Anna Kontulan Mistä ei voi puhua käsittelee uskontoa toisaalta henkilökohtaisena kokemuksena, toisaalta kulttuurisena perinteenä. Aihetta käsitellään dialogin kautta: uskontoon vetäytyvän epäilevästi suhtautuva Saara yrittää ymmärtää tätinsä Astan hengellistä elämää. Asta on nuorena kokenut voimakkaan hengellisen elämyksen ja kiinnostunut sen myötä kristinuskon traditiosta ja erityisesti mystiikasta. Dialogissa Saara toimii kyselijänä ja oppilaana, Asta lempeänä opastajana. Kyseessä ei siis ole varsinaisesti kahden eri näkemystavan keskustelu, vaan dialogi on Kontulalle keino käsitellä aihetta, jota on vaikea pukea sanoiksi.
Kirjaan tarttuessani en tiennyt tästä dialogimuodosta, vaan luulin että kyseessä olisi esseetyyppinen teos. En oikein lukiessanikaan päässyt sinuiksi Kontulan valitseman muodon kanssa. Kirja tasapainottelee jossakin faktan ja fiktion rajamailla: siinä on kaksi päähenkilöä joille on luotu yhteinen henkilöhistoria ja hiukan persoonallisuutta, mutta kehyskertomus ei ole niin kiinnostava, että se tekisi dialogista erityisen elävää ja henkilökohtaista. Toisaalta kirja ei ole varsinaisesti esseekään, ja moni kysymys perustellaan vain Astan kokemuksen ja mielipiteiden perusteella.
Koska Kontula kirjoittaa uskonnosta ennen kaikkea henkilökohtaisena asiana ja kokemuksena, olisi ollut huomattavasti mielenkiintoisempaa, jos hän olisi kirjoittanut suoraan itsestään. Asta on helppo tulkita Kontulan omaksi ääneksi, mutta fiktiivisen hahmon taakse on myös helppo piiloutua. Fiktionkin kautta aihetta olisi voinut käsitellä kiinnostavasti, mutta silloin fiktio-osuuden itsensä olisi pitänyt tuntua merkityksellisemmältä ja tuoda aiheen käsittelyyn syvyyttä. Nyt kehyskertomus jäi lähinnä teen juomisen tasolle.
Kontula nostaa kyllä kirjassaan esille mielenkiintoisia asioita, liittyen erityisesti uskonnolliseen kokemukseen, totuuteen ja epäilyyn sekä synnin käsitteeseen. Hän myös lainaa uskonnollista kirjallisuutta ja viittaa kristillisiin ajattelijoihin: nämä viittaukset olivat mielenkiintoisia ja osoittivat että samoja uskonnollisia kysymyksiä on pohdittu ja yritetty ilmaista sanoilla kautta aikojen.
Mielenkiintoisia aineksia siis, mutta olisin kaivannut jotakin enemmän - sekä kirjallisena kokemuksena että uskonnollisen pohdinnan tasolla. Tai ainakin jomman kumman tasolla.
Kirjan ovat lukeneet myös Jori joka ei saanut ahaa-elämyksiä ja Liina joka piti kirjasta paljon.
Anna Kontula: Mistä ei voi puhua. Kirja uskosta ja uskonnosta.
Kansi: Elina Salonen
Into, 2012
Jännä, että jälleen kirjoitat kirjasta, joka on hankintalistallani erilaisten ihmisten suosittelemana. Kirjastossa ko. kirjasta on jonoa, enkä halua ostaa sikaa säkissä, vaan haluan lukea sen ensin, ja sitten vasta, jos se osoittautuu kirjaksi, johon palaa mielellään tämän tästä tai ainakin kokee sen elämykseksi, joka on syytä hankkia omaan hyllyynsä, joka pursuilee jo muutenkin turhan täytenä, harkitsen sen hankkimista.
VastaaPoistaKäyn nyt katsomassa vielä nuo mainitsemasi, mutta tämän puolueettoman tuntuinen artikkelisi vaikuttaa paljon; olen tottunut luottamaan sinuun kirjan arvioijana asiallisena ja uskottavana sanankäyttäjänä.
Liisu, kyllä tämä kirja ehdottomasti kannattaa lukea ja tehdä omat johtopäätökset. Minulle kirja ei ollut sellainen, että sen omaan hyllyyn haluaisin, mutta toisaalta kyllä se kertalukemisella ajatuksia herätti. Ei kuitenkaan mitään kauhean uutta, mikä olisi ravistellut omaa ajattelua juurikaan.
Poista