maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär



"Herrajumala, miksi minä en pysty puhumaan sille, miksi en pysty katsomaan sitä silmiin? Miksi en pysty reippaasti toivottamaan sitä tervetulleeksi? Siksi kun se ei ole minulle tervetullut. Älä kyni Otolta rahaa, älä makeile sille, älä teeskentele tunteita, joita sinulla ei ole.Pysy poissa, jos et osaa olla pahoittamatta vanhan miehen mieltä. Niin minun tekisi mieli sanoa. Mutta en sano. Koska en halua pahoittaa vanhan miehen mieltä."

Tuula-Liina Variksen novellit käsittelevät ikääntymistä ja vanhuutta, petoksia ja pettymyksiä, lasten ja vanhempien välisiä jännitteitä ja kuolemaa. Aiheet eivät ole kevyitä, mutta Varis onnistuu kuitenkin tuomaan niihin painavan asian lisäksi tiettyä kepeyttä. Hän ei paisuttele tai synkistele. Vanheneminen ei ole useinkaan kaunista ja harmonista, lapset tuottavat vanhemmilleen pettymyksiä, rakkaus jää ilman vastakaikua - mutta se on elämää.

Suosikikseni taisi nousta novelli nimeltä Hänen koko elämänsä. Sen päähenkilö on vanha nainen, jonka päivät kuluvat kotiavustajien käyntejä odottaen. Nainen pystyisi avustettuna liikkumaan rollaattorin avulla, syömään ja käymään vessassa, mutta avustajilla ei ole aikaa kuin pikaiseen lääkkeiden annosteluun, ruuan tarjoiluun ja vaippojen vaihtamiseen. Avuttomana maatessaan nainen muistelee väritöntä elämäänsä: ankaraa lapsuutta, työtään jossa oli kunniotettu mutta ei pidetty, ja yksipuolista rakkauttaan. Kun Varis kuvailee, kuinka nainen rakkaudessa petyttyään vyötti itsensä laatikkomaisiin jakkupukuihin ja paksupohjaisiin nauhallisiin kävelykenkiin ja vannoi, ettei enää koskaan tarvitsisi ketään, lukijan eteen piirtyy kokonaisen yksinäisen elämän kuva.

Pienessä mummosarjassa erilaiset mummot seikkailevat lyhyissä, muutaman sivun mittaisissa tarinoissa. Varis kuvaa sitä, kuinka vanhusten elämänilo katoaa, kun heiltä viedään oma valinta ja pienet nautinnot: liikunta, musiikki tai kirjoittaminen. Hän kertoo laitoshoidon lannistamista mummoista ja dementoituvista, rivouksia latelevista mummoista. Ja mummoista, jotka vielä kaipaavat elämäänsä rakkautta – hehkua ja vapinaa – sekä mummoista, joilla on edelleen vahva tahto ja kujeilunhalua.

Kirjan päättävä Muistin että unohdin on työpäiväkirjamainen katkelma, jossa Varis kertoo kirjoitusprosessistaan, kokoelman teemoista, omasta vanhenemisestaan ja kirjan julkaisemiseen liittyvistä peloista. Pidin tästä osuudesta todella paljon, sillä minua jaksaa loputtomasti viehättää hyvin kirjoitettu kuvaus arkisista askareista ja kirjoittamiseen liittyvistä ajatuksista.

"Olen antanut itselleni luvan olla tekemättä mitään, jos kirjoittaminen ei suju. Olen antanut sen luvan itselleni joka aamu, torjunut täytyy-lauseet, huonosti onnistuen, mutta torjunut kuitenkin. Olen antanut itselleni luvan lukea kirjoja, joita olen ennenkin lukenut, moneen kertaan, vaikka jatkuvan henkisen kasvun maksiimia noudattaen pitäisi lukea kirjoja, joita ei ennen ole lukenut, oppiakseen jotakin uutta, rikastuttaakseen tietämystään maailmasta."

Kirjasta ovat bloganneet myös Sara, jaana, Hanna, Arja ja Minna

Tuula-Liina Varis: Muotokuvamaalarin tytär
WSOY, 2010

8 kommenttia:

  1. Pidin tästä ihan älyttömästi. Ylipäätään pidän Variksen novelleista, vaikka en "novelli-ihminen" olekaan. Syksyllä on muistaakseni tulossa uusi kokoelma, odotan sitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, jostain käsittämättömästä syystä en tätä ennen ollut lukenut Variksen kaunokirjoja, vaikka Kilpikonna ja olkimarsalkka on yksi lempikirjoistani. Täytyy lukea jatkossakin, koska tämä oli kyllä hyvä. :)

      Poista
  2. Onpa mukava kuulla, että tykkäsit Tuula-Liinan kirjasta. Minustakin tämä kokoelma on todella hyvä ja etenkin mummotarinat ovat koskettavia, mutta paikoin myös hauskoja. Suosittelen lämpimästi Variksen muitakin novellikokoelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, varmasti tulen lukemaan lisääkin Varista. :) Mummotarinoissa oli kyllä sopivassa suhteessa tragiikkaa ja komiikkaa.

      Poista
  3. Olen aina pitänyt Tuula-Liina Variksen tavasta kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, Varis on kyllä taitava sanankäyttäjä. :)

      Poista
  4. T-L Varis on käsittämättömän taitava kirjoittaja.
    "Käännytän" tuttaviani ostamalla heille lahjaksi Variksen kirjoja :)
    - lukija -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukija, hienoa käännytystyötä. Arvostan! :)

      Poista