen nauttimaan vielä enemmän kuin ekalla keralla
VastaaPoistaOmppu, tapahtumattomuus on todellakin hyvä. Tuntuu, että mitä enemmän luen, sitä enemmän pidän kirjoista, joissa tapatuminen on sivuosassa. In transitissa nautin henkilöhahmoista mutta ennen kaikkea kielestä, joka vei aivan omaan maailmaansa.
PoistaLuin tämän tuoreeltaan ja lukuelämys oli todella hieno. En enää muista yksityiskohtia, mutta Semin kohtalo oli minusta traaginen ja jäi mieleen. Hienosti kuvaat tunnelmiasi toiseksi viimeisessä kapoaleessa.
VastaaPoistaKiitos riitta! Uskoisin, että tästä kirjasta jää mieleen vahva tunnelma ja joitakin välähdyksiä. Semin kohtalo oli kirjan surullisin, muilla oli enemmän mahdollisuuksia tehdä omia valintojaan.
Poista