tiistai 23. huhtikuuta 2013

TTT: Blogiajan parhaat lukukokemukset

Kirjavan kammarin Karoliina haastoi minut listaamaan parhaat kymmenen blogiaikana lukemaani kirjaa. Siitä sainkin aiheen tämänkertaiseen Top Ten Tuesdayhin: listaan siis kymmenen kirjaa, jotka ovat olleet suurimpia, unohtumattomimpia elämyksiä – parhaita kirjakokemuksia. Noin puolet kirjoista olivat ilmiselviä valintoja, toiset viisi taas voisivat ehkä olla joitakin muita kirjoja. Tunne sai ratkaista sen, mitkä kirjat lopulta valikoituivat mukaan.

Rajasin valintaa sen verran, että mukaan pääsivät vain kirjat, jotka olen lukenut blogin aikana ensimmäisen kerran – listalla ei siis ole vanhoja suosikkeja, jotka olen lukenut uudelleen. Kultakin kirjailijalta listalle mahtuu yksi kirja. Kirjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä vaan listasin ne yksinkertaisesti sen mukaan, koska olen ne lukenut.


1. Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa, koska se antoi ajattelemisen aihetta ja sai paasaamaan suu vaahdossa.


2. Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, koska se järkytti ja ravisteli ja ihastutti kielellään.


3. Colm Tóibínin Brooklyn, koska se luottaa vanhanaikaisen tarinan voimaan.


4. Haruki Murakamin Norwegian Wood, koska se oli ensimmäinen murakamini, ja siksi erityisen rakas.


5. Wislawa Szymborskan Ihmisiä sillalla, koska se on niin viisas, kaunis ja kirkas, ja koska harvoin löydän runokirjoja, jotka kolahtavat tällä voimalla.


6. Juhani Ahon Papin rouva, koska se on pakahduttavan ihana, ja koska Aho onnistui valloittamaan sydämeni yllättäen.


7. Katja Kallion Elokuvamuisti, koska rakastin sitä ja haluaisin osata kirjoittaa kirjoista kuten Kallio kirjoittaa elokuvista.


8. Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö, koska Fagerholmin ääni on niin ainutlaatuinen, ja koska kimppalukeminen teki lukukokemuksesta erityisen hienon.


9. Michael Cunninghamin Illan tullen, koska se antoi minulle täydellisen lukukokemuksen.


10. Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä, koska vaikka luin sen vain kuukausi sitten, se oli niin järisyttävän hieno, etten vielä osaa oikein suhtautua suurella tunteella muihin kirjoihin.

Haastan JenninMarian ja Liinan kertomaan halutessaan omista suosikeistaan.

28 kommenttia:

  1. Brooklyn oli minustakin hyvä ja Ihmisiä sillalla runon kultaa.

    VastaaPoista
  2. Linnuntietä kiinnostaa kovasti, samoin Fagerholm.

    Norwegian Wood ei minua oikein sykäyttänyt. Tosin siitä tuli melkein huono omatunto, kun niin moni kirjaa kumminkin rakastaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, heh, minäkin muistan miettineeni, mikä minussa on pielessä, kun kaikkien rakastama Nälkävuosi ei kolahtanut. Mutta kaikki eivät vain voi pitää kaikesta.

      Poista
  3. Ihania valintoja. Minulla on jossain vihkossa kopioituna Szymborskan runoja, olisivatkohan juuri tuosta kokoelmasta! Minulla on tavoitteena lukea Norwegian Wood ennen kesää.. Samoin Vuosisadan rakkaustarina ja Elokuvamuisti ovat listalla. Illan tullen oli myös ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Szymborska on upea. Minulla on hyllyssä myös toinen kokoelma häneltä, säästelen sitä sopivaan tunnelmaan.

      Sinulla on ihania kirjoja edessäsi.

      Poista
  4. Hienoja kirjoja sinulla! Fagerholmia en ole saanut luettua, enkä ole Papin rouvaakaan lukenut, tunnustan, mutta nyt laitan harkintaan. Ja Linnuntietä lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minäkin luin Ahoa ensimmäistä kertaa viime kesänä (jos ei joitakin nuoruuden keskenjääneitä yrityksiä lasketa), ja rakastuin. :)

      Poista
  5. Oh, Norwegian Wood on ihana! Samoin Amerikkalainen tyttö. Ja Tikkasen teos yksi vaikuttavimmista suomalaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, samaa mieltä, ja Tikkanen on muutenkin yksi parhaista suomalaisista kirjailijoista.

      Poista
  6. Amerikkalainen tyttö pääsisi minulla kaikkien aikojen suosikkilistalleni. Ja MacDonaldin esikoinen Armon yö, suosittelen sitä suuresti!

    Brooklyn kiinnostaisi kovasti, vanhanaikaisen tarinan lumovoima uppoaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minulla odottelee tuossa hyllyllä lukuvuoroaan Fagerholmin Säihkenäyttämö, ja Armon yö täytyy ehdottomasti lukea.

      Poista
  7. Oih, rakastan näitä listoja, joita olen käynyt lukemassa koko päivän ajan. Sun listalla on paljon sellaista, mitä en ole lukenut, joten hyviä vinkkejä tulevaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, minustakin listat ovat ihania, sekä omien miettiminen että muiden tutkiminen. :)

      Poista
  8. Minut? Huu! JEE! Meillä saattaa olla sama ykkönen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina: :) *tähän salainen Silfverberg-faniklubin kädenpuristus*

      Poista
  9. Hip! Taas kerran päivittelen lukumakujemme samankaltaisuutta. Luonto pakastimessa olisi ollut listallani, ellen olisi rajannut valintoja kaunokirjallisuuteen. Vuosisadan rakkaustarina ja Brooklyn olivat molemmat kalkkiviivoilla. Szymborskaa RAKASTAN, kuten tiedät. Ahon Papin rouva on parhaita lukemiani suomalaisia romaaneja (ja olisi ollut varmasti listallani, jos olisin lukenut sen Kirjavan kammarin aikana). Elokuvamuisti on maailman ihanin kirja (jonka senkin luin ennen blogiajanlaskun alkua). Ja Illan tullen sekä Linnuntietä olivatkin listallani.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, tuosta ei sitten jääkään kuin Amerikkalainen tyttö ja Norwegian Wood, joita kai molempia olet ainakin harkinnut lukevasi. (Ja toivon tietysti että luetkin.)

      Niin, minkäs tälle erinomaiselle maulle mahtaa. :)

      Poista
  10. Hieno lista sulla(kin)!

    Mulla Brooklyn jäi juuri ja juuri listan ulkopuolelle. Olen erityisen iloinen, että sulla on mukana Amerikkalainen tyttö. Siihen ja Säihkenäyttämöön ihastuin kolmisen vuotta sitten.

    Linnuntietä menee heti pitkän pitkälle tbr-listalle, jolla Norwegian wood jo onkin ollut aika pitkän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ihastuin kyllä suuresti Fagerholmiim viime vuonna Amerikkalaisen tytön ja Lolan myötä, ja nyt olisi tosiaan tarkoitus lukea pian tuo Säihkenäyttämökin.

      Ihanaa, jos luet Linnuntien.

      Poista
  11. Liisa, kolme noista suosikkikirjoistasi odottaa kirjahyllyssäni: Vuosisadan rakkaustarina, Papin rouva (ensin Papin tytär) ja Amerikkalainen tyttö. Jossain vaiheessa sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Papin tytär on myös ihana, ja se kannattaakin ehdottomasti lukea pohjalle. :)

      Poista
  12. Norwegian wood! <3 Se on ihana kirja. Itselleni Kafka rannalla on rakkaampi, mutta se olikin minun ensimmäinen murakamini.

    Minäkin pidin Brooklynista ja Illan tullen on niin ikään hieno. Linnuntietä pitää lukea, kuten olen aiemminkin kertonut. Listallasi on muutenkin hyviä lukuvinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minun on vaikea asettaa Murakamin kirjoja paremmuusjärjestykseen, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. <3

      Toivon niin, että löydät Linnuntien jostakin!

      Poista
  13. Kiitos haasteesta, johon taisinkin näpytellä vastausta eilen illalla varsin samoihin aikoihin, kuin sinä kirjoitit tätä. Vasta tänään ehdin kurkata muiden blogeja ja oli kiva huomata, että minua oli muistettu <3 Lisäksi tämä on todella kiinnostava haaste; on kiva kaivella vähän blogia-arkistoja ja miettiä, mitkä kirjat ovat jääneet sydämeen, sekä tietenkin lukea muiden listoja.

    Sinullakin on Tikkasta :) Brooklyn ja Norwegian Wood olisivat voineet olla minunkin listallani, mutta jäivät tällä kertaa pois. Ja Linnuntietä pitää lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, huomasinkin että olit jo ehtinyt vastaamaan. Tulen pian kommentoimaan valintojasi.

      Minustakin tätä listaa oli hurjan hauska miettiä.

      Poista
  14. Millon alkaa "Säihkenäyttämön"-kimppaluku? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, hih. :) Olen itse asiassa ajatellut lukea Säihkenäyttämön lähiaikoina, mutten taida tällä hetkellä olla tarpeeksi energinen vetääkseni kimppalukua.

      Poista