lauantai 18. kesäkuuta 2016

12 tietokirjaa riippukeinuun


Katveita-blogin Katja lanseerasi jokin aika sitten 12 tietokirjaa riippukeinuun -haasteen. "Voiko tietokirja olla sellainen elämys, että sen parissa haluaa viipyillä ja levätä, viettää aikaa? Voiko kirja olla samaan aikaan hyvä tietokirja ja lukuelämys, joka koskettaa?", pohtii Katja ja haastaa kirjabloggaajat kertomaan rakkaimmista tietokirjoistaan. Sain haasteen myös toiselta Katjalta, Lumiomena-blogista - kiitos!

Parhaimmillaan tietokirja voi todellakin olla koskettava, viihdyttävä ja antoisa lukuelämys. Minulla on joitakin tietokirjasuosikkeja, joihin olen palannut useasti vuosien varrella, ja jotkut niistä ovat olleet jopa eräänlaisia lohtukirjoja, joita olen lukenut silloin kun olen halunnut hemmotella tai lohdutella itseäni. Tietokirjoissa huomaan usein pitäväni esseistä sekä omaelämäkerrallisuudesta (vaikkakaan en välttämättä puhtaista elämäkerroista). Myös taidetta käsittelevät tietokirjat ovat lähellä sydäntäni.


Tässä siis 12 tietokirjaa, joiden parissa ainakin minä mielelläni rentoutuisin riippukeinussa, laiturin nokassa tai rantakalliolla.

1. Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
Silfverberg sanoo maailmasta kaiken sen, mitä itsekin haluaisin sanoa, jos vain osaisin. Lisäksi hän kirjoittaa myös sellaista, jos en ole ihan samaa mieltä, joten kirja ei mene pelkäksi samanmielisten selkääntaputteluksi. Nokkelia, hauskoja, suututtavia ja ajattelemaan innostavia esseitä kaikesta tärkeästä.

2. Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat 1 ja 2
Kun elokuvakärpänen puraisi minua joskus 15-vuotiaana, von Baghin teokset olivat minulle opaskirjoja filmifriikin maailmaan. Luin von Baghin ainutlaatuisella tyylillä kirjoitettuja elokuvaesseitä uudelleen ja uudelleen, ja tarkoitukseni oli tietysti nähdä kaikki hänen valitsemansa 100 klassikkoa. En vieläkään ole nähnyt niistä varmaan puoliakaan, mutta elokuvaa rakastan edelleen.

3. Danny Peary: Cult Movies 1, 2 ja 3
The Classics, the Sleepers, the Weird and the Wonderful. Jos von Bagh tutustutti minut elokuvan kiistattomiin klassikoihin, Danny Pearyn kirjat toivat mukaan myös kulttielokuvat, unohdetut helmet ja genre-eloluvat. Nämäkin kirjat olen lukenut läpi monta kertaa, ja edelleen jos näen jonkun Pearyn listaamista elokuvista, kaivan kirjat esiin hyllystä, ja luen mitä hän elokuvasta kirjoittaa.

4. Katja Kallio: Elokuvamuisti
Vielä yksi elokuvakirja! Katja Kallion elokuvapakinat osuivat suoraan elokuvahullun sydämeeni, niin osuvasti Kallio kirjoittaa elokuvasta nimenomaan filmihullun näkökulmasta. Millaista on, kun elokuvat kietoutuvat osaksi omaa elämää, niin pienessä kuin suuressakin merkityksessä.

5. Riitta Konttinen: Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulla
Riitta Konttinen on kirjoittanut lukuisia kirjoja kultakauden naistaiteilijoista. Minulle niistä rakkain on ehkä tämä teos, joka kertoo erityisesti näiden naisten uran alkuvaiheista, opiskeluvuosista Suomessa ja Ranskassa. Luin kirjaa ollessani itse nuori taidehistorian opiskelija: mennyt ja nykyhetki, oma elämä ja taiteilijasiskojen kokemukset sekoittuivat päässäni.

6. Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Voi kuinka rakastin tätä Murakamin juoksukirjaa! Omaelämäkerta keskittyen juoksemiseen ja kirjoittamiseen, ja noiden kahden asian kautta koko elämään. Pitäisiköhän lukea tämä uudelleen tänä kesänä...


7. Katarina Haavio ja Satu Koskimies: 50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit
Nämä ihanat päiväkirja- ja kirjekokoelmat olen myös aikoinaan lukenut monta kertaa. Sukellus menneen ajan tyttöjen elämään vie erilaiseen aikaan erilaisine tapoineen ja ajatuksineen, mutta näyttää samalla kuinka lapsuus ja nuoruus ovat vuosikymmentenkin jälkeen monella tavalla muuttumattomia.

8. Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
Variksen omaelämäkerta avioliittovuosista Pentti Saarikosken vaimona on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. Siitä löytyy niin nuoren naisen kasvukertomus, hurja kuvaus siitä mitä on olla alkoholistin vaimo sekä hauska ja hämmästyttävä ajankuva 1960-70-lukujen suomalaisesta kulttuurielämästä. Kirja on rankka, kaunis, hupaisa ja viisas - mitä muuta voisi pyytää.

9. Märta Tikkanen: Kaksi. Kohtauksia eräästä avioliitosta
Toinen omaeläkerrallinen alkoholin sävyttämä avioliittokuvaus. Ja aivan yhtä lailla kiehtova, moni-ilmeinen, liikuttava ja hauska.

10. Virginia Woolf: Oma huone
Woolfin 1929 ilmestynyt essee on minulle yksi tärkeimmistä feministisistä teksteistä. Vaikka Woolf kirjoitti erilaisena aikana ja erilaisissa oloissa, hänen tekstinsä on edelleen ajankohtaista. Ja koska se on Woolfin tekstiä, se on tietysti myös läpikotaisin nautinnollista luettavaa.

11. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kankimäen kirjan luettuani kuljin viikkoja silmät enemmän auki, mieli enemmän vastaanottavaisena maailman kaikelle kauneudelle ja runsaudelle.

12. Bea Uusma: Naparetki
Tämä vuosi ei ole jostain syystä vielä tarjonnut kovin montaa suurta lukuelämystä. Hyviä kirjoja toki, mutta ei juurikaan niitä elämää suurempia (!). Mutta sitten on tämä Bea Uusman Naparetki, joka lumosi, ihastutti ja saattoi hiukan sekoittaa pään. 1800-luvun epäonninen tutkimusmatka ja Uusman oma pakkomielteinen suhde tuohon matkaan synnyttävät yhdessä kerta kaikkisen lumoavan kokonaisuuden.

6 kommenttia:

  1. Itse en ole hirveästi tietokirjoja lukenut, paitsi joitakin elämäkertoja ja päiväkirjoja. Mutta minustakin 50-luvun tytöt ja -teinit olivat todella ihania päiväkirjakokoelmia, joista oppi paljon 50-luvun elämästä ja sen ajan tyttöjen ajatuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, 50-luvun tytöt- ja teinit ovat tosiaan ihania ja pitävät sisällään koko lapsuuden ja nuoruuden tunnekirjon. Ja nyt tekisi mieli lukea nekin kirjat taas uudestaan. :)

      Poista
  2. Kiehtovaa, kiitos!

    Tikkasen Kaksi oli minullekin tärkeä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, näitä oli todella hauska miettiä. :)

      Poista
  3. Tietokirjat sopivatkin mainiosti riippukeinussa nautittaviksi!
    Hyviä vinkkejä, kiinnostuin erityisesti tuosta Riitta Konttisen teoksesta.

    Toivotan sinulle oikein ihanaa juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konttisen kirja on ihana, ja lisäksi minulla liittyy lämpimiä muistoja sen lukemiseen, mikä tekee siitä entistä rakkaamman. :)

      Hyvää juhannusta sinullekin, Kaisa Reetta! <3

      Poista