Mitä tapahtuu, kun ihmisestä otetaan valokuva? Tallentuuko siinä jotakin olennaista – tavoittaako valokuvaaja kohteestaan jonkun perimmäisen totuuden? Vai onko valokuvaaminen varastamista – menettääkö ihminen itsestään jotakin joka kerta, kun hänestä otetaan kuva? Mielessämme elää edelleen voimakkaasti mielikuva valokuvasta
todellisuuden kuvaajana, jopa nykyään kun jokainen
kännykkävalokuvaajakin osaa muokata ja muunnella valokuvia. Onko valokuva totta, todiste, sommitelma, tulkinta vai valhe?
Marisha Rasi-Koskisen REC pitää sisällään valtavasti erilaisia teemoja. Se tarkastelee esimerkiksi tallentamiseen, tarinallisuuteen ja taiteen tekemiseen liittyviä kysymyksiä kiehtovasti ja usein hämmentävästi. REC on itsessään tarina, jossa pätevät tietyt tarinan sisäisen maailman lainalaisuudet. Vai pätevätkö? Onko REC sittenkään tarina vai pikemminkin tila: huoneita ja kerroksia, joissa kuljemme esitystä tai näyttelyä seuraten? Pitääkö tarinan noudattaa tiettyjä tarinan todellisuuden sääntöjä, jotta voimme hetken aikaa uskoa tarinan maailmaan? Kuinka pitkälle tarinallisuuden sääntöjä voi venyttää?
REC tuntuu tavoittavan monia oman aikamme ilmiöitä. Elämme tarinallisuuden aikakautta, jossa faktan ja fiktion rajoja sekoitetaan ja häivytetään jatkuvasti. Meillä on uutisia, dokumentteja, autofiktiota, valeuutisia, someidentiteettejä, fiktiota ja todellista elämää. RECissä valokuvat, tallenteet ja nauhoitukset ovat jatkuvasti läsnä, kuin todistuskappaleina, mutta voiko niiden todistusvoimaan luottaa?
Kaiken muun lisäksi REC on myös kertomus pojista. Lucista, Colesta ja
Nikistä, joiden tarinat risteilevät, leikkaavat toisiaan ja välillä
kohtaavatkin. Rinnalla kulkee myös useita muita juonenpätkiä, joista putoilee välillä sirpaleita myös poikien tarinaan. Erilaiset kertomukset kerrostuvat toistensa päälle, mutta keskiössä ovat kuitenkin lopulta pojat ja heidän katseensa.
RECissä on paljon Rasi-Koskisen aikaisemmista kirjoista tuttuja elementtejä. On lapsien ja vanhempien välisiä suhteita, katoamisia, toden ja kuvitellun rajojen venyttämistä, poissaoloa, kaleidoskooppimainen rakenne ja hiukan nyrjähtänyt maailma. REC tuntuu kokoavan yhteen kaikki edellisten kirjojen palaset ja nostavan ne uudelle tasolle. Siinä missä Rasi-Koskisen edellinen aikuisten romaani Eksymisen ja unohtamisen kirja tuntui minusta toistavan vähän liikaa aikaisempien kirjojen teemoja eikä onnistunut yllättämään minua lukijana, REC on askel kohti jotakin ennen näkemätöntä.
RECin lukeminen oli minulle suuri nautinto. Kirjan maailma ja tarinat tempaisivat minut heti mukaansa niin, että luin välillä ahmimalla, vaikka olisin toisaalta halunnut viivytellä ja pohtia lukemaani. Toisinaan jouduin pysähtymään ja palaamaan takaisin, tarkastelemaaan aikaisemmin lukemaani uudessa valossa. Välillä olin eksyksissä, kuljin henkilöhahmojen rinnalla vieraan, vajoavan kaupungin katuja enkä ymmärtänyt näkemääni. Sitten tunsin taas tavoittavani jonkun ajatuksen, näkeväni jotakin outoa ja ihmeellistä. REC on kiehtova matka, jonka haluan kokea joskus uudelleen.
RECistä ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi tuijata, Omppu, riitta k, Katja ja Paula.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti