"Jokainen soluni on kuollut ja syntynyt uudelleen ja nahkani kuorittu, hinkattu, kesinyt, ruoskittu, vaihtunut. Kiemurtelen asumusten lähellä, kunnes joku lyö pääni poikki lapiolla. Ruumiini kiertyy kerälle ja olen täydellinen kehä, täydellisen eheä."
Laura Gustafssonin Pohjaa lukiessani mietin useampaan kertaan, miten jokin voi olla samanaikaisesti näin painavaa ja kevyttä. Painavaa, koska kirja vie matkalle masennukseen, itsetuhoisuuteen, syömishäiriöihin, hyväksikäyttöön ja itseinhoon. Kevyttä, koska teksti virtaa ja vie mukanaan, koska Gustafssonin älykkyys ja huumori ihastuttavat ja koska kirjassa on kaiken ruman ja vinoutuneen rinnalla myös kaunista ja kepeää.
Pieneen kirjaan mahtuu paljon. 140 sivua, hurjan paljon aihioita ja teemoja, leikittelyä kielellä ja tyylilajeilla. Mukaan mahtuu raportinomaista kuvailua (ensimmäinen yhdyntä), keskusteluja Jumalan ja Saatanan kanssa, rehellisen paljaita tunnustuksia synkimmistä hetkistä, kohtauksia joissa juhlitaan baarissa sivupersoonien kanssa, kuvitteellisia ruumiinavauspöytäkirjoja ("Sydämen kammioissa ruostuneet lukot."), hypähdyksiä populaarikulttuuriin (Rihanna, Marilyn, Game of Thrones) ja fantasiajaksoja.
Myös tunnetasolla Pohja ryöpsähtelee joka suuntaan. Välillä käydään syvällä pimeässä, sivalletaan lukijaa avokämmenellä kasvoihin, kontataan mielen pohjamudissa. Seuraavassa hetkessä Gustafsson iskee lukijalle silmää, virnistää ja kutittelee pehmeällä höyhenellä. Tunnelma vaihtuu tahmeasta ahdistuksesta hauraaseen melankoliaan ja riehakkaaseen leikillisyyteen.
Kirjassa on niin paljon asiaa, että uskoisin siitä löytyvän tarttumapintaa hyvin monenlaisille lukijoille. Minuun vetosi ennen kaikkea se, kuinka Gustafsson käsittelee ruumiillisuutta, naisena olemista ja naiseuden rooleja. Pohjaa voi lähestyä myös monia muita polkuja pitkin: vaikkapa äitinä tai taiteilijana olemisen kautta, tai selvitytymistarinana.
Pohja muistutti myös vahvasti siitä, kuinka taiteesta voi löytää itsensä, eikä se vaadi samaistumista sanan ahtaimmassa merkityksessä. Koin pohjan voimakkaasti omakseni – en siinä mielessä että jakaisin kokemukset, joita kirjassa kuvataan, vaan enemmänkin ajatusten ja tunnelmien ja kielen kautta. Sen kautta, kuinka maailman voi kokea ja kuvata.
Pohjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi kosminenk, Hannele, Tuomas ja Omppu.
Laura Gustafsson: Pohja
Kansi: Aiju Salminen
Into, 2017
Tässä kirjassa on myös hienosti hauskan lempeän itseironian ja traagisen yhdistyminen, esim. kirjeessä psykiatrille ja ruumiinavausselostuksissa.
VastaaPoistaKoen kuten sinäkin, pieni suuri kirja. Sivumääräänsä paljon suurempi.
Olen pitänyt Gustafssonin tähänastisista kirjoista tosi paljon, Korpisoturi tosin vieläkin lukematta.
Vahvoja aiheita ja iso kirjo tyylilajeja.
Marjatta, pidin myös todella paljon tuosta traagisen ja koomisen yhdistymisestä.
PoistaMinäkään en ole lukenut Korpisoturia, mutta laitoin sen nyt heti varaukseen, koska tämä Pohja oli niin hyvä.
Nyökyttelen Liisa tekstillesi. On tämä Pohja aikamoinen saavutus. En turhan takia sitä juossut kirjakauppaan ostamaan.
VastaaPoistaPohja myös vahvisti jäsenyyteni Gustafssonin fan-clubissa. Korpisoturista tykkäsin myös älyttömän paljon ja Huorasadusta kiinnostukseni sai alkunsa.
Omppu, minä pidin ihan hirveästi Huorasadusta, ja nyt ihmettelenkin, miksi tässä välissä ilmestyneet kirjat ovat jääneet lukematta. Korpisoturi on tosin ollut koko ajan niin sanotusti listalla, mutta nyt aion ihan oikeasti lukea sen! Gustafssonin tyylissä on jotakin mikä osuu ja uppoaa.
PoistaPohja puhuttelee, mieleenpainuva, hieno autofiktio (kai tämä on sellainen). Suosittelen myös Korpisoturia.
VastaaPoistaKatja, hain juuri tänään Korpisoturin kirjastosta! Pohja aiheutti Gustafsson-kuumeen. :)
Poista