John Galsworthy: Omenapuu

"Jos he olisivat puhuneet, olisi kaikki samassa hetkessä muuttunut epätodelliseksi. Keväällä ei ole sanoja, vain solinaa ja kuiskauksia. Keväällä on paljon enemmän kuin sanoja puhkeavissa kukkasissaan ja lehdissään, purojen solinassa, valoisassa, uupumattomassa etsinnässään."

John Galsworthyn pienoisromaani Omenapuu kertoo tutun tarinan yläluokan nuorukaisen ja maalaistytön tuhoon tuomitusta romanssista. Itse tarinassa ei ole varsinaisesti mitään erityisen poikkeavaa tai yllättävää, mutta Galsworthyn kerronnassa on sävyjä ja tasoja, jotka viehättävät ja tuovat yksinkertaiseen kertomukseen syvyyttä.

Frank ja Stella Ashurst ovat hopeahääpäivänään päättäneet matkustaa Torquayhin, jossa he ovat 26 vuotta aikaisemmin ensimmäisen kerran tavanneet toisensa. He pysähtyvät lounastauolle nummelle, joka viehättää "romanttisia seutuja" rakastavaa Stellaa. Sillä aikaa kun Stella maalaa vesiväriharjoitelmaa, Frank katselee keväistä maisemaa. Ja äkkiä hän tunnistaa paikan ja muistaa, ettei ainoastaan Stella hurmannut häntä 26 vuotta sitten: tuolla samalla seudulla hän oli kohdannut myös tummatukkaisen Meganin, jonka katse oli aamukasteen kirkas. Muistoissaan Frank palaa menneeseen kevääseen ja lyhyeen romanssiin Meganin kanssa.

Galsworthyn kerronta jättää paljon sanomatta, ja merkitykset löytyvät suureksi osaksi rivien välistä. Tämän vuoksi Omenapuu on myös mahdollista lukea varsin monin eri tavoin. Sen voi lukea katkeransuloisena rakkaustarinana ja nauttia kahden nuoren pakahduttavasta ensirakkaudesta. Sen voi nähdä psykologisena muotukuvana Frank Ashurstista ja tämän moraalisesta kamppailusta. Sen voi ottaa kuvauksena brittiläisestä luokkayhteiskunnasta. Tai sitä voi lukea nauttien keväästä, kukkivista omenapuista ja öisistä kuutomoista: heräävä luonto rinnastuu nuorten päähenkilöiden heräävään seksuaalisuuteen, kauneuden ja rakkauden kaipuuseen.

Frank Ashurst on päähenkilönä ristiriitainen: hän on miellyttävä ja samaistuttava mutta myös heikko ja itsekeskeinen. Hän rakastaa kauneutta, ja hänen rakkautensa Megania kohtaan onkin ennen kaikkea rakkautta tytön kauneutta kohtaan. Megan ei ole hänelle niinkään yksilö vaan edustaa puhtautta, viattomuutta ja kauneutta. Frank käy mielessään kamppailua siitä, miten hänen tulisi toimia suhteessaan Meganiin – kuinka hän voisi toimia oikein ja kunniallisesti – mutta hän ei oikeastaan missään vaiheessa mieti sitä, kuinka hänen tekonsa vaikuttavat Meganiin vaan sitä, kuinka ne vaikuttavat häneen itseensä. Galsworthy ei kuvaa Frankia sen paremmin sankarina kuin konnanakaan, vaan tämä on tavallinen ihminen, oman aikansa ja yhteiskuntaluokkansa tapojen ja moraalikäsitysten tuote.

Omenapuu on viehättävä kirja, jonka tunnelmassa on kevään suloista kuisketta ja katoavan kauneuden aiheuttamaa surumielisyyttä. Kirjan kielessä on – ainakin suomennoksessa – vanhanaikaista koristeellisuutta ja maalailevuutta, joka tukee kirjan menneen ajan maailmaa hyvin. Tämä on sellainen kirja, jonka pariin voisin hyvin kuvitella palaavani myös tulevina keväinä, vuodenaikakirja parhaasta päästä.

Luin Omenapuun osana Hyllynlämmittäjät-haastetta, ja tämä hyllynlämmittäjä saa jäädä hyllyyni jatkossakin, minulle hyvin rakkaiden Forsytein tarun ja Nykyaikaisen komedian rinnalle.

Omenapuusta ovat kirjoittaneet myös Katja, tuijata, hdcanis, Katja, Elina ja riitta k.

John Galsworthy: Omenapuu (The Apple Tree, 1916)
Suom. Vieno Koskenniemi, V. A. Koskenniemi
WSOY, 1945