perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vastauksia kysymyksiin


P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara haastoi minut vastaamaan muutamaan kysymykseen. Kiitos, Sara, vastailen mielelläni!

1. Kuka kirjallinen henkilö voisi olla sielunkumppanisi (ehkä myös romanttisessa mielessä)?

Olen samaistunut kovasti esimerkiksi Astrid Lindgrenin Marikkiin ja Montgomeryn Emilia Starriin. Myös  Margaret Schlegel E. M. Forsterin Talo jalavan varjossa -kirjasta on yksi kirjallisista sielunsisaristani. Dorothy L. Sayersin Harriet Vane on ehdottomasti sielunkumppani, ja romanttisista sielunkumppaneista puhuttaessa Harrietin ihastus Peter Wimsey on ehdoton ykkönen. Muita kirjallisia ihastuksia vuosien varrella ovat olleet esimerkiksi Nuuskamuikkunen ja Tuntemattoman sotilaan Hietanen.

2. Mikä vuosikymmen tai vuosisata on kirjallisessa mielessä sinulle kaikkein läheisin ja miksi?

Kyllä se taitaa olla 1900-luvun vaihde, erityisesti 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet.Silloin on vain yksinkertaisesti kirjoitettu niin moni omista lempikirjoistani. Toisaalta viihdyn myös erinomaisesti nykykirjallisuuden parissa, eli voisin vastata tähän myös vuosituhannen vaihteen.

3. Kerro jokin kirjoihin liittyvä muisto lapsuudestasi.

Rakastin lapsena Narnia-kirjoja, erityisesti Velhoa ja leijonaa. Parhaan ystäväni kanssa halusimme ehdottomasti testata, olisiko meidänkin vaatekaapissamme portti satumaailmaan. Emme ihan oikeasti uskoneet, että kaapista minnekään pääsisi, mutta ahtauduimme silti kahdestaan varsin ahtaaseen vaatekaappiin. Ja joku pieni toivo mielen pohjalla oli tainnut elää, koska olimme kuitenkin aika pettyneitä, kun kaapin takaseinä ei antanut periksi, vaikka kuinka sitä koputtelimme ja työnsimme.

4. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet lukenut?

Luen kyllä melkein aina ja kaikkialla, mutta mitään kovin erikoista ei tule mieleeni. En siis ilmeisesti harrasta erikoisia paikkoja! Ainoa lukutilanne, joka on osoittautunut minulle liian erikoiseksi, on kävellessä lukeminen: kävelen luonnostani sen verran nopeasti, että jos yritän samalla lukea, minulle tulee huono olo tai sotkeudun jalkoihini. Olen kuitenkin yrittänyt lukea kävellessäni, vaikkei se oikein toimikaan. Käveleminen ei tosin varsinaisesti ole paikka, mutta vastaan sen kuitenkin.

5. Mihin haluaisit mennä lomalle? Kerro myös jokin rakas matkamuisto.

Tällä hetkellä kesäloman matkasuunnitelmat alkavat kallistua Madeiran suuntaan, eli se kutkuttelee mielessä päällimmäisenä. Muita pitkäaikaisia matkahaaveilun kohteita ovat ainakin Islanti, Praha, Japani ja Skotlanti. Ja Englantiin toki voisin matkustaa aina uudelleen.

Oxfordissa olen käynyt kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla on tuntunut siltä kuin olisin päässyt kotiin. Oxfordissa jos missä voi tuntea tavoittavansa menneen maailman, mutta samalla kaupunki on vilkas ja eläväinen. Ensimmäsellä Oxfordin reissulla olimme ystäväni kanssa katsomassa Radioheadin suurta ulkoilmakeikkaa. Keikka oli loistava, ja tunnelma kohosi taivaisiin loppupuolella, vaikka (tai kenties juuri siitä syystä että) alkoi sataa kaatamalla. Kymmenet tuhannet ihmset lauloivat mukana ja hyppivät mutaiseksi muuttuvalla nurmikolla. Ja keikan jälkeen samat kymmenet tuhannet jonottivat rauhallisesti ja kohteliaasti ulospääsyä ahtaalla poistumisreitillä. Pakko rakastaa englantilaisia!

6. Kenestä kertovan elämäkerran haluaisit lukea ja miksi?
 
Elämäkertoja luen varsin kausiluontoisesti ja myös impulsiivisesti. Harvemmin suunnittelen elämänkertojen lukemista, mutta joku virike voi herättää halun lukea lisää jostakin henkilöstä. Mutta ainakin Peter von Baghin Chaplin-elämäkerran haluan jossain vaiheessa lukea. Ja jos Murakami joskus innostuisi kirjoittamaan laajemman omaelämäkerran Juoksu-kirjan tyyliin, lukisin sen haukkana.

7. Mikä kirja minun pitäisi sinun mielestäsi ehdottomasti lukea? Mitä puolestasi itse luit viimeksi?

Jo aikaisemmin mainittu Talo jalavan varjossa! (Jos et ole jo ehtinyt sitä lukea.) Vikram Sethin Rakkauden musiikki nousee myös mieleeni sinua ajatellessani. Ja sitten tietysti vielä Simone de Beauvoirin Kutsuvieras.

Itse luin viimeksi loppuun Lena Andersonin kirjan Omavaltaista menettelyä. Sitäkin suosittelen erittäin lämpimästi.

6 kommenttia:

  1. Ihanat vastaukset, Liisa! Tuo kävellessä lukeminen on niin epätoivoista, mutta joskus aivan pakko... Oxford on vaikuttava kaupunki, ja Englanti aina viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina. :) Joskus tosiaan on pakko (yrittää) lukea kävellessä, mutta vaikeaa se on.

      Oxford on ihana, ihana kaupunki.

      Poista
  2. Täytyy liittyä kuoroon kävellessä lukemisen mahdottomuudesta tai toisaalta tarpeellisuudesta. Viimeksi taisin tosissani yrittää kävellessä lukea Norwegian Woodia loppuun ja silloin myös sataa tihuutti. Huh.

    Kiitos kun muistutit Talosta jalavan varjossa! Minulla on se lukulaitteessa, mutta en ole vielä saanut aloitettua. Myös Peter Wimsey on minulle tuntematon suuruus, pitänee tutustua?

    Madeira kuulostaa ihastuttavalta matkakohteelta. Me lähdemme kesällä Prahaan, josta olen kovasti innoissani. Oxford jäi muuten Lontoon reissulla kokematta, pitää ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kävely, kirja ja sade kuulostaa jo vähän liian vaativalta minun mielestäni. Taitaisin tuossa tapauksessa mieluummin kipittää mahdollisimman pian sisätiloihin lukemaan.

      Peter Wimseyyn kannattaa ehdottomasti tutustua! Ainakin jos englantilaiset, eksentriset ja sanavalmiit herrasmiesetsivät kiinnostavat. :)

      Praha on tosiaan meilläkin listalla, ja olikin aika vahva ehdokas kesämatkaksi, mutta sitten tuntui että nyt kokeillaan jotakin muuta kuin kaupunkilomaa. Mutta Prahaankin täytyy joskus päästä, en ole kuullut siitä ikinä muuta kuin hyvää.

      Poista
  3. Ihanat ja aivan sinun näköisesi vastaukset - kiitos että ehdit vastailla haasteeseen! <3 Ja niin kauniit kukat!

    Lukiessani sielunkumppaneistasi tajusin erään kauhean jutun: unohdin omista vastauksistani suuren ikirakkauteni, vänrikki Koskelan. Kuinka saatoinkaan! Sinun vastauksesi on ihana, ja erityisesti Hietasen löytyminen listalta ilahdutti. <3

    Hymyilytti lukiessani vaatekaappimuistoasi. :) Voisin kuvitella, että jos olisin lukenut Narnian lapsena (minähän siis luin sen vasta kolmekymppisenä), olisin haaveillut samasta, että vaatekaapin takaseinä antaisi periksi ja... :)

    Madeirasta olen kuullut vain hyvää, ja äskettäin manner-Portugalissa käyneenä matkasuunnitelmanne kuulostavat aivan ihanilta. Odotan jo kuviasi, ja haluan kuulla matkamuistojasi Madeiralta (mikäli tosiaan sinne päädytte)! Oma kesämatkani sen sijaan sijoittuu juuri Oxfordiin, joten tulen olemaan asian tiimoilta yhteydessä sinuun (ja Elinaan myös) sitten kesemmällä. Kaipaan hyviä Oxford-vinkkejä! :) Ja totta, ei englantilaisia voi kuin rakastaa. <3

    Laajempi Murakami-elämäkerta olisi mahtavan hieno juttu. Toivottavasti saamme joskus sellaisen luettavaksemme! Ja Talo jalavan varjossa on hätyytellyt kärkipaikkaa lukujonossa jo pitkään, se oli viime syksynä mukanani Lontoossa, ja yöpöydällänikin se on ollut kauan. Haluan lukea sen pian, hyvin pian! <3 Sethin Rakkauden musiikin olen lukenut kauan sitten, se oli aivan ihana. Pitäisikin lukea se joskus uudelleen! Ja de Beauvoirilta olen aikeissa lukea Lempeän kuoleman, se on jo kirjastosta lainassa, kiitos sinun suositustesi. Merkkaan tuon toisenkin ylös. :)

    Kiitos Liisa, tätä oli ihana lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara kysymyksistä ja ihanasta kommentista myös. Keltaiset kallat olivat niin kauniita ja pääsiäismäisiä, että niitä oli ihan pakko ostaa.

      Vänrikki Koskelan unohtaminen on kyllä aika paha juttu! ;) Pidän itsekin Koskelasta kovasti, mutta Hietanen on aina ollut silti heikko kohtani. Jos miehessä on tunnetta ja huumorintajua, en vain voi vastustaa.

      Ja oi, sinä menet kesällä Oxfordiin! Olen melkein kateellinen, koska Oxford vain on silkkaa rakkautta. <3 Vinkkejä annan enemmän kuin mielelläni, koska pääsen sitten ainakin ajatuksissani matkaamaan tuohon tornien kaupunkiin.

      Toivottavasti luet Talon jalavan varjossa pian. Haluaisin kuulla, mitä siitä pidät. Ja de Beauvoiria toivoisin ihan yleisesti luettavan enemmän, koska kyseessä on niin hieno kirjailija. Lempeä kuolema on vaikuttava ja vaativa, Kutsuvieras ihana.

      <3

      Poista