Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi

Aina välillä tekee mieli lukea jotakin kevyästi kuplivaa mutta ei kuitenkaan täysin hattaraista. Jotakin, joka viihdyttää ja vie toisiin maailmoihin mutta tarjoaa silti muutakin sisältöä kuin pelkkää ajanvietettä.

Ongelma on vain se, että kepeän vakavia kirjoja on kummallisen vaikea löytää. Useat viihteellisemmät kirjat ovat omaan makuuni liian juonivetoisia, täynnä toimintaa ja koheltamista ja huumoria. Tällaiset kirjat saattavat kyllä viedä mukanaan tarinallaan mutta antavat muuten itsestään kovin vähän. Dekkareistakaan en kovin usein innostu, joten nekään eivät ole ratkaisu silloin, kun kirjallista viihdehammasta kolottaa.

Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi on kuitenkin aika täydellistä täsmähoitoa lukijan makeannälkään. Se ei tosin ole tarkalleen ottaen viihdekirja, mutta juuri tällaista tekstiä minä taidan hakea silloin, kun haluan viihtyä kirjan parissa. Kristallipalatsi on kepeä kuin lasi helmeilevää kuohuviiniä, kirjas kuin pakkaspäivän aamu ja viipyilevä kuin Vermeerin maalaus. Se on täynnä melankolista tunnelmaa ja kauniita kuvia, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden pohdiskella identiteettiä, imagon rakentamista, tarinallisuutta ja Oscar Wildea.

"Kun jano, pakkomielle on kerran syntynyt, sitä ei saa pois. Ei täydellisellä kevätpäivällä Tuileriesin puistossa tai la Grande Jatten rannalla, ei hyvin istuvilla puvuilla tai sinisillä posliiniastioilla. Se saattaa muuttaa muotoaan mutta se pysyy. Elämä, joka on määrätty kohdalle, täydellisyys. Siihen voi joko hukuttautua tai sitä voi tuijottaa lakastumiseen saakka." 

Täydellinen elämä, mistä se rakentuu? Tai voiko sellaisen rakentaa itselleen, tavoittelemalla määrätietoisesti unelmiaan? Tai riittääkö, että rakentaa kuvan täydellisestä elämästä? Jos kuva on tarpeeksi kaunis ja uskottava, alkaako siihen uskoa itsekin? Ja mitä on kauniin kuvan takana – onko jossakin kammottava, rapistuva muotokuva?

Kristallipalatsin ihmiset kurkottavat kaikki kohti kauneutta. On bloggaaja Dora G, joka tietää millaisilla postauksilla saa bloginsa lukijat kommentoimaan ihastuneesti huokaillen. On Pauliina, joka on jo lapsena tiennyt olevansa erityinen, vaikka muut eivät ole sitä ymmärtäneetkään. Henriikka, joka tuntee tarkalleen trendit ja merkkituotteet. Oscar Wilde, joka muokkasi omaa kuuluisuuttaan määrätietoisesti kuin nykyajan somejulkkikset. Ja on tutkija, joka uppoutuu sekä Oscarin että Doran maailmoihin.

Hakkarainen sommittelee näiden eri henkilöhahmojen tarinoista kiehtovan sokkelon, jossa kauniit kuvat, täydelliset hetket, todellisuus ja kuvitelmat risteilevät. Unelmanomaiset, hauraat hetket alkavat sotkeutua toisiinsa ja muistuttaa tukahduttavaa hämähäkinverkkoa. Kirjan tunnelmassa on unta ja katoavaa muistoa, arvoituksellista outoutta, joka jää leijailemaan mieleen lukemisen jälkeen.

Kristallipalatsi oli pienistä kauneusvirheistä (hiukan osoitteleva, hiukan toisteinen) huolimatta suurta lukunautintoa.

Kristallipalatsista ovat kirjoittaneet myös Katri, Omppu, Arja, Katja, Tani, Helmi Kekkonen ja riitta k.

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
Kansi: Markko Taina
Tammi, 2016