maanantai 21. lokakuuta 2013

Vinkkejä Helsingin Kirjamessuille

Kolme yötä kirjamessuihin on...mutta mitä kaikkea messuilla voisikaan tehdä?

Messuille voi tietysti mennä haistelemaan ilmapiiriä, selailemaan kirjoja, ostamaan kirjoja ja nauttimaan virvokkaita. Minusta on mukavaa myös seurata jonkun verran messuohjelmaa, ja siksi selailenkin aina messuohjelman tarkkaan läpi ennen messuja. Haahuilemallakin voi toki törmätä sattumalta mielenkiintoiseen haastatteluun, mutta varmempaa on katsella vähän etukäteen, mitkä ohjelmanumerot osuisivat omien aikataulujen kanssa hyvin yksiin. Kirjailijahaastatteluita enemmän minua usein kiinnostavat keskustelut, joissa pohditaan jotakin laajempaa kirjallista aihetta.

Ajattelin kerätä tähän joitakin omasta mielestäni houkuttelevan kuuloisia palasia messuohjelmasta. En itse pääse seuraamaan läheskään kaikkia kiinnostavia keskusteluita (hyvä jos paria), mutta haluaisin ehtiä vähän kaikkialle. Ensin kuitenkin nostan hiukan omaa häntääni eli kerron pienestä panoksestani messuohjelmassa. Kirjabloggaajia voi tänä vuonna tulla tapaamaan Bloggers' Loungeen Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin Sports Bariin. Minä olen paikalla lauantaina 26.10. klo 12-13. Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia kirjoista ja bloggaamisesta minun tai jonkun muun bloggaajan kanssa!


Bloggers' Loungeen osallistuvat bloggaajat ovat mukana myös lukupiireissä. Minunkin piti osallistua lauantaina Katherine Pancolin kirjan lukupiiriin, mutta Pancol on peruuttanut osallistumisensa messuille, ja myös lukupiiri on siis peruttu. Useimpiin muihin lukupiireihin oli ainakin viikko sitten kuulemma paikkoja jäljellä, mutta Kjell Westön lukupiiri on täynnä. Mutta muihin lukupiireihin olisi siis näillä näkymin mahdollista osallistua myös ilman ennakkoilmoittautumista.

Muokkaus! Lukupiiri Pancolin kirjasta järjestetään sittenkin, vaikkei kirjailja paikalla olekaan. Bloggaajana tärkein tehtävänin lukupiirissä on raportoida lukupiiristä blogiini, eli luvassa on siis sittenkin juttua siitä kuinka  Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.

***

Ja nyt niihin lupaamiini messuvinkkeihin. Olen poiminut jokaiselta päivältä pari omasta mielestäni kiinnostavan kuuloista ohjelmanumeroa, mutta messuilta löytyy toki suunnattoman paljon enemmän haastatteluita ja ohjelmanumeroita.

Torstai 24.10. 

Eino Leino -lava, klo 13.00
Tuula Karjalainen kertoo uudesta Tove Jansson -elämäkerrasta.

Kullervo-lava, klo 13.30
Eroaako klassikoiden ja best sellereiden kääntäminen? Kääntäjät Kristiina Rikman, Jaana Kapari-Jatta, Ville Kaynäs ja Jyrki Lappi-Setälä keskustelevat.

Mika Waltari -lava, klo 15.00
Cinefilia – filmihulluuden syvempi olemus. Baba Lybeck haastattelee Peter von Baghia.

Perjantai 25.10.

Katri Vala -lava, klo 13.00
Jane Austen -keskustelu. Leena Parkkinen, Laura Kolbe ja muut keskustelevat.

Mika Waltari -lava, klo 16.00
Vuosisadan rakkaustarinat. Märta Tikkanen ja häntä Kansallisteatterin näytelmässä esittävä Cécile Orblin valottavat dialogiaan. Mukana myös ohjaaja Kaisa Korhonen.
(Toivottavasti pääsen livahtamaan töistä tarpeeksi ajoissa, että ehtisin tänne!)

Takauma-lava, klo 17.00
Mikä tekee tietokirjasta hyvän? Professorikaarti pohtii.

Lauantai 26.10.

Aino-lava, klo 10.30
Liian vaikeaa, kiitos. Hitaasta taiteesta ja journalismista puhumassa mm. Tommi Melender ja Anu Silfverberg.
(Tämä kiinnostaa!)

Takauma-lava, klo 15.30
Näistä kirjoista en luovu. Joel Haahtela keskustelee Martti Anhavan kanssa lempikirjoistaan.
(Haahtela-faneille!)

Sunnuntai 27.10.

Mika Waltari -lava, klo 15.30
Elegia Virginia Woolfille. Naiskirjapaneelissa Jaana Airaksinen, Laura Gustafsson ja Riikka Pelo.

Aleksis Kivi -lava, klo 16.30
10 vuotta Stalinin lehmistä, 10 vuotta kirjailijana. Sofi Oksasen kanssa keskustelee professori Ebba Witt-Brattström. Englanniksi. 

8 kommenttia:

  1. Märta Tikkanen ja keskustelu Virginia Woolfista kiinnostaisi minuakin kovasti. Ja tietysti pyrin bongailemaan ja moikkailemaan kirjabloggareita myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, kaikkeen kiinnostavaan ei millään ehdi, mutta Märtan haluaisin todellakin nähdä. Bloggaajien bongailu on kenties tämän vuoden hitti messuilla. :)

      Poista
  2. Itse olen menossa lauantaina ihka ensimmäistä kertaa! :) Omat vinkit olisi tarkoitus tänään näpytellä. Lauantaina on ehdottomasti nähtävä ainakin Joel Haahtela. <3 Kaikkea muutakin oli niin paljon, että saapa nähdä, mitä kaikkea lopulta ehtii kuulla ja nähdä. Mutta toisaalta parasta kuitenkin on kirjallinen ilmapiiri ja se, että viimein pääsee itsekin sen kokemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, hyviä ensimmäisiä messuja! :) Harvoinhan sitä ehtii kaikkea mitä haluaisi tai on suunnitellut, mutta aina on silti kivaa ollut. Se on juuri se ilmapiiri.

      Poista
  3. Heh, tein juuri oman tärppilistani, vaikka tiedän, että varmaan oikeasti sitten katson jotain ihan muuta paikan päällä. Se valtaisa tarjonta on ihanaa. Kaikki olisivat kiinnostavia, noitakaan sinun valitsemiasi osaa en ollut tainnut edes huomata ohjelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minä yritän kaikin voimin päästä Märtaa kuulemaan, mutta muuten voi mennä haahuiluksi. :) Onneksi valinnanvaraa tosiaan riittää.

      Poista
  4. Perjantaille meillä on pari samaa. Ehdottomasti haluan nähdä ainakin tuon Vuosisadan rakkaustarinat keskustelun. Ehkä meitä teatteriin menijöitä on siellä muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, messuilla voisi olla vähän niin kuin teatteriesityksen etkot. Nähdään siellä, toivottavasti!

      Poista