Sofia Kilpikivi: Maratonmimmi - Askelmerkit sohvalta maaliin

"Paitsi fyysistä iloa juokseminen  on myös vapautta. Se on vapautta aikatauluista ja sitoumuksista. Juosta voi silloin kun haluaa, niin usein tai harvoin kuin haluaa, juuri sen verran kuin haluaa ja sen näköisenä kuin haluaa. Se on vapautta odotuksista ja paineista. Lenkkiä voi lyhentää halutessaan, voi kävellä, jos siltä tuntuu, voi osallistua kisoihin tai olla osallistumatta tai voi juosta kisoissa rennosti ajasta välittämättä. Juoksu on vapautta ylittää itsensä. Voi juosta tunnin pidempään, jos siltä tuntuu, tai voi juosta niin kovaa kuin pääsee. Tietysti juoksu on myös vapautta siinä syvimmässä merkityksessä: vain minä, mieletön, pystyvä kroppani ja tie."

Olen seurannut Sofia Kilpikiven Fitness Führer -blogia kolmisen vuotta, ja voin tunnustaa olevani fani. Fitness Führer on treeniblogi, mutta ei mikään raporttimainen treenipäiväkirja. Kilpikivi kirjoittaa urheiluun liittyvistä asenteista ja uskomuksista, liikunnan yhteyksistä ruumiillisuuteen ja sukupuoleen ja urheiluun liittyvistä trendeistä ja lieveilmiöistä. Ote on usein ilahduttavan ironinen ja feministinen.

Nyt Kilpikiveltä on ilmestynyt myös kirja, Maratonmimmi. Siinä missä blogi liikkuu reippaasti liikkumisen koko kentällä, kirja keskittyy juoksuharrastukseen ja erityisesti sen aloittamiseen. Se käy läpi juoksemisen aloittamiseen liittyvät epäilykset ja harhaluulot, neuvoo miten harjoittelun voi aloittaa ja antaa vinkkejä syömiseen ja vaatetukseen. Kirjan loppupuoli keskittyy juoksutapahtumiin ja erityisesti maratonille valmistautumiseen. Kaiken tämän Kilpikivi kertoo omien kokemustensa kautta.

Kirjassa on aika paljon juttuja, jotka ovat tuttuja jo blogin puolelta, mutta en kokenut sitä ongelmaksi. Sen sijaan totesin, että kuvitus joka toimii mainiosti blogissa, näytti kirjassa välillä hiukan suttuiselta. Tämä saattoi osittain johtua myös kuvien pienestä koosta: ehkä kirjassa olisi voinut olla hiukan vähemmän, mutta isompia kuvia.

Jos kirjan sanoman tiivistäisi yhteen lauseeseen, se voisi olla "Juoksu kuuluu kaikille!". Kilpikivi haluaa purkaa myyttiä siitä, että juokseminen olisi hirveän vaativa laji, joka sopii vain kehdosta lähten urheilleille superihmisille. Edes maraton ei hänen mukaansa ole niin rankka juttu kuin yleensä annetaan ymmärtää, vaan sen voi läpäistä melkein kuka tahansa kohtuullisella harjoittelulla. Kenenkään ei toki ole pakko juosta, jos ei halua, mutta jos juoksu houkuttaa, ei harrastuksen edelle pidä asettaa esteeksi ennakkokäsityksiä juoksusta lajina – tai itsestään liikkujana.

Kilpikiven tarinaan ja sanomaan on ainakin minun helppo samaistua. Hänen tapaansa minäkään en lapsena ollut se urheileva tyttö, vaan vietin mieluiten aikani sohvalla lukien. Liikuntaa harrastavat tytöt olivat minusta ihan oma rotunsa. Ja vaikka nykyään liikun kohtalaisen paljon (joskus jopa juosten), en edelleenkään miellä olevani se urheileva tyttö. Enkä varmasti ole ainoa, jolla tällaiset lapsuudesta periytyvät käsitykset voivat määrittää ja rajoittaa sitä, mitä uskallamme kokeilla ja tehdä. Kilpikivi saa uskomaan, että tällaiset käsitykset ovat turhia.

Juuri tämän kannustavan ja positiivisen asenteen vuoksi nautin Maratonmimmin lukemisesta. En oikeastaan lukenut kirjaa juoksuoppaana, vaan jonkinlaisena asenneoppaana. Kirja kehottaa haastamaan omat asenteet mutta samalla se kannustaa hyväksymään itsensä. Se kehottaa nauttimaan omasta kehosta ja siitä mihin se pystyy, sen sijaan että miettisi, miltä vartalo näyttää. Se kertoo, että voit ylittää itsesi ja tehdä asioita, joihin et koskaan uskonut pystyväsi.Tämän asenteen vuoksi voisin suositella Maratonmimmia myös heille, jotka eivät ajattele olevansa kiinnostuneita juoksukirjasta.

En löytänyt kirjablogeista juttuja Kilpikiven kirjasta, mutta Maratonmimmi on luettu ainakin näissä juoksublogeissa: pikkuliten, Lenkkareiden viemää ja Projektina puolimaraton.

Sofia Kilpikivi: Maratonmimmi. Askelmerkit sohvalta maaliin
Kansi/kannen kuva: Suvi Segercrantz/Raisa Kyllikki Ranta
Tammi, 2016