"Minusta on jotenkin lohdullista ajatella teesiä, jonka mukaan viha on perittyä ja kulkee sukupolvelta toiselle, koska silloinhan minä olen siihen syytön eikä minun tarvitse olla niin ankara itselleni. Mutta samalla väittämässä on jotakin kohtalokasta ja epämiellyttävää, sillä jos viha ei ole minun, minä vain kannan sitä aikani kunnes se jatkaa eteenpäin ja siirtyy seuraavaan sukupolveen."
Kuinka paljon kirjasta kannattaa tietää etukäteen ennen lukemista? Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, ettei lukukokemusta haittaa, vaikka tietäisi kirjasta melko paljonkin, mutta joskus on ihanaa kun pääsee lukemaan kirjaa puhtaalta pöydältä, ja kirja pääsee yllättämään. Näin minulle kävi Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet -teoksen kohdalla.
En tiennyt kirjasta etukäteen juuri muuta kuin alkuasetelman (Schulman alkaa perehtyä sukunsa historiaan käsittääkseen paremmin omia vihanhallintaongelmiaan), eikä kirja sen perusteella oikeastaan kovin paljon kiinnostanut minua. Kirjaa oli kuitenkin useissa yhteyksissä hehkutettu sen verran paljon, että se tarttui mukaan kirjaston pikalainahyllystä.
Kävi niin, että rakastuin tähän kirjaan. Olisin varmasti rakastanut sitä joka tapauksessa, mutta koska en tiennyt kirjasta etukäteen käytännössä mitään, lukukokemuksessa oli mukana yllättynyttä iloa siitä, että luin niin hyvää kirjaa. Ja vaikka kirjan tarinassa ei sinänsä ole mitään suunnattoman yllättävää, luin sitä silti välillä kuin jännitystarinaa.
Sukunsa salaisuuksia selvittäessään Schulman yhdistää omia muistojaan, vanhoja kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä ja fiktiota. Tuloksena on raastava ja pakahduttava kertomus vihasta, henkisestä väkivallasta, pelosta, rakkaudesta ja pettymyksestä.
Schulman etsii syitä vihalle, ja löytää syvältä kumpavaa surua ja pelkoa, jotka ovat vääristyneet ja kääntyneet ulospäin sokeaksi huitomiseksi. Jotta tuon sokean huitomisen voisi välttää, on ymmärrettävä mistä viha kumpuaa. Kirjassa on myös lempeyttä, halua ymmärtää tekoja ja tunteita myös silloin, kun ne tuntuvat käsittämättömiltä. Suurinta lempeyttä ja ymmärrystä saa kuitenkin osakseen se, johon viha voimakkaimmin kohdistui.
Polta nämä kirjeet kuvaa suuria asioita ja tunteita hienovaraisesti ja melkein pidättyväisesti, mikä tuntuu tekevän kirjasta erityisen vaikuttavan. Vihaa käsittelevässä kirjassa päällimmäiseksi tunteeksi ei nouse viha, vaan suru siitä, mitä viha saa aikaan. Kirjaa lukiessa tuntee surumielisyyttä menetetyistä mahdollisuuksista, elämistä jotka ovat kuluneet vihatessa tai pelätessä. Kirja tuntuu kysyvän, mitä olisi tapahtuntu, jos asiat olisivat menneet toisin – ja se vastaa, että surullisinta on, jos elämän määrittäväksi kysymykseksi jää kaipuu toiseen todellisuuteen, maahan jota ei ole.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Airi ja Marja, tuijata, riitta k, Elina ja Nanna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti