Viime aikoina on tullut luettua useampia paksuja ja vaativiakin kirjoja. Mieli kaipasi vaihteeksi jotakin lyhyttä ja nopeasti ahmaistavaa. Uutinen Eeva Tenhusen kuolemasta muistutti mieleen hänen mainiot dekkarinsa ja sen, etten ole vielä lukenut niistä läheskään kaikkia. Käväisin siis kirjastossa ja nappasin mukaan Tenhusen viimeisen dekkarin Joka uniinsa uskoo.
Tenhusen vakiopariskunta Martti ja Liisa Halla matkustavat tässä kirjassa Liisan palvoman Tuure-sedän kuolinpäiville Kirkkosaareen. Tuure Sarvo on Liisan tädin entinen puoliso – joka ei tosin käytännössä ole eronnut entisesta vaimostaan, vaikka onkin elänyt jo useamman vuoden uuden puolisonsa kanssa. Kuolinpäiviään tämä omalaatuinen, keskipisteenä viihtyvä mies on viettänyt useina kesinä, nähtyään kerran unen jossa hänen kuolemansa on ennustettu tapahtuvan elokuun kolmantenatoista.
On luonnollisesti helppo arvata, mitä tällaisesta ennustuksesta dekkarissa seuraa. Tenhunen kunnioittaa muutenkin perinteisen dekkarin muotoseikkoja: suhteellisen suljettuun tilaan on kokoontunut joukko ihmisiä, joiden menneisyyteen mahtuu roppa kaupalla erilaisia kaunoja ja intohimoja, ja kaikilla on luonnollisesti enemmän tai vähemmän pätevä motiivi murhaan.
Vaikka Tenhusen dekkarit eivät juonikuvioiltaan ole erityisen omaperäisiä, kirjoissa on kuitenkin aivan omanlaisensa tunnelma. Niissä on hauskaa vanhahtavuutta, joka syntyy paitsi dekkariperinteen uskollisesta noudattamisesta myös kirjoitusajankohdan heijastumista. Tenhusen henkilöhahmot ovat sopivan värikkäitä, ja aivan erityisen mausteen kirjoille antaa Tenhusen huumori.
Parhaimmillaan Tenhusen kirjoissa on myös kutkuttavaa jännitystä, jopa ahdistavuutta. Joka uniinsa uskoo ei kovin jännittävä ollut: tämän kirjan valtteja olivat enemmänkin huumori ja kesäinen tunnelma. Ei siis Tenhusta parhaimmillaan, mutta kyllä tämän kirjan parissa viihtyi vallan mainiosti. Ja ennen kaikkea tekee mieli lukea vielä lisää Tenhusta.
Kirjan ovat lukeneet myös Amma ja Hanna.
Eeva Tenhunen: Joka uniinsa uskoo
Kansi: Matti Louhi
WSOY, 1987
Joskus ahmin kaikki Tenhuset, tämänkin, mutta ei tästä niin vaikuttavaa mielikuvaa jäänyt kuin Mustista kaloista tai savolaismurhasta.
VastaaPoistaElina, ei tämä minunkaan suosikikseni nouse lukemieni Tenhusten joukosta, mutta kirja oli toisaalta juuri sitä mitä lukuhetkellä halusin, eli se täytti kyllä tehtävänsä.
PoistaMuistaakseni en ole juuri tätä Tenhusta lukenut. On hienoa, että nostit Tenhusen esille hänen poismenonsa jälkeen. Itse luin Tenhusen muistoksi kirjan dekkaristilta, jota hän piti yhtenä suosikkinaan.
VastaaPoistaMargit, toivottavasti Tenhunen ei unohdu tulevilta lukijasukupolvilta. Hänen kirjansa ovat vanhahtavia, mutta siinä piilee myös osa niiden viehätyksestä.
Poista