Katja Raunion Sinun päiväs koittaa pääsi yllättämään toden teolla. En ole ihan varma, mitä odotin saavani, mutta sen voin sanoa, että Sinun päiväs koittaa oli joka tapauksessa jotain ihan muuta. Kirja kieputteli lukemisen aikana ajatuksiani moneen kertaan uusille poluille, enkä loppujen lopuksi tuntenut enää olevani kartalla. Viimeisen sivun jälkeen piti istua vähän aikaa hiljaa sohvalla ja yrittää selkeyttää ajatuksia.
"En ole antautunut tälle tehtävälle maineen tai sensaationhalun vuoksi, vaan koska toivottomassa tilassa olevasta arkistokokonaisuudesta on osunut käsiini tietoa, joka etenkin nykyisenä aikanamme tarjoaa laajan ja ennalta tuntemattoman näkökulman tiettyihin tapahtumiin ja henkilöihin, jotka olivat muovaamassa maamme kehitystä vuosituhannen taitteessa. Tämän ajankohdan syvällisempi tunteminen on nähdäkseni välttämätöntä sen tuloksena syntyneeelle nykyajallemme ja siinä vallitsevalle itseymmärrykselle."
Tarinaa kertoo arkistonhoitaja, joka uppoutuu yhä syvemmälle presidentti Anton Harmajaa koskevien salassa pidettävien asiakirjojen maailmaan. Arkistonhoitajalla on käytössään Harmajan kirjeenvaihtoa ja muistiinpanoja, valokuvia, puhelinkeskustelujen litterointeja, poliittisia puheita ja lehtiartikkeleita. Näiden dokumenttien perusteella arkistonhoitaja pyrkii selvittämään paitsi mahdolliset perustavanlaatuiset arkistointivirheet, myös totuuden Anton Harmajasta.
Mutta mikä on totuus? Tai todellisuus? Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä kauemmas totuus ja todellisuus pakenevat. Lukija tuntee eksyvänsä yhä syvemmälle arkistonhoitajan maailmaan, joka muistuttaa omaamme, eikä kuitenkaan muistuta. Asiat ovat tuttuja, mutta kuka on siirrellyt niitä väärille paikoille?
Kun lukee fiktiota, ajattelee hyväksyvänsä tietyt säännöt. Hyväksytään, että fiktion maailma on kuvitteellinen, ja että siinä voivat päteä erilaiset lainalaisuudet kuin reaalimaailmassa. Fiktion maailmassa voi esiintyä lohikäärmeitä tai aikamatkustamista, ja melko varmasti siinä esiintyy keksittyjä henkilöitä tai kuvitteellisia tapahtumia, eikä se kummastuta lukijaa – olemme tottuneet siihen. Mutta joidenkin kirjojen kohdalla tuntuu, että aivot nyrjähtävät vähän paikoiltaan, kun todellisuutta venytetään. Raunion kirja on sellainen.
Kirjasta ei tee mieli kertoa liikaa, jotta ei pilaisi muilta lukijoilta oivaltamisen ja ihmettelyn iloa. Toisaalta kirjasta ei edes voi kertoa liikaa, koska tiedän monen asian jääneen oivaltamatta, enkä edelleenkään osaa sanoa, mistä kirjassa oikeastaan on kyse. Raunion kirja on kuin monimutkainen arvoitus, mutta sellainen johon on turha odottaa selkeää ratkaisua. Vastauksia on kyllä tarjolla, mutta kirja säilyttää silti osan salaisuuksistaan.
Asioita, joita ajattelin kirjaa lukiessani: Valta. Valtapeli. Historiankirjoitus. Kekkonen. Trump. Sukupuoli. Identiteetti. Tosi-TV. Taidehistoria. Dokumentaatio. Vaihtoehtohistoria. Julkisuuskuva. Politiikka. Populismi. Totuus. Ainakin näistä asioista Raunio rakentaa tarinaansa, jossa rajaviivat ovat häilyviä eivätkä asiat ole sitä, mitä ensikatsomalta luulisi.
"Ajatus siitä, että asiakirjat todistavat, millainen maailma on, perustuu kuitenkin vain tiettyyn tapaan teoretisoida arkistoa."
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Arja, Omppu ja tuijata.
Tämä on riemukas tapaus. Hillitön!
VastaaPoistaTämä oli kyllä ihan omaa luokkaansa!
Poista