"Valo matkaa eri lailla huoneessa, jossa on toinen ihminen: se heijastuu ja taittuu, niin että jopa silloin, kun hän oli vaiti tai nukkui, minä tiesin hänen olevan lähellä. Rakastin todistuskappaleita siitä, että hän oli vastikään ollut paikalla ja palaisi, tapaa, jolla hän haihduttaisi tuon surkean pikku asunnon hajun. Olin ollut siellä onneton, mutta en olisi enää."
Pidin kovasti David Nichollsin hittikirjasta Sinä päivänä, joka oli minusta hauska, koskettava, oivaltava ja samaistuttava. Kahta sen jälkeen suomennettua (mutta aikaisemmin kirjoitettua) kirjaa en ole lukenut, koska ne eivät lähtökohtaisesti ole kuulostaneet kovin kiinnostavilta, eikä niitä ole kovin paljon kehuttukaan. Yhtä matkaa sen sijaan on kerännyt kehuja, joten poimin sen kirjastoreissulla luettavaksi – tosin hiukan epäileväisin mielin, koska kirjan perusidea (mies yrittää pelastaa avioliittonsa perhematkalla läpi Euroopan) kuulosti minusta hiukan väkinäiseltä.
Kirjan luettuani mielikuvani ei oikeastaan muuttunut. Jos olisin taitavampi jättämään kirjoja kesken, Yhtä matkaa olisi hyvinkin voinut päätyä keskeytettyjen pinoon. Kirja ei ollut huono, mutta kokonaisuutena se oli minulle kummallisen yhdentekevä. Kaiken kaikkiaan kirjassa oli liikaa asioita, jotka ärsyttivät minua. Nimittäin:
Henkilöhahmot. Minulla ei ole mitään ärsyttäviä henkilöhahmoja vastaan, kunhan he eivät ole pelkästään ärsyttäviä. Sinä päivänä -kirjan Emma ja Dexter olivat monella tavalla aivan raivostuttavia, mutta heissä oli silti minulle myös paljon samaistumispintaa, ja loppujen lipuksi kiinnyin molempiin hahmoihin. Yhtä matkaa kirjan Douglas ja Connie sen sijaan olivat lähes yksinomaan ärsyttäviä – varsinkin Connie, joka oli kerrassaan hirveä.
Koska en välittänyt henkilöhahmoista, minua ei myöskään kiinnostanut, kuinka heidän avioliitolleen käy. Jos kirjan juoni pyörii sen ympärillä, saako pääpari toisensa – tai kuten tässä tapauksessa, pysyvätkö he yhdessä – olisi toivottavaa että asia kiinnostaisi lukijaa. Ihmissuhdekiemuroiden keskellä lukijan pitäisi huutaa mielessään joko "Jätä se!" tai "Pussatkaa jo!". Connien ja Douglasin tapauksessa lähinnä kohauttelin olkapäitäni: "Ihan sama!"
Kommellukset. En erityisemmin välitä huumorista, joka perustuu koheltamiseen ja noloihin tilanteisiin. Yhtä matkaa -kirjassa kommelluksia riittää, koska Douglas on melkoinen nolojen tilanteiden mies.
Taide. Kirjassa on melko paljon taidepuhetta. Kirjoista, elokuvista ja ennen kaikkea kuvataiteesta. Tämä olisi voinut olla mielenkiintoista, ellei Nicholls olisi kirjoittanut taiteesta niin persoonattomasti ja oppikirjamaisesti. Osittain tämä tietysti selittyy sillä, että Douglas tosiaan lähestyy taideteoksia opaskirjojen kautta. Mutta silloinkin kun Douglas eläytyy taiteeseen, hänen ajatuksensa ovat kuin suoraan taidehistorian peruskurssilta lainattuja. Pieni asia kirjan kokonaisuuden kannalta, mutta häiritsi minua kovasti.
Oli kirjassa toki hyvääkin. Siinä on sattuvia huomioita parisuhteista, vanhemmuudesta ja elämästä yleensä. Siinä on kauniita ja koskettavia kohtia. Dialogi toimii ja teksti kulkee vaivattomasti. Positiiviset puolet kuitenkin jäivät sen varjoon, ettei sydän lähtenyt tähän kirjaan mukaan.
Kirjan ovat lukeneet myös Siina, Sari, Lukuneuvoja, Sara, Katja ja Lilli.
David Nicholls: Yhtä matkaa (Us, 2014)
Suom. Inka Parpola
Otava, 2014
Harmi, ettei tämä ollut ihan sinun kirjasi, ennakkoaavistuksesi osui siis oikeaan jo takakannen perusteella!
VastaaPoistaMinä pidin tästä, liikutuinkin ja viihdyin. Sen sijaan Nichollsin kaksi muuta (Varamies ja Kaikki peliin) olivat minulle vaivaannuttavaa luettavaa, sujuvaa toki.
Sinä päivänä jää minullakin Nichollsin parhaimmaksi. Vähän liikaa "Rimistä" siinä oli, mutta idealtaan ihastuttava romaani.
Katja, minuakin harmittaa, koska Sinä päivänä oli minusta niin ihana. Sen perusteella olin ajatellut, että Nicholls voisi olla sellainen takuuvarma ihanien kirjojen mies, johon voisi turvautua laadukasta viihdettä kaivatessaan. Tämän kirjan jälkeen en ole yhtä luottavainen.
PoistaMoni on harmitellut Sinä päivänä -kirjan ja Rimiksien samankaltaisuuksia. Itse olen katsonut sarjasta vasta ensimmäisen tuotantokauden (jälkijättöisesti tänä vuonna), joten yhtäläisyydet eivät minua haitanneet. :)
Mulla kävi ihan samalla tavalla. Olen lukenut kaikki Nichollsin muut kirjat ja odotin tältä jos en nyt paljon, niin ainakin sujuvaa, viihtyisää seuraa. Varsinkin kun sitä oli niin hehkutettu. Luin ja luin sitä väkisin odottaen, että kohta se rupeaa vetämään. Luovutin lopulta noin 80 sivua ennen maalia. Mullakin suurin ongelma oli juuri siinä, etten pystynyt samastumaan henkilöihin.
VastaaPoistaNicholls on muuten käsikirjoittanut ihan hyvän leffan nimeltä The 7.39, johon törmäsin hetki sitten sattumalta.
Kirjaäiti, en tiedä mikä tässä kirjassa oikein oli, mutta tarina ei tosiaan missään vaiheessa lähtenyt vetämään. Peritaatteessa kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta kovin väkinäiseltä koko asetelma tuntui.
Poista