sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
"Paradiisin menetelmällä saavutettaisiin sataprosenttinen tarkkuus. Pystyttäisiin luomaan kokonaisia populaatioita, joilla olisi ennalta määrätyt ominaisuudet. Kauneus, ilman muuta; kauneudesta olisi kova kysyntä. Ja tottelevaisuus; useat valtionpäämiehet olivat osoittaneet kiinnostusta siihen. Paradiisissa oli jo kehitetty ultraviolettisäteitä kestävä iho, sisäänrakennettu hyönteiskarkote ja ennenkuulumaton kyky sulattaa jalostamatonta kasvisravintoa."
Lumimies saattaa olla viimeinen katastrofin jälkeen eloon jäänyt ihminen. Ennen Lumimies oli Jimmy, yksi etuoikeutetuista. Hänen isänsä oli lahjakas geenitutkija, joten Jimmyn perhe ei asunut rahvaanmaalla vaan turvallisesti Piirissä, kuten muutkin BioYhtymän työntekijät. Jimmy itse ei vanhentuessaan osoita erityistä lahjakkuutta millään alalla, mutta hänen paras ystävänsä Crake on geeniteknologian nero. Craken kautta myös Jimmy pääsee seuraamaan uuden maailman ja uuden ihmisen muokkaamista, vaikkakin sivustakatsojana.
Mutta mitä on tapahtunut, ennen kuin Lumimies on päätynyt yksin sivilisaation raunioille, seuranaan vain geenimanipuloituja ihmisiä (crakelaisia) ja eläimiä (gemakkoja ja pesunäätiä)? Miksi Lumimies on jäänyt henkiin, kun koko muu ihmiskunta tuntuu kokeneen joukkotuhon? Mikä rooli kaikessa tapahtuneessa on Crakella ja Oryxilla, jotka Lumimies tunsi olleessaan vielä Jimmy?
Margaret Atwood on pitkään ollut yksi lempikirjailijoistani, jonka suomennetun tuotannon olen suurimmaksi osaksi lukenut – jotkut kirjat pariinkin kertaan. Jostain syystä Atwoodin MaddAddam-trilogia on kuitenkin saanut odottaa lukemista tähän päivään asti. Toisaalta, hyvää kannattaa odottaa, ja olen itse asiassa aika iloinen, että voin nyt lukea koko trilogian pitämättä kirjojen välissä vuosien taukoja. Ainakin tämä trilogian aloittava Oryx ja Crake oli sen verran vaikuttava ja hieno kirja, että tahdon lukea seuraavan kirjan pikapuoliin.
Kirjan lukeminen oli toisaalta painostavan ahdistavaa, toisaalta äärimmäisen koukuttavaa. Atwoodin maailmantuhon maisema on synkkä ja monin tavoin pelottavan tutun oloinen. Kulutushysteria, teknologiausko, ikuisen nuoruuden palvonta. Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä, luonnonvarojen häikäilemätön hyväksikäyttö, ihmiset jotka turruttavat itseään väkivaltaa ja seksiä tihkuvalla viihteellä. Terrorismi, sodat, kulkutaudit. Kaikki kuulostaa kovin tutulta, vaikka Atwood nostaakin ilmiöt toiseen potenssiin.
Vaikka Atwoodin tarina on paikoitellen sietämättömän synkkä, hän kertoo sen niin vetävästi, että varsinkin loppupuolella kirjaa lukee kuin jännäriä. On pakko saada tietää, mitä oikein tapahtui; mitä katastrofin taustalla on. Arvoitukset ratkeavat pikku hiljaa, kun Lumimies kelaa menneisyyttä mielessään, mutta loppujen lopuksi moni asia jää hämärän peittoon. Lumimies tuntee oman roolinsa tarinassa, mutta monet tapahtumat ja motiivit niiden takana jäävät hänellekin arvoituksiksi. Asiat eivät järjestäydy siisteihin lokeroihin, jossa kaikelle löytyy syy ja seuraus, vaan kaoottisuus ja salaisuudet näyttelevät kirjan maailmassa suurta roolia.
Entä jos -ajatukset vaivaavat Lumimiestä. Olisivatko asiat voineet mennä toisin, jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja. Olisiko pitänyt toimia, olisiko pitänyt toimia aikaisemmin? Lumimies/Jimmy on eräänlainen jokamies, joka suhtautuu ympäristöönsä ja sen ilmiöihin melko passiivisesti. Hän saattaa järkyttyä nähdessään ensimmäisen kerran geenimanipuloituja "kananpoikia", jotka koostuvat vain rintapaloista ja suuaukosta. Ensijärkytyksen jälkeen hän kuitenkin syö NaposTipuja hyvällä ruokahalulla. Samalla tavalla Jimmy suhtautuu moniin asioihin: aluksi järkyttyen ja ehkä moraalista paheksuntaa ilmaisten, mutta nopeasti sopeutuen. Tärkeintä on kuitenkin loppujen lopuksi tämä hetki ja sen suomat nautinnot.
Atwood osaa kirjoittaa monimutkaisista moraalisista teemoista tavalla, joka saa lukijan ajatukset liikkeeseen. Atwood ei tarjoile helppoja ratkaisuja, eikä anna lukijan asettua oikeamielisesti hyvän puolelle. Hänen päähenkilönsä ovat harvoin sankareita – harmaan alue on heille tutumpi kuin musta tai valkoinen. Ja lukija joutuu usein tunnistamaan myös itsessään tuon harmaan alueen ja kuinka helppoa sen alueelle on päätyä vaikka haluaisi uskoa olevansa hyvän puolella. Atwood antaa meidän kaikkien katsoa peiliin ja miettiä, mitä siellä näemme.
Oryxista ja Crakesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Raija, Norkku, Mari A, Kuutar, Notkopeikko, Annika K ja Laura.
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (Oryx and Crake, 2003)
Suom. Kristiina Drews
Kannen kuva: Martin Johnson Heade
Otava, 2003/2010
Tunnisteet:
Atwood Margaret,
kirjakauppa,
rakkaimmat,
romaanit,
scifi ja fantasia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Haa, laitoin juuri varaukseen trilogian viimeisen osan MaddAddamin ja sitten huomasin sinun kirjoittaneen tästä ensimmäisestä osasta!
VastaaPoistaOryx ja Crake on kyllä niin hieno ja koukuttava kirja! Toinen osa ei minusta ihan yltänyt sen tasolle, ehkä siksi kun se sijoittuu samaan aikaan, mutta on kuvattu eri henkilöhahmojen näkökulmasta, joten kaikki on jo kovin tuttua. Odotan silti innolla saavani trilogian päätökseen tämän kevään aikana.
Laura, olen muutamilta ihmisiltä kuullut, että ensimmäinen osa olisi trilogian paras, vaikkeivat muutkaan huonoja ole. No, Oryx ja Crake oli ainakin niin hyvä, että siitä on jopa varaa vähän laskea tasoa. :)
PoistaEn ole vielä lukenut ainoatakaan Atwoodin kirjaa, mutta tämä nimenomainen sarjan aloitus myytiin minulle niin loistavalla mainospuheella, että en malta odottaa sen kimppuun pääsemistä. Erittäin mielenkiintoisia teemoja on ainakin luvassa!
VastaaPoistaKirjavaras, Oryx ja Crake ei ole yhtään hullumpi kirja aloittaa Atwoodiin tutustuminen. Tässä on paljon hänelle tyypillisiä teemoja, ja lisäksi juoni on vetävä. Nautinnollisia lukuhetkiä!
PoistaKoukuttava, pelottava, kysymyksiä herättävä eikä kaikkea selittävä, juuri sitä. Atwood on luonut ihan oman maailman tässä sarjassa. Eikä kukaan voi sanoa, etteikö se voisi olla totta, joskus. Kirja teki suuren vaikutuksen. Ja hui, ne tiput jäivät kummittelemaan päähän erityisesti. Kuulemma sarjasta on tulossa tv-sarjakin, jännää nähdä, millainen!
VastaaPoistaArja, se täsä kirjasta varmaan tekikin niin pelottavan, että Atwoodin visio tuntui niin uskottavalta. Ja välillä liiankin tutulta.
PoistaToivottavasti sarja tekee kirjoille kunniaa. Luin, että Atwood on ollut jotenkin mukana sarjan tekemisessä, eli voisi kuvitella että ainakin kirjojen henkeä kunnioitetaan. Mielenkiintoista nähdä. :)