lauantai 3. tammikuuta 2015

Muistoja kirjavuoden 2014 varrelta


Vuosi on vaihtunut, joten on aika luoda perinteinen katsaus menneeseen vuoteen ja sen lukuhuippuihin. Varsinkin vuoden alkupuolisko oli kovin kiireistä aikaa, koska suoritin informaatiotutkimuksen opintoni loppuun ja vaihdoin työpaikkaa. Tenttikirjojen, esseiden ja uuden työn opettelun keskellä tuntui välillä, etten ehdi lukea lainkaan kaunokirjallisuutta, saati sitten kirjoittaa siitä blogiin. Kaikista lukemistani kirjoista en kirjoittanutkaan, kun aika ja jaksaminen eivät riittäneet.

Kiireiden keskelläkin ehdin kuitenkin lukea, ja vuoteen mahtui huikeita kirjahetkiä. Kirjoja jotka saivat rauhoittumaan kiireen puristaessa rintakehää; kirjoja joissa sanat oli aseteltu niin oikein että itketti; kirjoja joita ei malttanut laskea käsistään; ja kirjoja joiden ansioista maailma näytti erilaiselta. Tässä siis 10 + 1 kirjamuistoa viime vuodelta.


Yllättäjiä:
Asta Honkamaan runokokoelma Naisen maisema yllätti raikkaalla ja ronskilla otteellaan, hauskuudellaan ja osuvuudellaan. Luin monia runoja useampaan kertaan, maistelin sanoja ja rytmejä ja oivalluksia.

Vaikka useampi blogikollega oli jo ehtinyt hehkuttaa Antti Hyryn nerokkuutta, Aitan ihanuus tuli silti yllätyksenä. Aitassa on yksinkertaisen pinnan alla kaikki, koko elämän kirjo.

Vaikuttavia:
Tero Liukkosen Vihreän lohikäärmeen kylä on mykistävän hieno kirja mielenrauhan etsimisestä maailman julmuuksien keskellä. Vaikka kirja kuvaa järkyttäviä ja rumia asioita, se onnistuu olemaan kaunis ja jopa lohdullinen.

Taiye Selasi käsittelee kirjassaan Ghana ikuisesi hienosti esimerkiksi maahanmuuttajuutta ja perhesiteitä, mutta aivan erityisen vaikutuksen minuun teki Selasin kieli, joka on aivan uskomattoman hienoa. Melkein täydellinen kirja.   

Hanna Nikkasen ja Antti Järven Karanteeni kertoo kiinnostavasti ja koskettavasti, kuinka aids saapui Suomeen. Kirja sai sekä ajattelemaan että nieleskelemään kyyneliä – se liikutti, suututti ja välillä jopa nauratti.

  
Ihania:
Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on ehdottomasti kirja, jonka yhteydessä en voi käyttää ihana-sanaa liikaa. Ihana, ihana, ihana kirja! Rakastin joka sivua, ja katsoin lukemisen jälkeen maailmaa kirsikankukanväristen lasien läpi.

Suosikkini Jhumpa Lahiri tarjosi Tulvaniityssään yhden vuoden kauneimmista kirjoista. Lahirin tyylikäs kerronta ja hienovireinen melankolia ovat ennallaan, mutta kirjassa on myös uudenlaista syvyyttä ja yhteiskunnallisuutta. Kirja esitteli yhden kirjavuoteni suosikkihenkilöhahmon, ristiriitaisen ja kiehtovan Gaurin.

Sirpa Kähkösen lukemista olin suunnitellut jo pitkään, ja viime vuonna pääsin vihdoin tuumasta toimeen. Heti Kuopio-sarjan ensimmäinen osa Mustat morsiamet vei sydämeni, ja niin ovat tehneet muutkin tähän mennessä lukemani kähköset. Kirjat kuvaavat pienen ihmisen arkea historian myrkyissä niin koskettavasti ja todesti, että lukiessa pakahtuu.


Suuria lukuelämyksiä:
Kazuo Ishiguron  Ole luonani aina on kaikessa vähäeleisyydessään hurja ja lumoava kirja, joka pureutuu lähes piinallisen tarkkanäköisesti ihmiselämän perimmäisiin kysymyksiin. Lukuvuoden ehdottomia huippuja!

Tutustuin viime vuonna Jayne Anne Phillipsin kirjoihin ja erityisesti Kiuru ja termiitti teki valtavan vaikutuksen. Kokonaisvaltainen lukukokemus, joka tuli iholle ja vielä syvemmälle.

A.S. Byattin Lasten kirja on täynnä tarinan taikaa! Massiivinen, suorastaan hengästyttävä kertomus perheistä ja historiasta, aikuisista ja lapsista, valheista ja totuudesta. Kirjan maailma vei minut täydellisesti mukanaan, eikä tämän jälkeen vähään aikaan tehnyt mieli lukea mitään muuta.

6 kommenttia:

  1. Kuulostavat tosi hienoilta nuo lukuelämyksesi. Itse sain juuri postista Kankimäen kirjan ja melkein kaikki muutkin huippukirjasi ovat lukulistallani. Ihmettelen tässä taas, mitä ihmettä olen lukenut, kun en ole lukenut yhtäkään listasi kirjoista viime vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, sama tunne tulee usein minullekin muiden vuosikoosteita lukiessa. :) Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa!

      Oi, Kankimäki. Olisi ihanaa (!), jos sen ihanan (!) kirjan lukeminen olisi vielä edessä.

      Poista
  2. Minulle Jhumpa Lahiri oli ehdottomasti viime vuoden mielenkiintoisin "kirjailijalöytö" ja ahminkin hänen kirjojaan sitten lähes putkeen kolme. On kiva kuulla, että sinäkin olet tykästynyt Kähköseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minulle taas Kähkönen kuuluu ehdottomasti viime vuoden löytöihin, ja on ihanaa tietää että minulla on vielä useampi Kähkösen kirja odottamassa lukemista.

      Eikös vain olekin Lahiri mahtava! :)

      Poista
  3. No nytpä tuli kerralla sellainen kirjalista, joka tekisi mieli kopioida itselle suoraan muistiin ja laittaa otsikoksi: Muista lukea nämä tänä vuonna!
    Kiitos, Liisa! Otan listasta heti onkeeni! <3

    Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaa jo alennuksesta ostinkin ja Kazuo Ishiguron ole luonani aina ja Phillipsin Kiuru ja Termiitti odottavat lukijaansa nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos Kaisa Reetta! :) Ja voi että, Kähkönen, Ishiguro, Phillips - sinulla on hienoja kirjahetkiä odottamassa.

      Poista