maanantai 31. elokuuta 2015

Cheryl Strayed: Wild


"What if what made me do all those things everyone thought I shouldn't have done was what also had got me here? What if I was never redeemed? What if I already was?"

Cheryl Strayedin elämä oli pahasti solmussa, kun hän 26-vuotiaana päätti kävellä sadan päivän ajan Pasific Crest Trailia, vaellusreittiä joka kulkee Meksikon rajalta Kanadaan. Cherylillä ei ollut aikaisempaa vaelluskokemusta, mutta hän oli saanut päähänsä, että pitkä vaellusmatka antaisi hänelle mahdollisuuden selvittää ajatuksiaan ja elämäänsä. Äidin kuolema muutamaa vuotta aikaisemmin oli johtanut alamäkeen, joka piti sisällään irtosuhteita, avioeron ja heroiinia. Kävellessä olisi aikaa käydä läpi kaikkea tätä ja etsiä itseään.

Cheryl oli aina pitänyt kävelemisestä, joten hän oli ajatellut vaeltamisenkin sujuvan mukavasti. Käy ilmi, ettei pitkällä vaelluksella ole mitään tekemistä tavallisen kävelemisen kanssa. Rinkka painaa niin paljon, että Cheryl tuskin jaksaa kantaa sitä. Matka etenee tuskallisen hitaasti. Kengät ja kantamus raastavat jalat ja ihon rikki. Vaarallisinta on kuitenkin jano: ilman vettä vaeltaja on oikeasti hengenvaarassa. Lisäksi Cheryl tekee jatkuvasti amatöörin virheitä, jotka hidastavat hänen matkaansa ja pakottavat muuttamaan suunnitelmia.

Mutta juuri vaeltamisen fyysisen vaativuuden vuoksi Cherylin suunnitelma tuntuu toimivan. Ei siksi, että hän ehtisi pohtimaan ongelmiaan, vaan nimenomaan siksi ettei hänellä ole voimia ajatella niitä. Fyysinen ponnistelu, väsymys ja nälkä vievät kaiken huomion. Jossain vaiheessa Cheryl huomaa, ettei hän ole itkenyt kertaakaan vaelluksen aikana. Mieli on tyhjentynyt.

Cheryl Strayedin elämäkerta Wild (suomennettu nimellä Villi vaellus) yllätti minut positiivisesti. Etukäteen ajattelin, että kirja kiinnostaisi minua lähinnä aihepiirinsä vuoksi – olenhan heikkona kirjoihin joissa kävellään. Strayedin kirja oli kuitenkin lukukokemuksena kaikin puolin antoisa. Strayed kirjoittaa hyvin, vailla turhaa makeilua tai viihdyttämisen tarvetta. Kerronnassa vaelluskuvaukset rytmittyät luontevasti Cherylin menneisyyttä avaavien takautumien kanssa. Ja koska kirja on kirjoitettu useampi vuosi vaelluksen jälkeen, Strayed osaa analysoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Kaikki oivalllukset tuskin ovat syntyneet vaelluksella tai edes heti sen jälkeen, mutta aivan selvästi kävelymatka aukaisi jonkin lukon Cherylin sisällä.

Minuun tekisi vaikutuksen esimerkiksi se, kuinka Strayed päätti heti matkansa alussa olla pelkäämättä. Naisille opetetaan lapsesta asti, että heidän täytyy varoa ja pelätä, mutta Strayed päätti kertoa itselleen erilaista tarinaa naisena olemisesta. Hän päätti olevansa vahva. Urhea. Turvassa. Ja kirjanystävää luonnollisesti ilhaduttaa myös se, että Strayed kertoo tarkasti matkan aikana lukemistaan kirjoista ja niiden merkityksestä hänen henkisellä vaelluksellaan.

Ja vaellushimon, sen tämä kirja herättää takuuvarmasti.

Kirjan ovat lukeneet myös Norkku, Kirjahilla, sonja, Mai Laakso, Jenni ja Tiina.

Wild on viimeinen suoritukseni Lukulampun kesäkirjahaasteessa, kategoriassa "kirja, jossa on kesä".

Cheryl Strayed: Wild: A Journey from Lost to Found, 2012
E-kirjan julkaissut Atlantic Books, 2012

2 kommenttia:

  1. Minulla on tämä juuti yöpöytäkirjana ja pidän siitä valtavasti. Vaikka kirjassa on melkoisen paljon emotionaalista myllerrystä (ainakin tässä alussa), on siinä jonkinlainen rauha läsnä koko ajan. Nautin ja haaveilen myös vaeltamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, eikö olekin nautinnollista. Emotionaalista myllerrystä kirjassa on, muttei mässäilevästi, ja silti tosiaan myös seesteisyyttä. Inspiroiva kirja!

      Poista