sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

David Nicholls: Sinä päivänä (Miki-minikirja)



Sinä päivänä on roikkunut lukulistallani pitkään. Luin ensimmäiset innostuneet blogijutut jo ennen kirjan suomentamista, ja tuumasin että tämän kirjan haluan lukea – päätin kuitenkin odottaa käännöstä. En ollut suomennoksen ilmestyttyä kirjan mahdollisesta ihanuudesta kuitenkaan niin vakuuttunut, että olisin uskaltanut ostaa sen itselleni, ja kirjaston varauslista oli lannistavan pitkä. Ihastuneiden arvioiden lisäksi alkoi ilmestyä vähemmänkin hurmioituneita mielipiteitä, ja aloin olla jo jonkinlaisessa Sinä päivänä -ähkyssä: tuntui että olin lukenut kirjan lukematta sitä itse.

Toissaviikoilla pyörähdin Hulluilla päivillä Akateemisessa kirjakaupassa ja huomasin, että upouudet Miki-minikirjat olivat siellä tarjouksessa. En voinut vastustaa söpöjä miniatyyrikirjoja, ja tarjonnasta Sinä päivänä oli ehdottomasti kiinnostavin. Halusin heti päästä testaamaan, miten Miki toimisi käytännössä, ja niinpä Sinä päivänäkin tuli vihdoin ja viimein luettua.

Ääripäästä toiseen liikkuneiden odotusteni jälkeen pidin kirjasta hyvin paljon. Olen ollut viime aikoina hiukan väsynyt ja stressaantunut, ja olen siksi halunnut lukea kirjoja, jotka viihdyttävät ja rentouttavat. Ja sinä päivänä oli juuri sentyyppinen kevyehkö kirja, jonka parissa viihdyn. Kuten Hanna mainiosti toteaa: kirja on parasta viihdettä ilman inhottavaa hömpähtävää kaikua. Vaikka kirja on helppolukuinen ja viihdyttävä, se ei ole vailla sisältöä, ja kaikessa kepeydessään se on loppujen lopuksi usein aika tummasävyinen. Kirja on myös ehdottomasti enemmän henkilö- kuin juonivetoinen, mistä aina pidän. Ja kirjan juju – päähenkilöiden elämää seurataan 20 vuoden ajan mutta aina vain yhtenä päivänä, 15. heinäkuuta – on mainio ja kuvastaa hyvin elämän episodimaisuutta.

Monet lukijat ovat valittaneet päähenkilöiden olevan epämiellyttäviä. Esimerkiksi Marian mielestä Dexterin itsekeskeisyys ja typeryys oli masentavaa ja Sonja kuvailee Emmaa ivalliseksi tylsimykseksi. Minä taas kiinnyin Emmaan ja Dexteriin kovasti. Emmaan samaistuin (ehkä liikaakin) ja Dexterissäkin näin kusipäisyyden lisäksi sen charmin, joka saa Emman kiintymään häneen.

Enemmän kuin siitä saavatko he toisensa kirjassa oli minusta kyse siitä, onnistuvatko he koskaan olemaan onnellisia. Ja mitä onni on. Onko se nuoruuden hurmaa, sitä kun laulu tai kirja tai elokuva muuttaa elämän ja koetaan elämän ihanin suudelma? Onko se oman kutsumuksensa löytämistä tai vakiintumista? Sitä kun pitelee vastasyntynyttä lastaan ensimmäistä kertaa sylissään? Vai jotain muuta.

Ja tietysti kirja on myös sukupolvikuvaus. Olen hiukan nuorempi kuin Em ja Dex (ja suomalainen), mutta tunnistin silti kirjasta paljon tuttua. Musiikin ja aatteet ja koko 1990-luvun Cool Britannia -kulttuurin, sekä henkilöiden pohdinnat elämästä, vanhenemisesta ja ihmissuhteista.

Sauli Santikon suomennos oli minusta pääosin hyvä. Kepeää, sanailevaa kerrontaa on uskoakseni varsin vaikea kääntää uskottavasti englannista suomeksi, ja Santikko onnistuu tässä kirjassa siinä yleisesti ottaen jopa poikkeuksellisen hyvin. Kirjaan on kuitenkin jäänyt joitakin hassuja sanavalintoja, sanajärjestysvirheitä ja huolimattomuuksia, jotka hiukan syövät kokonaisuutta.

Vielä sananen Miki-formaatista. Kirjan lukeminen oli minusta helppoa: ohuiden sivujen kääntämiseen piti hiukan totutella, mutta nopeasti sen oppi. Kirja on hyvin kevyt, joten sitä saattoi kantaa mukanaan pienessäkin laukussa, ja sen kannatteleminen ei todellakaan juuri rasittanut käsiä. Hyvin positiivinen kokemus ja voisin hyvin ostaa Mikejä jatkossakin.

Kirjaa on luettu blogeissa paljon ja se on myös jakanut mielipiteitä. Eräänlaisia ääripäitä edustavat  Karoliina, jolle kirja oli omalla tavallaan täydellinen ja noora, joka turhautui niin että paiskasi kirjan seinään.

David Nicholls: Sinä päivänä (One Day, 2009)
Suom. Sauli Santikko
Kansi: Craig Ward
Otava, 2013/2011

20 kommenttia:

  1. Tuo on tosiaan mielenkiintoista, miten useiden blogiarvioiden jälkeen tuntuu, että on itsekin lukenut kirjan, vaikka ei olekaan. Minulla on myös tästä kirjasta samanlainen fiilis ja kirja on roikkunut lukulistalla pitkään. Aluksi se oli listan kärkipäässä, mutta sieltä pikkuhiljaa tippunut alemmas ja alemmas. Tämän sinun arviosi jälkeen se tosin saattoi nousta taas hitusen ylöspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, vaikka kirjaähky joskus uhkaa, on siinä toisaalta se hyvä puoli että saa jonkinlaisen kuvan myös sellaisista kirjoista, joita ei ehdi tai halua lukea.

      En ole ihan varma olisiko tämä ihan sinun kirjasi, mutta lukemallahan sen vain saa selville. :)

      Poista
  2. Minä löysin kirjasta nimenomaan sukupolvikuvauksen. Pidin kirjasta paljon, vaikka se periaatteessa onkin liian "kepeä" makuuni. Mutta pidin! Kirja on aika fiksu ja minäkin ihastuin sen rakenteeseen. Nicholls on kai osin käsikirjoittanut Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa, minkä huomasi kirjaa lukiessa, mutta mikäs siinä, kun Emma ja Dexter ovat jotenkin niin läheisiä.

    Minulla on yksi Miki-kirja ja minäkin pidän tuosta formaatista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, on aina mukavaa löytää kirjasta itselleen tuttua elämää: se tuo usein kirjaan lisäarvoa. Minä löysin tosiaan tästä paljon omaa nuoruuttani. :)

      Rimakauhua on minulle tuntematon sarja (toki tiedän sen nimeltä), joten en osannut tätä siihen vertailla. 10 vuotta ilman televisiota aiheuttivat sen, että olen aika pihalla suuresta osasta 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa tehdyistä tv-sarjoista.

      Poista
    2. Minua kirja on kiinnostanut juuri tuon Rimakauhu-yhteyden takia. Olin ihan hurahtanut tuohon sarjaan, ja aika monta kertaa katsoin sen läpi.

      Poista
    3. Tuosta sarjasta olen kyllä kuullut niin paljon kehuja, että kiinnostaisi joskus katsoa se.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea mietteitäsi tästä kirjasta ja miki-formaatista (tämä taitaa olla ensimmäinen lukemani minikirjan "käyttäjäkokemus"). Haluan itsekin testata mikin, kunhan valikoimiin tulee jotain kiinnostavaa, mitä en ole jo lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, Miki oli minusta tosiaan aika valloittava formaatti. Mielenkiinnolla odotan jo, mitä sarjassa seuraavaksi julkaistaan. :)

      Poista
  4. Jee!

    Nostin tämän tänään jopa blogini TOP11:een, sillä kirja teki minuun genressään hyvin syvän vaikutuksen. Ihana tapaus!

    Ja minustakin mikiä on ihan kiva lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, näinkin tämän sinun Top-listallasi. Minustakin tämä oli oman genrensä erinomainen edustaja, ja ainakin minä kaipaan välillä juuri tämän tyyppistä luettavaa. Kovin moni ei osaa yhdistää kepeää ja vakavaa näin hienosti.

      Poista
  5. Mukava kuulla, että miki-formaatti toimii! Olen joskus pläräillyt englanninkielisiä versioita kaupassa ja pohtinut että mitenköhän, hienoa jos näin. Ja olipa mukava palailla Sinä päivänä -maailmaan. Minä kuulun siihen joukkoon, joka ei tainnut ihan ihastua Emmaan ja Dexiin, mutta lukukokemus itsessään oli silti oikein positiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, minusta Miki tosiaan toimi hienosti. Ainoa ongelma oli alkuun se, että sivuja kääntyi joskus kaksi kerralla, mutta se ratkesi sillä, että käänsin sivuja keskeltä, ei kulmasta.

      Aina henkilöhahmoista ei tarvitse pitää pitääkseen kirjasta, mutta minä kyllä pidin Emmasta ja Dexteristäkin silloin kun hän ei ollut ihan pahimmillaan. :)

      Poista
  6. Oih, millainen pikkukirja! Suloinen. Minä luin Sinä päivänä viime kesän korvilla, ja pidin kyllä, siinä oli juuri sellaista ihanaa englantilaisuutta, josta tykkään. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, Miki on kyllä söpöläinen. :) Englantilaisuus oli minullekin yksi tämän kirjan viehättävimpiä piirteitä.

      Poista
  7. Minä tykkäsin tästä kirjasta kovasti, siinä oli sopivasti kaikkea ja tarina kulki mainiosti eteenpäin – ja tuo päivä vuodessa -kikka oli mieleeni.

    Minäkin pidin Emmasta, ehkä koin hänet jollain tapaa samanlaiseksi kuin itse olen. Tämän lukemisesta on minullakin jo aikaa, mutta heti tuli mukavat lukukokemusfiilikset, kun luin tätä tekstiäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, minäkin tosiaan löysin Emmasta itseäni, ja muutenkin kirjassa oli paljon sellaista tuttuuden tunnetta että siihen oli helppo samaistua. En missään vaiheessa pitkästynyt, vaikka kirja oli aika pitkä, niin hyvin viihdyin sen maailmassa.

      Poista
  8. Minusta tänä oli juuri sellaista viihdettä josta tykkään. Ei siis mikään kirjallisuusklassikko, mutta erittäin viihdyttävä ja koskettava kirja, jollaisia lukisin mielelläni enemmänkin!

    VastaaPoista
  9. Mä niin itkin, kun...
    you know, jotka ootte lukeneet kirjan.

    Laitan ehdottomasti kavereille kiertoon suosituksin (mutta pyydän palauttamaan, koska en halua luopua tästä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itkenyt, mutta olin kyllä aika järkyttynyt...

      Poista