maanantai 11. tammikuuta 2016

Virpi Mikkonen: Kiitos Hyvää Pikaruokaa


Takana kiireinen työpäivä, on nälkä ja väsy, ja jotain ruokaa pitäisi saada nopeasti. Toiveissa olisi siis pikaruokaa, mutta terveellistä  – sellaista jota voi huoletta syödä vaikka joka päivä.

Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää Pikaruokaa pyrkii vastaamaan kiireisen arjen ruokahaasteisiin. Kirjassa on yli 80 ohjetta, joiden luvataan olevan sekä helppoja että terveellisiä. Kaikki ohjeet ovat gluteenitonta kasvisruokaa, ja suurin osa ohjeista on vegaanisia. Ohjeet on jaettu kolmeen osaan: aamupaloihin, lämpimiin aterioihin ja makeisiin herkkuihin.

Aamupalafanina tulen aina hyvälle tuulelle aamiaisvinkeistä ja -ohjeista. Vaikka aamupalapyörää ei keksisikään täysin uudelleen, on aina hauskaa saada pientä variaatioita tuttuihin puuroihin ja voileipiin. Mikkosen kirjassa ihastuttavat esimerkiksi yksinkertaisen nerokkaat paprikamunakkaat ja kolmen kaalin aamupalasalaatti. Moni aamupalaohje sopii myös jälkiruuaksi tai osaksi päivällistä.


Kaikkien kirjan ohjeiden luvataan valmistuvan korkeintaan puolessa tunnissa. Monet ohjeet ovatkin niin simppeleitä, että tämä aikaraja varmasti täyttyy, mutta ihan kaikkien reseptien kohdalla en usko ainakaan ensikertalaisen onnistuvan 30 minuutissa. Esimerkiksi omassa keittiössäni kesäkurpitsalasagnen valmistumiseen meni lähemmäs tunti – mutta ruuasta tuli kyllä erinomaisen herkullista!

Mikkosen kirja on minusta vallan ihastuttava ja inspiroiva. Osa ohjeista on jopa huvittavan yksinkertaisia, mutta niinpä kynnys niiden kokeilemiseen on myös hyvin matala. Ja mukana on myös haastavampia ohjeita kunnianhimoisempia ohjeita varten. Kirja on lisäksi hyvin kaunis ja tyylikäs: reseptien lisäksi Mikkonen vastaa kirjan harmonisista valokuvista. Herkullista kirjaa tekee mieli selailla ihan vain silmänruokana.

Virpi Mikkonen (teksti, reseptit ja kuvat): Kiitos Hyvää Pikaruokaa, Helppoja reseptejä terveelliseen arkeen
Kannen kuva: Riikka Kantinkoski
Graafinen suunnittelu: Annukka Alasko
Otava, 2015 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Etenkin kun edessä on ajat, jolloin en voi uppouta ruoanlaittoon, pikaruokaohjekirja olisi mahtava. kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Helmi-Maaria! Tykkään kyllä itse tästä tosi paljon, eli voin varauksetta suositella.

      Poista