Zadie Smith: Swing Time

Tämä vuosi on ollut lukemisen kannalta mielenkiintoinen siinä mielessä, että tielleni ei ole tuntunut eksyneen kovin montaa lukunautinto-kirjaa. Lukunautinto on eri asia kuin hyvä kirja: olen lukenut hyviä kirjoja, ja erinomaisia kirjoja, mutta kovin harvasta on tullut sellainen olo, että tässä on nyt minun kirjani, kirja jonka lukeminen on helppoa ja antoisaa ja koskettavaa. Lukunautinnot eivät välttämättä aina ole kaikkein parhaimpia kirjoja (vaikka voivat totta kai olla sellaisiakin), mutta ne ovat rakkaita ja mieleenpainuvia. Lukunautinto-kirjat muistuttavat mieleen, miltä lukeminen tuntui lapsena, kun uppoutui täydellisesti tarinan vietäväksi – kun kirjasta tuli osa omaa elämää.

Lukunautintoa ei voi ennustaa  tai pakottaa. Nautinnon voi tarjota tuttu luottokirjailija tai uusi tuttavuus; kirja voi olla kepeä tai aiheeltaan raskas; se saattaa järkyttää tai hurmata tai viihdyttää. Lukunautinnolle ei ole mitään muuta mittaria kuin tunne joka lukiessa tulee. Se on vähän kuin rakastumista.

Ja nyt lukunautinnon kaipuuseen tuli vastaamaan Zadie Smith. Olen lukenut Smithiltä aikaisemmin esikoisteoksen Valkoiset hampaat, joka oli mielenkiintoinen mutta raskaslukuinen, sekä Kauneudesta-kirjan, jota rakastin. Swing Timen ihastuttavuus ei siis tullut täytenä yllätyksenä, vaan osasin toivoa hyvää kirjallista matkaa. Ja toden totta, kirja vei mukanaan heti ensimmäisistä lauseista alkaen. Luin varsinkin kirjan alkupuoliskoa tarkoituksellisen hitaasti, pitkittäen nautintoa, toivoen että tarina kestäisi mahdollisimman kauan. Loppupuolella juoni alkoi kuitenkin tiivistyä sen verran kutkuttavaksi, että viimeiset luvut tuli hotkaistua aika lailla ahmien.

Swing Time on todella runsas ja rönsyilevä kirja, jopa siinä määrin ettei ole helppo tiivistää sen tarinaa tai teemoja muutamaan sanaan. Se on tarina ystävyydestä, naisten välisistä suhteista, rodusta, luokkaeroista, kuuluisuudesta, identiteetistä ja tanssista. Ja lukuisista muista asioista. Ystävyyden teema on monella tavalla keskeinen: nimettomän päähenkilön suhde lapsuudenystävä Traceyyn tuntuu määrittävän tämän elämää, vaikka naiset eivät lapsuuden ja nuoruuden jälkeen vuosiin tapaa toisiaan. Tracey on kuitenkin jonkinlainen peili tai mittari, jonka kautta päähenkilö arvioi itseään ja elämäänsä.

Tracey ei ole ainoa peili, jonka kautta päähenkilö itseään tarkastelee. Samalla tavalla merkittävä on suhde äitiin.  Päähenkilö on valkoisen työläismiehen ja kunnianhimoisen mustan naisen tytär, ja tämä lähtökohta tuntuu tekevän hänet lähtökohtaisesti ulkopuoliseksi. Äiti on poliittisesti aktiivinen nainen, joka pyrkii määrätietoisesti elämässään eteenpäin, ja kunnianhimoton ja alisuorittava tytär tuntuu olevan hänelle pettymys. Johtuuko tyttären alkisuorittaminen tämän luonteesta (onko se perintöä saamattomalta isältä), vai onko se seurausta äidin vaatimuksista ja saavuttamattomalta tuntuvasta esimerkistä? Päähenkilön ja äidin välinen suhde on ongelmallinen, epätasapainoinen mutta kaikesta huolimatta myös rakastava.

Identiteettiä rakennetaan kirjassa vahvasti tanssin ja populaarikulttuurin kautta. Päähenkilö ja Tracey, maitokahvinruskeat tytöt rakastavat vanhoja musikaaleja ja kopioivat Fred Astairen liikkeitä ja koreografioita uskollisesti. Madonnamainen Aimee on toinen oleellinen inspiraation lähde: Aimee joka imee vaikutteita ympäristöstä ja osaa aina muokata niistä itselleen sopivan, laimennetun version. Sattumalta päähenkilö päätyy myöhemmin samaisen Aimeen henkilökohtaiseksi avustajaksi, elämään oman elämänsä sijasta Aimeen elämää – tai näin ainakin päähenkilön äiti tyttärensä uran tulkitsee. Platinanvaalean poptähden ja blackface kasvoillaan stepanneen Astairen rinnalle nousee kuitenkin vielä yksi esikuva: Ali Baba saapuu kaupunkiin -elokuvaa katsoessaan päähenkilö löytää mustan naistanssijan Jeni LeGonin – joka näytää aivan Traceyltä.

Swing Timessa riittää siis kerroksia, ja se tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin tulkintoihin. Smith rakentaa kuvaa päähenkilöstään kuin tuhannen palan palapeliä, josta ei valmiinkaan muodostu selkeästi tulkittavaa kuvaa. Paljon jää lukijan tulkinnan varaan. Onko päähenkilö todella sellainen varjoelämää viettävä ihminen, jollaisena hän itsensä näkee? Missä määrin päähenkilön valintoja ohjaavat kunnianhimo, kateus tai rakkaus? Miten ihmisen persoonallisuus rakentuu, ja kuinka paljon siihen vaikuttaa se, mihin sijoitumme erilaisilla valtarakenteilla? Kirja tuntui tarjoavan loputtomasti pohdittavaa.

Moni on kritisoinut Swing Timea liiallisesta pituudesta ja kerronnan hetkittäisestä laahaavuudesta. Periaatteessa ymmärrän kritiikin, mutta todellisuudessa viihdyin kirjan parissa niin loistavasti, etten olisi poistanut riviäkään. Jokainen yksityiskohta vei minut syvemmälle tarinaan, syvemälle kertojan pään sisälle. Ja rakastin joka hetkeä.

Swing Timesta ovat kirjoittaneet myös Katja, Omppu, Kirjaluotsi, Mari a, bleue, Nanna ja Sirri.

Zadie Smith: Swing Time (Swing Time, 2016)
Suom. Irmeli Ruuska
WSOY, 2017